Tukholma on hurmannut minut. Mikään muu ulkomainen kaupunki ei ole onnistunut houkuttelemaan minua takaisin yhtä monta kertaa kuin se.
Tukholma on minulle tuttu, mutta silti se on tarpeeksi vieras ja tarpeeksi ulkomailla. Sieltä löytyy se erityinen, innostunut elossa olemisen tunne, joka kotikaupungin arkisilta kaduilta usein puuttuu.
Tutustuin ja ihastuin Tukholmaan oikeastaan vahingossa.
Töissä oli kehityskeskustelu. Jotain sanottavaa oli keksittävä. Tulin sanoneeksi, että voisin lähteä työntekijävaihtoon Tukholmaan.
Alle vuoden kuluttua siitä – keväällä 2013 – puksutin Silja Linella lahden yli ja asetuin vuokralle erään ruotsalaisen kollegani asuntoon Södermalmille. (Kollega itse oli kätevästi samaan aikaan työntekijävaihdossa Suomessa.) Kävin päivisin töissä. Iltaisin ja viikonloppuisin hioin Maailmanhistorian pahimpia erehdyksiä painokuntoon.
Parvekkeeltani aukesi kesäyö:
Katselin taivasta ja tuumailin: tämähän on mainio kaupunki.
Olen sitä mieltä edelleen.
Tällä viikolla pääsin intoilemaan Tukholmasta muuallakin kuin täällä omassa blogissani. Kirjoitin Nörttitytöt-blogiin Tukholma-vinkkejä. Sain ympättyä postaukseen ikisuosikkini Östasiatiska museetin eli Itä-Aasian museon. Lisäksi mukaan pääsivät trooppinen Fjärilshuset-perhostalo ja Vikingaliv-viikinkimuseo, joissa kävin ensimmäistä kertaa tämän vuoden elokuussa.
Pidemmittä puheitta: Nörtin Tukholma. Mukavia lukuhetkiä!
Kielen päällä 
Miksei tätä blogia enää päivitetä ?