Kielitiedettä viidakossa: älä nuku, varo käärmeitä

Daniel Everett matkusti nuorena ja idealistisena kristittynä perheineen Amazonin sademetsän uumeniin Pirahã-alkuperäiskansan luo aikomuksenaan opetella heimon kieli ja kääntää sille Uusi testamentti. Hän kertoo kokemuksistaan teoksessaan Don’t sleep, there are snakes: life and language in the Amazonian jungle (Profile Books, 2009).

Everett asui yhteensä kymmeniä vuosia heimon luona, oppi kielen ja loi uran kielitieteilijänä. Lopulta hän luopui uskostaan. Niin syvästi heimon elämäntapa ja ajattelu vaikuttivat häneen.

Everett

Don’t sleep, there are snakes on omaelämäkerrallinen teos kielestä ja elämästä Amazonin viidakossa.

Nyt hiukan kieli-intoilua!

Välittömän kokemuksen periaate

Everettin mukaan pirahoiden kieltä ja kulttuuria määrittelee välittömän kokemuksen periaate (oma suomennokseni englanninkielisestä käsitteestä the immediacy of experience principle). Pirahãt eivät puhu aiheista, joita eivät ole itse kokeneet tai joita kukaan keskustelun hetkellä elossa oleva heimon jäsen ei ole ollut todistamassa. Todellista on vain se, mikä on havaittavissa.

Pirahãssa on kolme aikamuotoa: preesens, imperfekti ja futuuri. Sen syvemmälle menneisyyteen aikamuodot ja puhujat eivät sukella. Pirahoilla ei ole luomiskertomuksia eikä muunlaista suullista perimätietoa. Ne olisivat ristiriidassa välittömän kokemuksen periaatteen kanssa. Samasta syystä pirahoita on vaikeaa ellei mahdotonta käännyttää kristinuskoon, minkä Everett saa huomata.

Kielessä ei ole lukusanoja eikä käsitteitä väreille, sillä abstrakteina kategorioina nekin olisivat välittömän kokemuksen periaatteen vastaisia. Värit ilmaistaan kiertoilmauksin. Esimerkiksi punainen esine ”näyttää vereltä”.

Pirahãn kieli on tonaalinen ja tulee toimeen hyvin pienellä äännevalikoimalla. Vokaaleja on kolme (i, a, o). Naisten puheessa esiintyy seitsemän konsonanttia (p, t, k, h, b, g sekä glottaaliklusiili, jota merkitään kirjaimella x ja jonka foneettinen symboli on ʔ). Miesten puheessa konsonantteja on kahdeksan (p, t, k, s, h, b, g sekä glottaaliklusiili). Perussanajärjestys on subjekti-verbi-objekti.

YouTubesta löytyi tekstitetty näyte:

 

Elämää viidakossa ja elämää hetkessä

Kirjan alkupuolella Everett kuvailee viidakon arkea. Aluksi hän oppii sanomaan pirahãksi ”keppi”. Vaimo Keren ja yksi lapsista sairastuvat malariaan. Maici- ja Madeira-joet ovat viidakon valtatiet, joita pitkin perhe veneilee halutessaan päästä lähimpään kaupunkiin. Viidakossa tulee vastaan anakondia ja tarantelloja. Everett istuu mökkinsä vintillä pohtimassa kieltä ja kääntämässä Raamattua, hutkii nuijalla sisään luikertelevia käärmeitä ja heittää niiden ruumiit vintiltä ulos viidakkoon.

Pirahãt eivät halua omaksua uutta teknologiaa eivätkä edes lainasanoja ympäröivistä kielistä. Heimolaisilla on esimerkiksi moottoroituja kanootteja ja maanmuokkaustyökaluja, koska ne tekevät elämästä helpompaa. He kuitenkin suhtautuvat niihin huolettomasti, jopa huolimattomasti. Nehän ovat loppujen lopuksi kuitenkin vain ulkopuolisten kapineita.

Jos pirahãn on kannettava jotain, hän punoo korin palmunlehdistä. Kori kuivuu muutamassa päivässä niin haperoksi, ettei sitä voi enää käyttää. Pirahãt eivät kuitenkaan halua tehdä kestävämpiä koreja vaikka osaisivat.

