Terveisiä suomentajien kesäkoulusta!

Vietin viime viikolla neljä päivää kirjallisuuden kääntäjille suunnatussa englanti–suomi-kesäkoulussa, jonka järjestivät Kirjallisuuden vientikeskus FILI, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL sekä Suomen Journalistiliiton kääntäjien ammattiosasto KAOS.

Kesäkouluun osallistui kahdeksan uraansa aloittelevaa suomentajaa, joista minä olin yksi. Lisäksi sinne saapui Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista kahdeksan suomesta englantiin työskentelevää kirjallisuuden kääntäjää, jotka niin ikään ovat uransa alkupuolella. Meitä mentoroi yhteensä neljä konkarisuomentajaa ja neljä kokenutta englannintajaa.

Olen kääntänyt urallani enemmän asiatekstejä kuin proosaa. Oli mahtavaa päästä vaihteeksi todella syventymään suomentamiseen. Odotin kesäkoulua ihan innoissani enkä suotta – se oli nimittäin oivallinen!

Kääntäjien koulutuksesta ja siitä, miten kääntäjä ajattelee kääntäessään

Joku lukija tupsahti blogiini hakusanalla ”tahdon kielenkääntäjäksi”. Ilahduttavaa, että joku haluaa kääntäjäksi. Tervetuloa kööriin! Meillä on parhaat kielivitsit.

Bloggauksia ja tietokirjahullaannus

Mainiota tätä vuotta!

Blogini vietti viime vuoden melkoista hiljaiseloa – eikä vähiten siksi, että olen mukana työpaikan blogi- ja some-tiimeissä. Bloggaaminen ja somettaminen ovat mukavaa vastapainoa kääntämiselle. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että kirjoitan töissä niin paljon, ettei sanoja enää riitä omaan blogiini.

Jaan nyt muutamia tekstejäni työnantajan blogin puolelta.

Olen erityisen tyytyväinen single sourcingista eli yksilähteistämisestä kertovaan bloggaukseen. Sitä kirjoittaessani opin aiheesta paljon ja koin jopa pienen tietokirjahullaantumisen* Kurt Amentin teokseen Single Sourcing: Building Modular Documentation.

*) Tunnetteko tietokirjahullaantumisen ilmiön? Keksin käsitteen juuri äsken, mutta olen vakuuttunut, että ilmiö on todellinen.

Eteen osuu hyvin kirjoitettu teos mielenkiintoisesta aiheesta, ja yhtäkkiä sitä on ihan höyrypäisen innoissaan ja pää kipinöi uusia ajatuksia. Sitä pohtii, voisiko kirjan esimerkiksi opetella ulkoa tai salakuljettaa yöksi kotiin tyynyn alle, jotta kaikki huikea ja hyödyllinen tieto imeytyisi aivoihin yön aikana.

Viimeksi taisin kokea yhtä massiivisen tietokirjahullaantumiskohtauksen, kun kirjoitin gradua ja löysin Gideon Touryn teoksen Descriptive Translation Studies – and beyond. Se vasta oli kirja!

Mutta palatakseni aiheeseen…

 

Single sourcing -bloggaukseni löytyy täältä: Single sourcing pienentää käännöskuluja. Haastattelin sitä varten erästä kollegaakin. Hei vaan, Henkka, jos luet tätä!

* * *

Olen päässyt pauhaamaan bloggaamaan rauhallisesti myös eräästä lempiaiheestani, nimittäin kapulakielestä ja selkeästä kielenkäytöstä.

Tekstissä Simpukoita vai helmiä – hyvä virkakieli on kaikkien etu totean, että ”todellinen asiantuntija on se, joka osaa kertoa mutkikkaatkin asiat kansantajuisesti”. Kerron myös vinkkejä, joilla omaa tekstiä on helppo selkeyttää. Valitettavasti vinkkiluettelosta on kadonnut numerointi, kun blogi siirrettiin taannoin uudelle alustalle. Pitääpä pyytää blogin hallinnoijaa korjaamaan.

* * *

Aika syvällistä ja yksityiskohtaista käännösalan nippelitietoa edustavat kaksi seuraavaa bloggausta laillisesti pätevistä käännöksistä ja niiden tekijöistä eli auktorisoiduista kääntäjistä (itselläni on auktorisointi kieliparissa englanti–suomi).

