Tavarataivaasta roinahelvettiin, kuten ystäväni kirjoittaa

Hyvä ystäväni on kolumnisti (muun muassa). Viimeisin kolumni käsittelee samaa aihetta kuin yksi aikaisemmista blogikirjoituksistani, nimittäin sitä, miten helppoa tavaraa on hankkia ja miten vaikeaa siitä on päästä eroon.

Eräs ystävä tiivisti osuvasti, että kiusalliset, turhat tavarat voi jaotella kolmeen pääluokkaan: ne, joita säilötään elämän pelossa ”kaiken varalta”, ne, joilla on tunne- mutta ei käyttöarvoa ja ne, joista eroon hankkiutuminen aiheuttaisi kahden päivän krapulaakin kamalamman morkkiksen.

Viimeksi mainitut, ystävä totesi, ovat kaikkein pirullisimpia:

– On helppo ostaa, mutta vaikea päästä eroon. Jos haluaa eroon jostain tarpeettomasta, mutta ehjästä tavarasta, kierrätyskeskuksen tai lahjoituskohteen löytäminen riippuu omasta aktiivisuudesta.

– Roskiin heittämisen estää syyllisyys, jota meille syötetään joka puolelta. Lopulta sitä säilöö kamaa mieluummin, kuin tuntee itsensä pahaksi ihmiseksi, joka kasvattaa jätevuoria.

Koko kolumnin voi lukea täältä: Loikka tavarataivaasta roinahelvettiin on lyhyt

Suosittelen lämpimästi! Enkä vain siksi, että kirjoittaja on ystäväni.

Onko oma kirja parempi kuin kirjaston?

Tuumailin taannoin, että tavaraa on helppo hankkia, mutta siitä on vaikea päästä eroon.

Tästä kehkeytyi jatkopohdinta: täytyykö kulttuurituote omistaa, jotta siitä voi nauttia täydellisesti? Nostaako omistaminen lempikirjan tai lempilevyn uuteen ulottuvuuteen?

Myin talvella leijonanosan kirjoistani. Minulle riittää, että voin halutessani lainata kaipaamani kirjat kirjastosta. Turun kaupunginkirjastosta, yliopiston ja Åbo Akademin kirjastoista on toistaiseksi löytynyt kaikki tarpeellinen. Kirjasto huolehtii kirjojen säilyttämisestä ja järjestämisestä. Minä maksan veroni ja nautin siitä, että voin lukea mitä vain joutumatta säilyttämään niteitä kotona.

Tällaisena kulttuuri on mielestäni parhaimmillaan: yhteisin varoin ylläpidettynä, jaettuna. Ei omistettuna vaan kiertävänä.

Mutta myönnetään, satun myös pitämään avarasta tilasta ja tavarattomuudesta aika paljon. Siksi kirjojen pitää täyttää aika kovat kriteerit päästäkseen pysyvästi hyllyyni. Kelpuutan vain ehdottomat suosikit – ynnä läjän sanakirjoja ja muuta ammattikirjallisuutta, mutta ne ovatkin eri asia.

Onko sinulla kirjojen, levyjen tai vaikka elokuvien kokoelma? Miksi tai miksi ei? Mitä haluat omistaa ja miksi?

Helppo hankkia, vaikea päästä eroon

Jos ei koskaan lähde matkaan, ei näe, koe, kohtaa, ymmärrä muita kulttuureita. Eikä ihmisiä niiden kulttuurien sisällä. Ihmisiä, joista ja joissa ne kulttuurit kasvavat ja elävät.

Muille maille lähtemistä kuitenkin vaikeuttaa se, että omistaa tavaraa. Tavaranmokomat pitää joko kantaa mukana tai säilyttää jossain.

Omistamisen ja omistamattomuuden miettiminen tuntuu joskus vievän aimo lohkareen valveillaoloajastani. Taidan siis olla jonkin (ainakin minulle) tärkeän jäljillä. Jos asialla ei olisi mitään väliä, ei se kai palaisi mieleeni. Eikä RSS-lukijastani löytyisi jos jonkinlaisia minimalismiblogeja. Enkä ilahtuisi nähdessäni tyhjän pöytäpinnan.

Mistä koti koostuu, onko se mielentila vai äidinkieli vai tuttujen tavaroiden täyttämä talo? Vai tätä kaikkea? Vai onko koti rakkaiden luona, tavaroista viis?

Onko maallinen omaisuus tiellä, jos kaipaa nähdä maita ja mantereita?

Jos on, miksi siitä on niin vaikeaa päästä(ä) irti?

Tavaroiden hankkiminen on tehty äärimmäisen helpoksi. Riittää, että kävelee kauppaan. Kaikki on aseteltu nätisti tarjolle, ja Suomen kaltaisessa lintukodossa on helppo jättää pohtimatta, missä ja miten tavara on tuotettu. Tavara kuormittaa ja sitoo paitsi tuottajia ja luontoa myös ostajaa. Väitän, että kuka tahansa ulkomaille muuttanut ihminen on huomannut tämän.

Meiltä puuttuu kanavat päästä tavaroista eroon. Vaihtoehdot ovat lähinnä kierrättäminen (joka vaatii paljon omaa aktiivisuutta), lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen (vanha kunnon Pelastusarmeija) tai yksinkertaisesti kaatopaikka (helpointa ja vastuuttominta).

Tuntuu helpoimmalta olla ostamatta mitään, säästää eurot ja sentit vaikka matkalippuun. Mutta, ou nou – entäs hiilijalanjälkeni? Tein mitä hyvänsä, menen metsään kaadan metsää.