Pirahãt eivät säilö ruokaa vaan metsästävät ja keräilevät joka päivä tai ovat vaikka hetken nälissään, jos ruokaa ei satu löytymään. Ennakoinnin sijaan heimolaiset elävät mieluummin hetkessä – välittömässä kokemuksessa. Tulevaisuuteen on turha varautua, sillä sitä ei ole vielä olemassa.

Pirahãt ottavat uuden päivän vastaan rennosti ja huoleti, toipa se tullessaan mitä tahansa. He eivät turvaudu uskoon tai uskontoon. Pirahoiden näkemykset tekevät Everettiin suuren vaikutuksen. Niin suuren, että lopulta hän huomaa lakanneensa uskomasta itsekään.

 

Summa summarum

Kielitieteellä höystetty matkakertomus ja kirjoittajan henkilökohtainen kasvutarina on mielenkiintoista luettavaa. Siinä on samaa vetoa kuin Arthur Conan Doylen Arktiksen-matkakertomuksessa, ja pisteenä i:n päällä on kielitiede.

Kirjan nimi muuten tulee pirahoiden hyvänyöntoivotuksesta. Heimolaiset nukkuvat kevyttä unta lyhyissä pätkissä ympäri vuorokauden. Sikeä uni nimittäin voisi altistaa nukkujan ympäröivän luonnon vaaroille. Vähällä unella pärjääminen on heimolaisten mielestä arvokas taito, sillä vain sitkeä pärjää viidakossa.

Suosittelen kirjaa etenkin kielistä, kielitieteestä tai antropologiasta kiinnostuneille.

Kannattaa myös lukea The New Yorkerin huikean mielenkiintoinen juttu Everettistä, pirahãn kielestä sekä Everettin tutkimustuloksista, jotka kyseenalaistavat Noam Chomskyn universaalin kieliopin(!).

Kategoria(t): kirjallisuus | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Bloggauksia ja tietokirjahullaannus

Mainiota tätä vuotta!

Blogini vietti viime vuoden melkoista hiljaiseloa – eikä vähiten siksi, että olen mukana työpaikan blogi- ja some-tiimeissä. Bloggaaminen ja somettaminen ovat mukavaa vastapainoa kääntämiselle. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että kirjoitan töissä niin paljon, ettei sanoja enää riitä omaan blogiini.

Jaan nyt muutamia tekstejäni työnantajan blogin puolelta.

Olen erityisen tyytyväinen single sourcingista eli yksilähteistämisestä kertovaan bloggaukseen. Sitä kirjoittaessani opin aiheesta paljon ja koin jopa pienen tietokirjahullaantumisen* Kurt Amentin teokseen Single Sourcing: Building Modular Documentation.

*) Tunnetteko tietokirjahullaantumisen ilmiön? Keksin käsitteen juuri äsken, mutta olen vakuuttunut, että ilmiö on todellinen.
Eteen osuu hyvin kirjoitettu teos mielenkiintoisesta aiheesta, ja yhtäkkiä sitä on ihan höyrypäisen innoissaan ja pää kipinöi uusia ajatuksia. Sitä pohtii, voisiko kirjan esimerkiksi opetella ulkoa tai salakuljettaa yöksi kotiin tyynyn alle, jotta kaikki huikea ja hyödyllinen tieto imeytyisi aivoihin yön aikana.
Viimeksi taisin kokea yhtä massiivisen tietokirjahullaantumiskohtauksen, kun kirjoitin gradua ja löysin Gideon Touryn teoksen Descriptive Translation Studies – and beyond. Se vasta oli kirja!
Mutta palatakseni aiheeseen…

 

Single sourcing -bloggaukseni löytyy täältä: Single sourcing pienentää käännöskuluja. Haastattelin sitä varten erästä kollegaakin. Hei vaan, Henkka, jos luet tätä!

* * *

Olen päässyt pauhaamaan bloggaamaan rauhallisesti myös eräästä lempiaiheestani, nimittäin kapulakielestä ja selkeästä kielenkäytöstä.

Tekstissä Simpukoita vai helmiä – hyvä virkakieli on kaikkien etu totean, että ”todellinen asiantuntija on se, joka osaa kertoa mutkikkaatkin asiat kansantajuisesti”. Kerron myös vinkkejä, joilla omaa tekstiä on helppo selkeyttää. Valitettavasti vinkkiluettelosta on kadonnut numerointi, kun blogi siirrettiin taannoin uudelle alustalle. Pitääpä pyytää blogin hallinnoijaa korjaamaan.

