Pienlehtien tilausten säilyttävä arvonlisäverottomina

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry puolustaa pienlehtien tilausten arvonlisäverottomuutta. Tässä suora lainaus:

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan on linjattu, että sanoma- ja aikakauslehtien tilausmaksujen arvonlisäverottomuudesta luovutaan osana valtion säästötavoitteita. Kahdensadan kulttuurilehden yhteenliittymä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry vaatii, että pienlehtien tilausten on jatkossakin säilyttävä arvonlisäverottomina.Pienlehtien tilausmaksuista kertyvä arvonlisävero on valtion kassassa vain pikkuruinen pisara meressä. Sen sijaan lehtien kannalta tilausmaksujen arvonlisäveron nosto saattaa johtaa monen jo entisestään minimibudjetilla ja vapaaehtoistyönä tehtävän kulttuurilehden lakkauttamiseen kun osa lehtien tilaajista kaikkoaa ja siten lehtien tulot vähenevät. Myös kirjastojen pienlehtien tilaukset vähenevät jos tilausmaksut nousevat arvonlisäveron verran. Lisäksi arvonlisäveron nosto aiheuttaa välillisiä kustannuksia ja lisää tarpeetonta verobyrokratiaa lehtien toimituksissa, sillä kertyneet verot on maksettava ja ilmoitukset hoidettava määräajoin.

Kultin jäsenlehdet edustavat erilaisia kulttuurisia taustoja ja aate- ja mielipidesuuntia sekä pitävät yllä median moniäänisyyttä. Nämä lehdet eivät pelkästään kerro kulttuurisen kentän vireydestä vaan heijastavat koko suomalaisen kansalaisyhteiskunnan moninaisuutta. Ne tarjoavat sellaisia yhteiskunnallisen keskustelun areenoita ja ennen kaikkea monipuolisia ja moniäänisiä sisältöjä, joille ei valtamediasta löydy sijaa. Juuri moniäänisyyttä tarvitaan maassa, jossa joukkoviestinten sisällöt samankaltaistuvat ja niiden omistus keskittyy entisestään.

(lähde ja lisätietoja)

Puuhastelen itsekin pienen lehden vapaaehtoisessa toimituskunnassa. Täältä ruohonjuuritasolta käsin näyttää siltä, että valtion kassaan kertyvän, suhteellisen pienen rahamäärän hinta on aimo annos vaivaa ja harmia lehtien toimituksille.

Miksi kiristää niiden pienten toimitusten vyötä, jotka jo nyt toimittavat lehtiään omasta selkänahastaan, silkan mielenkiinnon ajamina ja voittoa tavoittelematta? Vaihtoehtoisia näkökulmia tarjoilevan ja alakulttuurien tarpeita palvelevan median toiminnan hankaloittaminen on pieni säästö Suomelle, mutta suuri menetys suomalaisille.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s