Daniel Everett matkusti nuorena ja idealistisena kristittynä perheineen Amazonin sademetsän uumeniin Pirahã-alkuperäiskansan luo aikomuksenaan opetella heimon kieli ja kääntää sille Uusi testamentti. Hän kertoo kokemuksistaan teoksessaan Don’t sleep, there are snakes: life and language in the Amazonian jungle (Profile Books, 2009).
Everett asui yhteensä kymmeniä vuosia heimon luona, oppi kielen ja loi uran kielitieteilijänä. Lopulta hän luopui uskostaan. Niin syvästi heimon elämäntapa ja ajattelu vaikuttivat häneen.
Nyt hiukan kieli-intoilua!
Välittömän kokemuksen periaate
Everettin mukaan pirahoiden kieltä ja kulttuuria määrittelee välittömän kokemuksen periaate (oma suomennokseni englanninkielisestä käsitteestä the immediacy of experience principle). Pirahãt eivät puhu aiheista, joita eivät ole itse kokeneet tai joita kukaan keskustelun hetkellä elossa oleva heimon jäsen ei ole ollut todistamassa. Todellista on vain se, mikä on havaittavissa.
Pirahãssa on kolme aikamuotoa: preesens, imperfekti ja futuuri. Sen syvemmälle menneisyyteen aikamuodot ja puhujat eivät sukella. Pirahoilla ei ole luomiskertomuksia eikä muunlaista suullista perimätietoa. Ne olisivat ristiriidassa välittömän kokemuksen periaatteen kanssa. Samasta syystä pirahoita on vaikeaa ellei mahdotonta käännyttää kristinuskoon, minkä Everett saa huomata.
Kielessä ei ole lukusanoja eikä käsitteitä väreille, sillä abstrakteina kategorioina nekin olisivat välittömän kokemuksen periaatteen vastaisia. Värit ilmaistaan kiertoilmauksin. Esimerkiksi punainen esine ”näyttää vereltä”.
Pirahãn kieli on tonaalinen ja tulee toimeen hyvin pienellä äännevalikoimalla. Vokaaleja on kolme (i, a, o). Naisten puheessa esiintyy seitsemän konsonanttia (p, t, k, h, b, g sekä glottaaliklusiili, jota merkitään kirjaimella x ja jonka foneettinen symboli on ʔ). Miesten puheessa konsonantteja on kahdeksan (p, t, k, s, h, b, g sekä glottaaliklusiili). Perussanajärjestys on subjekti-verbi-objekti.
YouTubesta löytyi tekstitetty näyte:
Elämää viidakossa ja elämää hetkessä
Kirjan alkupuolella Everett kuvailee viidakon arkea. Aluksi hän oppii sanomaan pirahãksi ”keppi”. Vaimo Keren ja yksi lapsista sairastuvat malariaan. Maici- ja Madeira-joet ovat viidakon valtatiet, joita pitkin perhe veneilee halutessaan päästä lähimpään kaupunkiin. Viidakossa tulee vastaan anakondia ja tarantelloja. Everett istuu mökkinsä vintillä pohtimassa kieltä ja kääntämässä Raamattua, hutkii nuijalla sisään luikertelevia käärmeitä ja heittää niiden ruumiit vintiltä ulos viidakkoon.
Pirahãt eivät halua omaksua uutta teknologiaa eivätkä edes lainasanoja ympäröivistä kielistä. Heimolaisilla on esimerkiksi moottoroituja kanootteja ja maanmuokkaustyökaluja, koska ne tekevät elämästä helpompaa. He kuitenkin suhtautuvat niihin huolettomasti, jopa huolimattomasti. Nehän ovat loppujen lopuksi kuitenkin vain ulkopuolisten kapineita.
Jos pirahãn on kannettava jotain, hän punoo korin palmunlehdistä. Kori kuivuu muutamassa päivässä niin haperoksi, ettei sitä voi enää käyttää. Pirahãt eivät kuitenkaan halua tehdä kestävämpiä koreja vaikka osaisivat.
Pirahãt eivät säilö ruokaa vaan metsästävät ja keräilevät joka päivä tai ovat vaikka hetken nälissään, jos ruokaa ei satu löytymään. Ennakoinnin sijaan heimolaiset elävät mieluummin hetkessä – välittömässä kokemuksessa. Tulevaisuuteen on turha varautua, sillä sitä ei ole vielä olemassa.
Pirahãt ottavat uuden päivän vastaan rennosti ja huoleti, toipa se tullessaan mitä tahansa. He eivät turvaudu uskoon tai uskontoon. Pirahoiden näkemykset tekevät Everettiin suuren vaikutuksen. Niin suuren, että lopulta hän huomaa lakanneensa uskomasta itsekään.
Summa summarum
Kielitieteellä höystetty matkakertomus ja kirjoittajan henkilökohtainen kasvutarina on mielenkiintoista luettavaa. Siinä on samaa vetoa kuin Arthur Conan Doylen Arktiksen-matkakertomuksessa, ja pisteenä i:n päällä on kielitiede.
Kirjan nimi muuten tulee pirahoiden hyvänyöntoivotuksesta. Heimolaiset nukkuvat kevyttä unta lyhyissä pätkissä ympäri vuorokauden. Sikeä uni nimittäin voisi altistaa nukkujan ympäröivän luonnon vaaroille. Vähällä unella pärjääminen on heimolaisten mielestä arvokas taito, sillä vain sitkeä pärjää viidakossa.
Suosittelen kirjaa etenkin kielistä, kielitieteestä tai antropologiasta kiinnostuneille.
Kannattaa myös lukea The New Yorkerin huikean mielenkiintoinen juttu Everettistä, pirahãn kielestä sekä Everettin tutkimustuloksista, jotka kyseenalaistavat Noam Chomskyn universaalin kieliopin(!).
Kielen päällä 