* * *

Aika syvällistä ja yksityiskohtaista käännösalan nippelitietoa edustavat kaksi seuraavaa bloggausta laillisesti pätevistä käännöksistä ja niiden tekijöistä eli auktorisoiduista kääntäjistä (itselläni on auktorisointi kieliparissa englanti–suomi).

Käännöksiä tilaaville asiakkaille ei ole aina selvää, milloin tarvitaan laillisesti pätevä käännös, joten kirjoitimme kollegani Marja-Liisan kanssa perustietopaketin: Tarvitsetko virallisen vai leimatun vai auktorisoidun vai laillisesti pätevän käännöksen?

Myöhemmin kirjoitin jatko-osan, jossa pureksin laillisesti pätevien käännösten tarkoitusta. Tadaa: Laillisesti pätevä käännös on aina todiste jostakin.

Siinäpä joitain viime aikojen kynänheilutuksia.

Tätä bloggausta kirjoittaessani aloin muistella lämmöllä tuota Kurt Amentin single sourcing -opasta. Pitää varmaan penkoa se esiin töissä meidän kääntäjien kirjahyllystä. Tyynyn alla on aina tilaa vielä yhdelle kirjalle.

Kategoria(t): kääntäminen, kirjoittaminen, muut blogit | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Kaikki se valo, joka tästä suomennoksesta soljuu

 

Silmien sulkeminen ei riitä kertomaan mitään siitä, mitä on sokeus. Taivaan ja kasvojen ja rakennusten maailman takana on karheampi ja vanhempi maailma, jossa tasaiset pinnat hajoavat ja äänet soljuvat parvina ilmassa. Marie-Laure voi istua ullakolla korkealla kadun yläpuolella ja kuulla, miten kurjenmiekat kahahtelevat soilla kolmen kilometrin päässä. Hän kuulee, kuinka amerikkalaiset pinkovat pakoon pelloilla ja suuntaavat valtavat tykkinsä savuavaan Saint-Maloon; hän kuulee, miten perheet niiskuttavat myrskylyhtyjensä ympärillä kellareissa, varikset hyppivät rauniokasalta toiselle, kärpäset laskeutuvat ojissa lojuvien ruumiiden jäännöksiin; hän kuulee, miten tamarindit värisevät tuulessa ja närhet kirkuvat ja dyynien heinä palaa; hän tuntee maankuoren sisään vaipuneen suuren graniittinyrkin, jolla Saint-Malo sijaitsee, ja valtameren, joka kovertaa sitä kaikilta neljältä sivulta, ja ulkosaaret, jotka panevat lakkaamatta vastaan vuoroveden vyörylle; hän kuulee, miten lehmät juovat kivikaukaloista ja delfiinit nousevat Kanaalin vihreiden vesien läpi; hän kuulee, miten kuolleiden valaiden luut liikahtelevat viisi peninkulmaa alempana , ja niiden luuydin tarjoaa sadaksi vuodeksi ravintoa sellaisten eliöiden yhdyskunnille, jotka elävät niissä koko ikänsä eivätkä koskaan näe yhtä ainutta auringon lähettämää fotonia. Hän kuulee, miten hänen kotilonsa raahaavat ruumistaan luolan kivillä.

* * *

Minulla on ammattitauti. Luinpa mitä tahansa, päässäni rullaa käännös. Jos luen suomeksi, pieni ääni kuiskuttelee korvieni välissä samat asiat englanniksi. Jos luen jollain vieraalla kielellä, päähäni pulpahtelee suomennosta samaan tahtiin.

Sisäinen kääntäjäni on erityisen hanakas kommentoimaan suomennettua kaunokirjallisuutta. Paistaako alkuperäinen kieli suomennoksen läpi? Miten rikasta kieltä suomentaja käyttää? Miten olisin itse kääntänyt tuon sanaleikin? Olisinkohan selviytynyt siitä yhtä nokkelasti kuin tämä suomentaja? Mitähän verbiä kirjailija on käyttänyt tässä kohdassa? Ja onpas suomentaja muuten avannut lukijalle näppärästi tuonkin kulttuurisen viittauksen! Ja niin edelleen.

Aina en jaksaisi kuunnella loputonta kommenttiraitaa. En luopuisi kielitaidostani enkä kyllä käännöstaidostanikaan… mutta aina en jaksaisi kuunnella.