Käännöksiä tilaaville asiakkaille ei ole aina selvää, milloin tarvitaan laillisesti pätevä käännös, joten kirjoitimme kollegani Marja-Liisan kanssa perustietopaketin: Tarvitsetko virallisen vai leimatun vai auktorisoidun vai laillisesti pätevän käännöksen?

Myöhemmin kirjoitin jatko-osan, jossa pureksin laillisesti pätevien käännösten tarkoitusta. Tadaa: Laillisesti pätevä käännös on aina todiste jostakin.

Siinäpä joitain viime aikojen kynänheilutuksia.

Tätä bloggausta kirjoittaessani aloin muistella lämmöllä tuota Kurt Amentin single sourcing -opasta. Pitää varmaan penkoa se esiin töissä meidän kääntäjien kirjahyllystä. Tyynyn alla on aina tilaa vielä yhdelle kirjalle.

Kaikki se valo, joka tästä suomennoksesta soljuu

 

Silmien sulkeminen ei riitä kertomaan mitään siitä, mitä on sokeus. Taivaan ja kasvojen ja rakennusten maailman takana on karheampi ja vanhempi maailma, jossa tasaiset pinnat hajoavat ja äänet soljuvat parvina ilmassa. Marie-Laure voi istua ullakolla korkealla kadun yläpuolella ja kuulla, miten kurjenmiekat kahahtelevat soilla kolmen kilometrin päässä. Hän kuulee, kuinka amerikkalaiset pinkovat pakoon pelloilla ja suuntaavat valtavat tykkinsä savuavaan Saint-Maloon; hän kuulee, miten perheet niiskuttavat myrskylyhtyjensä ympärillä kellareissa, varikset hyppivät rauniokasalta toiselle, kärpäset laskeutuvat ojissa lojuvien ruumiiden jäännöksiin; hän kuulee, miten tamarindit värisevät tuulessa ja närhet kirkuvat ja dyynien heinä palaa; hän tuntee maankuoren sisään vaipuneen suuren graniittinyrkin, jolla Saint-Malo sijaitsee, ja valtameren, joka kovertaa sitä kaikilta neljältä sivulta, ja ulkosaaret, jotka panevat lakkaamatta vastaan vuoroveden vyörylle; hän kuulee, miten lehmät juovat kivikaukaloista ja delfiinit nousevat Kanaalin vihreiden vesien läpi; hän kuulee, miten kuolleiden valaiden luut liikahtelevat viisi peninkulmaa alempana , ja niiden luuydin tarjoaa sadaksi vuodeksi ravintoa sellaisten eliöiden yhdyskunnille, jotka elävät niissä koko ikänsä eivätkä koskaan näe yhtä ainutta auringon lähettämää fotonia. Hän kuulee, miten hänen kotilonsa raahaavat ruumistaan luolan kivillä.

* * *

Minulla on ammattitauti. Luinpa mitä tahansa, päässäni rullaa käännös. Jos luen suomeksi, pieni ääni kuiskuttelee korvieni välissä samat asiat englanniksi. Jos luen jollain vieraalla kielellä, päähäni pulpahtelee suomennosta samaan tahtiin.

Sisäinen kääntäjäni on erityisen hanakas kommentoimaan suomennettua kaunokirjallisuutta. Paistaako alkuperäinen kieli suomennoksen läpi? Miten rikasta kieltä suomentaja käyttää? Miten olisin itse kääntänyt tuon sanaleikin? Olisinkohan selviytynyt siitä yhtä nokkelasti kuin tämä suomentaja? Mitähän verbiä kirjailija on käyttänyt tässä kohdassa? Ja onpas suomentaja muuten avannut lukijalle näppärästi tuonkin kulttuurisen viittauksen! Ja niin edelleen.

Aina en jaksaisi kuunnella loputonta kommenttiraitaa. En luopuisi kielitaidostani enkä kyllä käännöstaidostanikaan… mutta aina en jaksaisi kuunnella.

Joskus harvoin tulee vastaan kirja, joka hiljentää kommentaarin. Kirja, jonka kieli pysäyttää vieraskielisten sanojen vyöryn ja hiljentää hälyn.

Tällä kertaa siinä onnistui Hanna Tarkan suomentama Anthony Doerrin teos Kaikki se valo jota emme näe (WSOY 2015).

