Tukholma-intoilua Nörttitytöt-blogissa

Gamla Stanin tiuhaan rakennettu itäinen ranta lahden takaa nähtynä

Tukholma on hurmannut minut. Mikään muu ulkomainen kaupunki ei ole onnistunut houkuttelemaan minua takaisin yhtä monta kertaa kuin se.

Tukholma on minulle tuttu, mutta silti se on tarpeeksi vieras ja tarpeeksi ulkomailla. Sieltä löytyy se erityinen, innostunut elossa olemisen tunne, joka kotikaupungin arkisilta kaduilta usein puuttuu.

Tutustuin ja ihastuin Tukholmaan oikeastaan vahingossa.

Töissä oli kehityskeskustelu. Jotain sanottavaa oli keksittävä. Tulin sanoneeksi, että voisin lähteä työntekijävaihtoon Tukholmaan.

Alle vuoden kuluttua siitä – keväällä 2013 – puksutin Silja Linella lahden yli ja asetuin vuokralle erään ruotsalaisen kollegani asuntoon Södermalmille. (Kollega itse oli kätevästi samaan aikaan työntekijävaihdossa Suomessa.) Kävin päivisin töissä. Iltaisin ja viikonloppuisin hioin Maailmanhistorian pahimpia erehdyksiä painokuntoon.

Parvekkeeltani aukesi kesäyö:

Sininen kesäöinen taivas kerrostalon siluetin yllä. Kerrostalon ikkunoista kajastaa kellertävää valoa.

Katselin taivasta ja tuumailin: tämähän on mainio kaupunki.

Olen sitä mieltä edelleen.

Tällä viikolla pääsin intoilemaan Tukholmasta muuallakin kuin täällä omassa blogissani. Kirjoitin Nörttitytöt-blogiin Tukholma-vinkkejä. Sain ympättyä postakseen ikisuosikkini Östasiatiska museetin eli Itä-Aasian museon. Lisäksi mukaan pääsivät trooppinen Fjärilshuset-perhostalo ja Vikingaliv-viikinkimuseo, joissa kävin ensimmäistä kertaa tämän vuoden elokuussa.

Pidemmittä puheitta: Nörtin Tukholma. Mukavia lukuhetkiä!

Mainokset

Bloggauksia ja tietokirjahullaannus

Mainiota tätä vuotta!

Blogini vietti viime vuoden melkoista hiljaiseloa – eikä vähiten siksi, että olen mukana työpaikan blogi- ja some-tiimeissä. Bloggaaminen ja somettaminen ovat mukavaa vastapainoa kääntämiselle. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että kirjoitan töissä niin paljon, ettei sanoja enää riitä omaan blogiini.

Jaan nyt muutamia tekstejäni työnantajan blogin puolelta.

Olen erityisen tyytyväinen single sourcingista eli yksilähteistämisestä kertovaan bloggaukseen. Sitä kirjoittaessani opin aiheesta paljon ja koin jopa pienen tietokirjahullaantumisen* Kurt Amentin teokseen Single Sourcing: Building Modular Documentation.

*) Tunnetteko tietokirjahullaantumisen ilmiön? Keksin käsitteen juuri äsken, mutta olen vakuuttunut, että ilmiö on todellinen.

Eteen osuu hyvin kirjoitettu teos mielenkiintoisesta aiheesta, ja yhtäkkiä sitä on ihan höyrypäisen innoissaan ja pää kipinöi uusia ajatuksia. Sitä pohtii, voisiko kirjan esimerkiksi opetella ulkoa tai salakuljettaa yöksi kotiin tyynyn alle, jotta kaikki huikea ja hyödyllinen tieto imeytyisi aivoihin yön aikana.

Viimeksi taisin kokea yhtä massiivisen tietokirjahullaantumiskohtauksen, kun kirjoitin gradua ja löysin Gideon Touryn teoksen Descriptive Translation Studies – and beyond. Se vasta oli kirja!

Mutta palatakseni aiheeseen…

 

Single sourcing -bloggaukseni löytyy täältä: Single sourcing pienentää käännöskuluja. Haastattelin sitä varten erästä kollegaakin. Hei vaan, Henkka, jos luet tätä!

* * *

Olen päässyt pauhaamaan bloggaamaan rauhallisesti myös eräästä lempiaiheestani, nimittäin kapulakielestä ja selkeästä kielenkäytöstä.