Joskus harvoin tulee vastaan kirja, joka hiljentää kommentaarin. Kirja, jonka kieli pysäyttää vieraskielisten sanojen vyöryn ja hiljentää hälyn.

Tällä kertaa siinä onnistui Hanna Tarkan suomentama Anthony Doerrin teos Kaikki se valo jota emme näe (WSOY 2015).

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, suom. Hanna Tarkka

Kaikki ne sanat, jotka näemme ja joista nautimme.

Poimin kirjasta näytteen tämän kirjoituksen alkuun. Mitä kieltä! Mitä eloisaa, rikasta, ilmeikästä, tyrmäävää ja hykerryttävää suomea! Totta kai kurjenmiekat kahahtelevat soilla. Äänet soljuvat parvina. Totta kai Saint-Malo on mereen uponnut graniittinyrkki. Mutta en minä sitä tiennyt, ennen kuin Hanna Tarkka puki sen sanoiksi juuri näin.

Suomeksi ja suomen kielessä kasvanut minäni ahmi kirjaa ja hengitti kieltä ja nautti. (Ja liikuttui ja kauhistui ja pysähtyi pohtimaan Euroopan historiaa ja nykyaikaa. Kirjan kansien välistä löytyi nimittäin kielen lisäksi itse kertomus, monisäikeinen ja ajatuksia herättävä.)

Suosittelen. Suorastaan kannustan ja yllytän. Tarttukaa tähän.

Hanna Tarkalle nostan kuvitteellista hattuani: erinomaista työtä!

* * *

Sivukommenttina vielä. Tästä postauksesta piti tulla pelkkää suomennoksen kehumista, mutta sitten menin tutkailemaan, mitä kirjasta on sanottu mediassa ja blogeissa. Huomasin harmikseni, että Hesarin viimekesäisessä arviossa kriitikko Antti Majander kutsuu kirjaa ”kesän varmaksi lukunautinnoksi”, mutta jättää suomentajan tyystin mainitsematta. Se on nolo kömmähdys ja suomentajan työn ylenkatsomista.

Suomennos ei pulpahda tyhjästä. Ilman suomentajan työtä ”kesän varma lukunautinto” olisi jäänyt kokematta. Tämä on ihan perusasia, joka suomennettua kirjallisuutta arvostelevan (ja arvostavan?) kannattaisi muistaa.

Kategoria(t): kääntäminen, kirjallisuus | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Leipuria vaivaa ja eräopasta korpeaa

Ala-asteella oli hienoa päästä kirjoittamaan liitutaululle. Liitu napsahteli ja suhisi pehmeästi vasten liitutaulun tummaa pintaa. Oli mahtavaa jättää maailmaan isompia jälkiä kuin tavalliseen kouluvihkoon tai A4-arkille mahtui.

Työpaikan keittiössä riippuu liitutaulu.

Pakkohan siihen on kirjoittaa.

Aloin raapustella syksyn alussa liitutaululle arvoituksia keittiöön kokoontuvien lounastajien iloksi. Ihan joka viikko en ole keksinyt tai etsinyt uutta aivopähkinää, mutta onneksi eräältä kollegalta löytyy ideoita silloinkin, kun allekirjoittaneen aivot lyövät tyhjää.

Eräopasta korpeaa, turkistarhuria ketuttaa, pesäpalloilijaa sieppaa.

Jos mattimeikäläistä harmittaa…

 

Tämän arvoituksen aloitti kollegani. Minä keksin mukaan muutaman rivin, ja viikon varrella muutkin kollegat lisäsivät taululle ammatteja ja keksivät tyhjille viivoille ratkaisuja. Eräs ruotsalainen kollega uteli, mitä taulussa seisoi. Raavimme päätä ja totesimme, että idiomit ovat vaikeita kääntää.

Kielessä kuin kielessä on aina runsaasti ilmaisuja sellaisille asioille, jotka ovat puhujille tuttuja ja yleisiä. Meitä suomen puhujia ärsyttää, harmittaa, sieppaa, potuttaa, rassaa, ottaa kupoliin ja pannuun hyvin monisanaisesti.

Tätä kirjoittaessani äkkäsin muuten vielä, että puusepältä ja polkupyörämekaanikolta palaa pinna, juustomestaria raastaa, ihotautilääkäri saa näppylöitä, lihamestaria kalvaa ja vihannesmaan kitkijää suorastaan nyppii.

Vielä kun löytyisi idiomi meille kääntäjille!