Kaikki ne sanat, jotka näemme ja joista nautimme.

Poimin kirjasta näytteen tämän kirjoituksen alkuun. Mitä kieltä! Mitä eloisaa, rikasta, ilmeikästä, tyrmäävää ja hykerryttävää suomea! Totta kai kurjenmiekat kahahtelevat soilla. Äänet soljuvat parvina. Totta kai Saint-Malo on mereen uponnut graniittinyrkki. Mutta en minä sitä tiennyt, ennen kuin Hanna Tarkka puki sen sanoiksi juuri näin.

Suomeksi ja suomen kielessä kasvanut minäni ahmi kirjaa ja hengitti kieltä ja nautti. (Ja liikuttui ja kauhistui ja pysähtyi pohtimaan Euroopan historiaa ja nykyaikaa. Kirjan kansien välistä löytyi nimittäin kielen lisäksi itse kertomus, monisäikeinen ja ajatuksia herättävä.)

Suosittelen. Suorastaan kannustan ja yllytän. Tarttukaa tähän.

Hanna Tarkalle nostan kuvitteellista hattuani: erinomaista työtä!

* * *

Sivukommenttina vielä. Tästä postauksesta piti tulla pelkkää suomennoksen kehumista, mutta sitten menin tutkailemaan, mitä kirjasta on sanottu mediassa ja blogeissa. Huomasin harmikseni, että Hesarin viimekesäisessä arviossa kriitikko Antti Majander kutsuu kirjaa ”kesän varmaksi lukunautinnoksi”, mutta jättää suomentajan tyystin mainitsematta. Se on nolo kömmähdys ja suomentajan työn ylenkatsomista.

Suomennos ei pulpahda tyhjästä. Ilman suomentajan työtä ”kesän varma lukunautinto” olisi jäänyt kokematta. Tämä on ihan perusasia, joka suomennettua kirjallisuutta arvostelevan (ja arvostavan?) kannattaisi muistaa.

Leipuria vaivaa ja eräopasta korpeaa

Ala-asteella oli hienoa päästä kirjoittamaan liitutaululle. Liitu napsahteli ja suhisi pehmeästi vasten liitutaulun tummaa pintaa. Oli mahtavaa jättää maailmaan isompia jälkiä kuin tavalliseen kouluvihkoon tai A4-arkille mahtui.

Työpaikan keittiössä riippuu liitutaulu.

Pakkohan siihen on kirjoittaa.

Aloin raapustella syksyn alussa liitutaululle arvoituksia keittiöön kokoontuvien lounastajien iloksi. Ihan joka viikko en ole keksinyt tai etsinyt uutta aivopähkinää, mutta onneksi eräältä kollegalta löytyy ideoita silloinkin, kun allekirjoittaneen aivot lyövät tyhjää.

Jos mattimeikäläistä harmittaa…

 

Tämän arvoituksen aloitti kollegani. Minä keksin mukaan muutaman rivin, ja viikon varrella muutkin kollegat lisäsivät taululle ammatteja ja keksivät tyhjille viivoille ratkaisuja. Eräs ruotsalainen kollega uteli, mitä taulussa seisoi. Raavimme päätä ja totesimme, että idiomit ovat vaikeita kääntää.

Kielessä kuin kielessä on aina runsaasti ilmaisuja sellaisille asioille, jotka ovat puhujille tuttuja ja yleisiä. Meitä suomen puhujia ärsyttää, harmittaa, sieppaa, potuttaa, rassaa, ottaa kupoliin ja pannuun hyvin monisanaisesti.

Tätä kirjoittaessani äkkäsin muuten vielä, että puusepältä ja polkupyörämekaanikolta palaa pinna, juustomestaria raastaa, ihotautilääkäri saa näppylöitä, lihamestaria kalvaa ja vihannesmaan kitkijää suorastaan nyppii.

Vielä kun löytyisi idiomi meille kääntäjille!

Linkkivinkki: lusikkani sopassa työnantajan blogissa

Työnantajani Semantixin Kielentila-blogissa julkaistiin pari päivää sitten juttu suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroista. Sen on kirjoittanut kollegani Lovisa ja suomentanut kollegani Eeva.