Tekstissä Simpukoita vai helmiä – hyvä virkakieli on kaikkien etu totean, että ”todellinen asiantuntija on se, joka osaa kertoa mutkikkaatkin asiat kansantajuisesti”. Kerron myös vinkkejä, joilla omaa tekstiä on helppo selkeyttää. Valitettavasti vinkkiluettelosta on kadonnut numerointi, kun blogi siirrettiin taannoin uudelle alustalle. Pitääpä pyytää blogin hallinnoijaa korjaamaan.

* * *

Aika syvällistä ja yksityiskohtaista käännösalan nippelitietoa edustavat kaksi seuraavaa bloggausta laillisesti pätevistä käännöksistä ja niiden tekijöistä eli auktorisoiduista kääntäjistä (itselläni on auktorisointi kieliparissa englanti–suomi).

Käännöksiä tilaaville asiakkaille ei ole aina selvää, milloin tarvitaan laillisesti pätevä käännös, joten kirjoitimme kollegani Marja-Liisan kanssa perustietopaketin: Tarvitsetko virallisen vai leimatun vai auktorisoidun vai laillisesti pätevän käännöksen?

Myöhemmin kirjoitin jatko-osan, jossa pureksin laillisesti pätevien käännösten tarkoitusta. Tadaa: Laillisesti pätevä käännös on aina todiste jostakin.

Siinäpä joitain viime aikojen kynänheilutuksia.

Tätä bloggausta kirjoittaessani aloin muistella lämmöllä tuota Kurt Amentin single sourcing -opasta. Pitää varmaan penkoa se esiin töissä meidän kääntäjien kirjahyllystä. Tyynyn alla on aina tilaa vielä yhdelle kirjalle.

Linkkivinkki: lusikkani sopassa työnantajan blogissa

Työnantajani Semantixin Kielentila-blogissa julkaistiin pari päivää sitten juttu suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroista. Sen on kirjoittanut kollegani Lovisa ja suomentanut kollegani Eeva.

Itse pääsin työntämään lusikkani soppaan oikolukuvaiheessa. Eevan tekstejä on aina ilo oikolukea. Käännös oli alun perinkin mainio, joten en joutunut hinkkaamaan muotoseikkoja. Sen sijaan pääsin surffaamaan Eevan suomennoksen aallonharjalla ja miettimään tekstin luettavuutta ja napakkuutta. Juuri sellaista kääntäminen nautinnollisimmillaan on: kääntäjän ja oikolukijan yhteistyötä. Kaksi päätä nimittäin ajattelee paremmin kuin yksi.

Lovisa mainitsee tekstissä ilmiön nimeltä ”oegentliga finlandismer”. Korjaan sulan hattuuni suomennoksesta ”kulttuurisidonnaiset finlandismit”. Pyörittelimme Eevan kanssa sanoja hyvän tovin ennen kuin suomennos löytyi. Mielestäni ehdotukseni on aika hyvä!

Kaiken kukkuraksi tekstissä sivutaan lempi-inhokkiani eli suomalaista kapulakieltä. Kannattaa lukea!

Unohtuiko joku? Helsinki Lit ja suomentajat

Mistä suomennokset tulevat? Tietenkin tyhjästä. Kirjailija kirjoittaa teoksen omalla äidinkielellään. Sitten kuuluu plops ja suomenkielinen teos materialisoituu kirjakauppojen hyllylle.

Samalla tavalla syntyvät klassisen musiikin äänitteet. Esimerkiksi säveltäjä Domenico Scarlatti kirjoitti 1700-luvulla liudan pianosonaatteja. Jossain vaiheessa kuului plops ja yhtäkkiä Scarlattin sonaatteja alkoi ilmestyä cd-levyillä.

Vai olisikohan sonaatit äänittänyt joku pianisti? Joku pianisti, joka on opiskellut vuosia saavuttaakseen riittävän teknisen soittotaidon ja jalostanut sisäistä taiteilijaansa osatakseen puhaltaa Scarlattin sävellyksiin hengen. Levy ei materialisoidu tyhjästä vaan vaatii muusikolta aikaa, taitoa ja työtä.

Ja olisikohan sen suomennoksenkin kirjoittanut joku suomentaja?

Vieraskielinen teos ei takuulla ilmesty suomeksi ennen kuin joku on naputellut kuukausia,

hionut,

pohtinut,

maistellut sanoja,

keittänyt pannukaupalla teetä,

käynyt kirjeenvaihtoa kustannustoimittajan kanssa,

noussut illalla sängystä kirjoittamaan muistiin jonkin nasevan käännöksen johonkin kimuranttiin kohtaan

ja tulkinnut teoksen uudelle kielelle.

Siis luonut kirjan, joka kyllä muistuttaa esikuvaansa, mutta joka on silti uusi teos.