Kategoria(t): kääntäminen | Avainsanat: , , | 4 kommenttia

Linkkivinkki: lusikkani sopassa työnantajan blogissa

Työnantajani Semantixin Kielentila-blogissa julkaistiin pari päivää sitten juttu suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroista. Sen on kirjoittanut kollegani Lovisa ja suomentanut kollegani Eeva.

Itse pääsin työntämään lusikkani soppaan oikolukuvaiheessa. Eevan tekstejä on aina ilo oikolukea. Käännös oli alun perinkin mainio, joten en joutunut hinkkaamaan muotoseikkoja. Sen sijaan pääsin surffaamaan Eevan suomennoksen aallonharjalla ja miettimään tekstin luettavuutta ja napakkuutta. Juuri sellaista kääntäminen nautinnollisimmillaan on: kääntäjän ja oikolukijan yhteistyötä. Kaksi päätä nimittäin ajattelee paremmin kuin yksi.

Lovisa mainitsee tekstissä ilmiön nimeltä ”oegentliga finlandismer”. Korjaan sulan hattuuni suomennoksesta ”kulttuurisidonnaiset finlandismit”. Pyörittelimme Eevan kanssa sanoja hyvän tovin ennen kuin suomennos löytyi. Mielestäni ehdotukseni on aika hyvä!

Kaiken kukkuraksi tekstissä sivutaan lempi-inhokkiani eli suomalaista kapulakieltä. Kannattaa lukea!

Kategoria(t): kääntäminen, muut blogit | Avainsanat: , , | Kommentoi

Presidenttien tulkit Hesarissa

Juhannuksen alla Anneli Ahonen kirjoitti Helsingin Sanomiin Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin tulkkien työstä. Teksti on mielenkiintoinen kurkistus tulkin työhön ja siihen, miten merkittävä yksittäinen sanavalinta voi olla. Mainiota, että tulkit huomataan ja heidän työtään arvostetaan!

Ahonen tosin sekoittaa välillä tulkkauksen ja kääntämisen. Me kääntäjät (translators) käännämme tekstiä, jolloin syntyy käännös. Tulkit (interpreters) sen sijaan tulkkaavat puhetta, jolloin tuloksena on tulke.

Olen itsekin kokeillut asioimis-, konsekutiivi- ja simultaanitulkkausta* opintojeni pakollisilla tulkkauskursseilla. Se oli kovaa aivotyötä – aivan erilaista kuin kääntäminen. Teksti nimittäin pysyy paikallaan, jolloin sitä ehtii miettiä ja hypistellä. Puhe sen sijaan ei pysähdy vaan virtaa ja virtaa.

* Tulkkauksen lajeista kerrotaan esimerkiksi SKTL:n nettisivuilla.

Kategoria(t): internetistä löytyy | Avainsanat: , | Kommentoi

Unohtuiko joku? Helsinki Lit ja suomentajat

Mistä suomennokset tulevat? Tietenkin tyhjästä. Kirjailija kirjoittaa teoksen omalla äidinkielellään. Sitten kuuluu plops ja suomenkielinen teos materialisoituu kirjakauppojen hyllylle.

Samalla tavalla syntyvät klassisen musiikin äänitteet. Esimerkiksi säveltäjä Domenico Scarlatti kirjoitti 1700-luvulla liudan pianosonaatteja. Jossain vaiheessa kuului plops ja yhtäkkiä Scarlattin sonaatteja alkoi ilmestyä cd-levyillä.

Vai olisikohan sonaatit äänittänyt joku pianisti? Joku pianisti, joka on opiskellut vuosia saavuttaakseen riittävän teknisen soittotaidon ja jalostanut sisäistä taiteilijaansa osatakseen puhaltaa Scarlattin sävellyksiin hengen. Levy ei materialisoidu tyhjästä vaan vaatii muusikolta aikaa, taitoa ja työtä.

Ja olisikohan sen suomennoksenkin kirjoittanut joku suomentaja?

Vieraskielinen teos ei takuulla ilmesty suomeksi ennen kuin joku on naputellut kuukausia,

hionut,

pohtinut,

maistellut sanoja,

keittänyt pannukaupalla teetä,

käynyt kirjeenvaihtoa kustannustoimittajan kanssa,

noussut illalla sängystä kirjoittamaan muistiin jonkin nasevan käännöksen johonkin kimuranttiin kohtaan

ja tulkinnut teoksen uudelle kielelle.