Itse pääsin työntämään lusikkani soppaan oikolukuvaiheessa. Eevan tekstejä on aina ilo oikolukea. Käännös oli alun perinkin mainio, joten en joutunut hinkkaamaan muotoseikkoja. Sen sijaan pääsin surffaamaan Eevan suomennoksen aallonharjalla ja miettimään tekstin luettavuutta ja napakkuutta. Juuri sellaista kääntäminen nautinnollisimmillaan on: kääntäjän ja oikolukijan yhteistyötä. Kaksi päätä nimittäin ajattelee paremmin kuin yksi.

Lovisa mainitsee tekstissä ilmiön nimeltä ”oegentliga finlandismer”. Korjaan sulan hattuuni suomennoksesta ”kulttuurisidonnaiset finlandismit”. Pyörittelimme Eevan kanssa sanoja hyvän tovin ennen kuin suomennos löytyi. Mielestäni ehdotukseni on aika hyvä!

Kaiken kukkuraksi tekstissä sivutaan lempi-inhokkiani eli suomalaista kapulakieltä. Kannattaa lukea!

Unohtuiko joku? Helsinki Lit ja suomentajat

Mistä suomennokset tulevat? Tietenkin tyhjästä. Kirjailija kirjoittaa teoksen omalla äidinkielellään. Sitten kuuluu plops ja suomenkielinen teos materialisoituu kirjakauppojen hyllylle.

Samalla tavalla syntyvät klassisen musiikin äänitteet. Esimerkiksi säveltäjä Domenico Scarlatti kirjoitti 1700-luvulla liudan pianosonaatteja. Jossain vaiheessa kuului plops ja yhtäkkiä Scarlattin sonaatteja alkoi ilmestyä cd-levyillä.

Vai olisikohan sonaatit äänittänyt joku pianisti? Joku pianisti, joka on opiskellut vuosia saavuttaakseen riittävän teknisen soittotaidon ja jalostanut sisäistä taiteilijaansa osatakseen puhaltaa Scarlattin sävellyksiin hengen. Levy ei materialisoidu tyhjästä vaan vaatii muusikolta aikaa, taitoa ja työtä.

Ja olisikohan sen suomennoksenkin kirjoittanut joku suomentaja?

Vieraskielinen teos ei takuulla ilmesty suomeksi ennen kuin joku on naputellut kuukausia,

hionut,

pohtinut,

maistellut sanoja,

keittänyt pannukaupalla teetä,

käynyt kirjeenvaihtoa kustannustoimittajan kanssa,

noussut illalla sängystä kirjoittamaan muistiin jonkin nasevan käännöksen johonkin kimuranttiin kohtaan

ja tulkinnut teoksen uudelle kielelle.

Siis luonut kirjan, joka kyllä muistuttaa esikuvaansa, mutta joka on silti uusi teos.

* * *

Nämä pohdinnat kirvoitti Helsinki Lit -tapahtuma, joka järjestettiin toukokuussa. En itse ollut paikalla, mutta olen lukenut suomentajien kommentteja aika epäuskoisena.

Helsinki Lit on kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, joka ainakin tänä vuonna kunnostautui hehkuttamalla käännöskirjoja ja kirjailijoita mutta unohtamalla mainita suomentajat. Aika hulvatonta, koska ilman suomentajia käännöskirjallisuutta ei olisi.

Tapahtumasta on kirjoittanut esimerkiksi Käännös- ja kielipalvelu Lokakuun Oona Timonen osuvasti otsikoidussa postauksessaan Helsinki Lit ja näkymätön suomentaja. Hän toteaa:

On nimittäin vähintäänkin epäkohteliasta, [jos kirjallisuusfestivaaleilla] luetaan yhdessä ohjelmanumerossa useiden sivujen mittainen lainaus kirjailijan (Hassan Blasim) suomennetusta teoksesta, eikä edes mainita kyseisten suomenkielisten rivien kirjoittajan (Sampsa Peltonen) nimeä. Vielä epäkohteliaampaa, jopa moukkamaista, on se, kun kyseisten festivaalien yhtenä ohjelmanumerona jaetaan uusi käännöskirjapalkinto, jonka tarkoituksena on (lainaus Tammen sivuilta) ”tuoda esiin kirjallisesti korkeatasoisten alkuteosten laadukkaan käännöstyön merkitystä sekä nostaa käännöskirjallisuuden tunnettuutta”, eikä ehdokkaita lueteltaessa kerrota lainkaan suomentajien nimiä, ainoastaan kirjojen ja kirjailijoiden nimet.