Siis luonut kirjan, joka kyllä muistuttaa esikuvaansa, mutta joka on silti uusi teos.

* * *

Nämä pohdinnat kirvoitti Helsinki Lit -tapahtuma, joka järjestettiin toukokuussa. En itse ollut paikalla, mutta olen lukenut suomentajien kommentteja aika epäuskoisena.

Helsinki Lit on kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, joka ainakin tänä vuonna kunnostautui hehkuttamalla käännöskirjoja ja kirjailijoita mutta unohtamalla mainita suomentajat. Aika hulvatonta, koska ilman suomentajia käännöskirjallisuutta ei olisi.

Tapahtumasta on kirjoittanut esimerkiksi Käännös- ja kielipalvelu Lokakuun Oona Timonen osuvasti otsikoidussa postauksessaan Helsinki Lit ja näkymätön suomentaja. Hän toteaa:

On nimittäin vähintäänkin epäkohteliasta, [jos kirjallisuusfestivaaleilla] luetaan yhdessä ohjelmanumerossa useiden sivujen mittainen lainaus kirjailijan (Hassan Blasim) suomennetusta teoksesta, eikä edes mainita kyseisten suomenkielisten rivien kirjoittajan (Sampsa Peltonen) nimeä. Vielä epäkohteliaampaa, jopa moukkamaista, on se, kun kyseisten festivaalien yhtenä ohjelmanumerona jaetaan uusi käännöskirjapalkinto, jonka tarkoituksena on (lainaus Tammen sivuilta) ”tuoda esiin kirjallisesti korkeatasoisten alkuteosten laadukkaan käännöstyön merkitystä sekä nostaa käännöskirjallisuuden tunnettuutta”, eikä ehdokkaita lueteltaessa kerrota lainkaan suomentajien nimiä, ainoastaan kirjojen ja kirjailijoiden nimet.

Samasta tapauksesta bloggaa myös Kersti Juva Kotuksen sivuilla:

Vain kun Sofi Oksanen jututti Mihali Šiškiniä ja kehui kirjailijan kieltä, Šiškin kysyi, oliko Sofi Oksanen mahdollisesti lukenut kirjan suomeksi. ”Siinä tapauksessa olette lukenut Vappu Orlovin kirjoittaman kirjan”, hän totesi, ja yleisö puhkesi suosionosoituksiin.

Juva jakaa blogissaan myös näytteen erään oman suomennoksensa syntyvaiheista. Suomentaminen on tarkkaa työtä. Siitä ei suoriudu Google Translate.

* * *

Scarlattin sonaatit kuulostavat aivan erilaisilta vaikkapa Murray Perahian ja Mikhail Pletnjovin soittamana. Kaunokirjallisuuden suomennokset ovat vastaavasti tulkitsijoidensa, siis suomentajiensa, käsialaa.

Ranskassa ranskantajan nimi painetaan usein teoksen kanteen kirjailijan nimen alle. Käytännön voisi lainata tänne Suomeenkin.

Sitä odotellessani linkitän Scarlattia. Spotifysta löytyy sekä Perahian että Pletnjovin ja monien muidenkin tulkintoja. Suosittelen!

Kategoria(t): kääntäminen, kirjallisuus, musiikki, muut blogit | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

TES! Jes!

Iloinen hihkaisu vapun kunniaksi: av-kääntäjät saivat vihdoin työehtosopimuksen.

Lähden perinteiselle vappupiknikille kepein askelin. Vaikken av-kääntäjä olekaan eikä sopimus kata omia töitäni, se on mielestäni hieno saavutus ja esimerkki koko käännösalalle.

– Työehtosopimus katkaisee alan syöksykierteen ja käynnistää tervehdyttämisen. Saavutus osoittaa, miten työn laatua arvostavat työntekijät ja työnantajat pystyvät yhdessä kehittämään alaansa niin, että kaikki hyötyvät, arvioi Akavan Erityisalojen edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lamponen.

Journalistiliitto tiedotti asiasta eilen täällä.

Aurinkoista vappua!

Kategoria(t): kääntäminen | Avainsanat: | Kommentoi

Keitä ne on ne sankarit!

Mahtava uutinen: av-kääntäjien TES-neuvotteluissa on päästy tuloksiin! Käännösalan asiantuntijat KAJ ry kertoo asiasta Kajawa-verkkolehdessään.

Hienosti neuvoteltu, kollegat! Koko käännösala ja sen työolot ovat saaneet teidän ansiostanne lisää näkyvyyttä. Ansaitsette roppakaupalla hatunnostoja ja hurraa-huutoja. Ja oikeudenmukaisen korvauksen työstänne. Se tavoite on nyt onneksi askeleen lähempänä.

(Asian vierestä: Kajawassa on näköjään myös Kielen päällä -niminen osio. Yhteensattumia. Minä taisin kuitenkin ehtiä ensin, koska blogini alkumetrien aikaan vuonna 2010 Kajawa ilmestyi vielä paperilla ja sen rakenne oli muistaakseni erilainen.)

Kategoria(t): internetistä löytyy, kääntäminen | Avainsanat: , , | Kommentoi

Viittomakielentulkki on viisukarsinnan tähti

Olenpas jälkijunassa! Tämä video kiersi sosiaalisessa mediassa jo eilen. Mutta bloggaan silti, sillä haluan ilmoittaa maailmalle fanittavani tämän viittomakielentulkin eläytymistä ja ilmaisua.

Alla olevassa videossa Tommy Krångh tulkkaa Ruotsin euroviisukarsinnat ruotsalaiselle yleisölle.

 

En osaa ruotsalaista enkä muitakaan viittomakieliä, mutta Krångh kyllä osaa – ja näyttää nauttivan työstään ja musiikista. Aivan mahtavaa.

Kahdeksan minuutin kohdalla ruotsalainen juontaja haastattelee norjalaista Ylvis-duoa. Kaikki puhuvat omaa kieltään ja tulevat mainiosti juttuun. (Kyllä sukulaiskielten puhujilla on helppoa.) Kohdassa 8:26 Krångh tulkkaa aivan häkeltymättä viittaukset Ylviksen What Does the Fox Say? -kappaleeseen. Ring ding ding, hattii-hei, hattii-hou!

Videon lopussa nähdään ja kuullaan myös Måns Zelmerlöwiä, jonka valittiin edustamaan Ruotsia tämän vuoden Euroviisuihin. Kannustan Pertti Kurikan Nimipäiviä enemmän kuin Månsia. Jos Ruotsi olisi lähettänyt viisuihin tuon tulkin, saattaisin sen sijaan joutua loikkaamaan ja kannattamaan rakasta länsinaapuria kuin kunnon vadelmavenepakolainen ainakin.

Näin muuten Måns Zelmerlöwin sattumalta omin silmin asuessani Tukholmassa vuonna 2013. Zelmerlöw juonsi Allsång på Skansen -yhteislaulutapahtuman. Yleisö hihkui ja hurrasi aivan hurmiossa, kun herra Z. asteli lavalle ja veti ensimmäisen yhteislaulun. Oma reaktioni pihalla olevana suomalaisena taisi olla jotain niinkin eleganttia kuin ”kukamikähäh?” Mutta minähän meninkin Skansenille kuuntelemaan Gyllene Tideriä.

 

Kesäkuussa 2013 Allsång på Skansenista ei puuttunut yleisöä.

Kesäkuussa 2013 Allsång på Skansenista ei puuttunut yleisöä.

Tätäkin henkilöä saamme kiittää siitä, että Allsångia voi katsoa televisiosta myös koto-Suomessa.

Tätäkin henkilöä saamme kiittää siitä, että Allsångia voi katsoa televisiosta myös koto-Suomessa.

Yhteislaulutapahtumassa laulettiin yhteislauluja yhteislauluvihosta.

Yhteislaulutapahtumassa laulettiin yhteislauluja yhteislauluvihosta.

Yhteislauluvihon kanteen oli painettu kukapa muu kuin tapahtuman juontaja Måns Zelmerlöw.

Yhteislauluvihon kanteen oli painettu kukapa muu kuin tapahtuman juontaja Måns Zelmerlöw.

Herra Zelmerlöw veti yhteislauluja ihan mainiosti.

Herra Zelmerlöw veti yhteislauluja ihan mainiosti.

Kamerat ja katseet seurasivat häntä.

Kamerat ja katseet seurasivat häntä.

Minua kuitenkin riemastutti eniten legendaarinen Gyllene Tider:

 

Kategoria(t): internetistä löytyy, kääntäjä matkustaa, mediassa ja mediasta | Avainsanat: , , , , | Kommentoi