Samasta tapauksesta bloggaa myös Kersti Juva Kotuksen sivuilla:

Vain kun Sofi Oksanen jututti Mihali Šiškiniä ja kehui kirjailijan kieltä, Šiškin kysyi, oliko Sofi Oksanen mahdollisesti lukenut kirjan suomeksi. ”Siinä tapauksessa olette lukenut Vappu Orlovin kirjoittaman kirjan”, hän totesi, ja yleisö puhkesi suosionosoituksiin.

Juva jakaa blogissaan myös näytteen erään oman suomennoksensa syntyvaiheista. Suomentaminen on tarkkaa työtä. Siitä ei suoriudu Google Translate.

* * *

Scarlattin sonaatit kuulostavat aivan erilaisilta vaikkapa Murray Perahian ja Mikhail Pletnjovin soittamana. Kaunokirjallisuuden suomennokset ovat vastaavasti tulkitsijoidensa, siis suomentajiensa, käsialaa.

Ranskassa ranskantajan nimi painetaan usein teoksen kanteen kirjailijan nimen alle. Käytännön voisi lainata tänne Suomeenkin.

Sitä odotellessani linkitän Scarlattia. Spotifysta löytyy sekä Perahian että Pletnjovin ja monien muidenkin tulkintoja. Suosittelen!

TES! Jes!

Iloinen hihkaisu vapun kunniaksi: av-kääntäjät saivat vihdoin työehtosopimuksen.

Lähden perinteiselle vappupiknikille kepein askelin. Vaikken av-kääntäjä olekaan eikä sopimus kata omia töitäni, se on mielestäni hieno saavutus ja esimerkki koko käännösalalle.

– Työehtosopimus katkaisee alan syöksykierteen ja käynnistää tervehdyttämisen. Saavutus osoittaa, miten työn laatua arvostavat työntekijät ja työnantajat pystyvät yhdessä kehittämään alaansa niin, että kaikki hyötyvät, arvioi Akavan Erityisalojen edunvalvontayksikön päällikkö Helena Lamponen.

Journalistiliitto tiedotti asiasta eilen täällä.

Aurinkoista vappua!

Keitä ne on ne sankarit!

Mahtava uutinen: av-kääntäjien TES-neuvotteluissa on päästy tuloksiin! Käännösalan asiantuntijat KAJ ry kertoo asiasta Kajawa-verkkolehdessään.

Hienosti neuvoteltu, kollegat! Koko käännösala ja sen työolot ovat saaneet teidän ansiostanne lisää näkyvyyttä. Ansaitsette roppakaupalla hatunnostoja ja hurraa-huutoja. Ja oikeudenmukaisen korvauksen työstänne. Se tavoite on nyt onneksi askeleen lähempänä.

(Asian vierestä: Kajawassa on näköjään myös Kielen päällä -niminen osio. Yhteensattumia. Minä taisin kuitenkin ehtiä ensin, koska blogini alkumetrien aikaan vuonna 2010 Kajawa ilmestyi vielä paperilla ja sen rakenne oli muistaakseni erilainen.)

Jatkoa edelliseen

Kas vain, KAJ tiedottaa edellisessä postauksessa mainitsemastani ulosmarssista ja kertoo myös seuraavaa:

Journalistiliitto, Akavan Erityisalat ja Käännösalan asiantuntijat KAJ olivat päättäneet lopettaa vuonna 2012 julistetut työtaistelutoimet eli ylityökiellon ja hakusaarron BTI:tä kohtaan, jos se olisi osallistunut päivän neuvotteluihin. Aamupäivällä yhtiöstä kuitenkin ilmoitettiin, että se ei osallistu. Niinpä nämä liittojen toimet jatkuvat edelleen.

Maanantain neuvotteluissa olivat paikalla muut av-käännöstoimistot eli Pre-Text Oy, Rosmer International Osk, SDI Media Oy ja Stellar Text Oy.

Neuvotteluissa päätettiin, että työehtoneuvottelut saatetaan loppuun tämän vuoden loppuun mennessä. Työehtojen on tuolloin määrä olla yksissä kansissa.

Mielenkiintoista nähdä, mihin työehtoneuvotteluissa päädytään ja miten tulokset vaikuttavat koko käännösalaan.

KAJ:n tiedote löytyy täältä.