* * *

Nämä pohdinnat kirvoitti Helsinki Lit -tapahtuma, joka järjestettiin toukokuussa. En itse ollut paikalla, mutta olen lukenut suomentajien kommentteja aika epäuskoisena.

Helsinki Lit on kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, joka ainakin tänä vuonna kunnostautui hehkuttamalla käännöskirjoja ja kirjailijoita mutta unohtamalla mainita suomentajat. Aika hulvatonta, koska ilman suomentajia käännöskirjallisuutta ei olisi.

Tapahtumasta on kirjoittanut esimerkiksi Käännös- ja kielipalvelu Lokakuun Oona Timonen osuvasti otsikoidussa postauksessaan Helsinki Lit ja näkymätön suomentaja. Hän toteaa:

On nimittäin vähintäänkin epäkohteliasta, [jos kirjallisuusfestivaaleilla] luetaan yhdessä ohjelmanumerossa useiden sivujen mittainen lainaus kirjailijan (Hassan Blasim) suomennetusta teoksesta, eikä edes mainita kyseisten suomenkielisten rivien kirjoittajan (Sampsa Peltonen) nimeä. Vielä epäkohteliaampaa, jopa moukkamaista, on se, kun kyseisten festivaalien yhtenä ohjelmanumerona jaetaan uusi käännöskirjapalkinto, jonka tarkoituksena on (lainaus Tammen sivuilta) ”tuoda esiin kirjallisesti korkeatasoisten alkuteosten laadukkaan käännöstyön merkitystä sekä nostaa käännöskirjallisuuden tunnettuutta”, eikä ehdokkaita lueteltaessa kerrota lainkaan suomentajien nimiä, ainoastaan kirjojen ja kirjailijoiden nimet.

Samasta tapauksesta bloggaa myös Kersti Juva Kotuksen sivuilla:

Vain kun Sofi Oksanen jututti Mihali Šiškiniä ja kehui kirjailijan kieltä, Šiškin kysyi, oliko Sofi Oksanen mahdollisesti lukenut kirjan suomeksi. ”Siinä tapauksessa olette lukenut Vappu Orlovin kirjoittaman kirjan”, hän totesi, ja yleisö puhkesi suosionosoituksiin.

Juva jakaa blogissaan myös näytteen erään oman suomennoksensa syntyvaiheista. Suomentaminen on tarkkaa työtä. Siitä ei suoriudu Google Translate.

* * *

Scarlattin sonaatit kuulostavat aivan erilaisilta vaikkapa Murray Perahian ja Mikhail Pletnjovin soittamana. Kaunokirjallisuuden suomennokset ovat vastaavasti tulkitsijoidensa, siis suomentajiensa, käsialaa.

Ranskassa ranskantajan nimi painetaan usein teoksen kanteen kirjailijan nimen alle. Käytännön voisi lainata tänne Suomeenkin.

Sitä odotellessani linkitän Scarlattia. Spotifysta löytyy sekä Perahian että Pletnjovin ja monien muidenkin tulkintoja. Suosittelen!

”Puna-alpi, kaikkien aristokraattien sankari!”

Arvoisat lukijat, haluan suositella teille blogia.

Suvi on kääntäjä (ja manttelinperijäni Spinin novellisuomennosvastaavana), joka pohtii Paperiaaveet-blogissaan ”kirjallisuutta, maailmankaikkeutta ja kaikkea”. Siinä sivussa hän kirjoittaa kerrassaan hykerryttäviä virkkeitä:

Kirja teki minuun vaikutuksen monella tavalla, joista kaikki eivät ole kirjalle eduksi.

Lukijalle kerrotaan jatkuvasti, että Marguerite on sekä Euroopan kaunein että älykkäin nainen. Tarina harvemmin tukee tätä kuvausta, mutta joka tapauksessa sankarittaremme on ihmeellisin olento, joka koskaan on esteettisesti antanut pitsiliinansa hulmuta tuulessa.

Ja tietenkin:

Puna-alpi, kaikkien aristokraattien sankari!

Blogi löytyy täältä. Kliketi-klik ja hyviä lukuhetkiä!

Muokkaus 29.4.13: päivitin linkin viemään uuteen osoitteeseen.

Kirjailijan virheet ja kääntäjän virheet

Iloista uutta vuotta!
(Siis sitten, kun tämä viesti joskus pulpahtaa rss-syötteisiinne. Jossain on vikaa, sillä julkaistujen tekstien ilmestyminen rss-syötteeseen vie tällä hetkellä viikkoja. Kirjoitan tätä tammikuun alussa, koska lie ilmestyy. Hyviä neuvoja otetaan vastaan.)

Blogissa on ollut hiljaista, koska (*tehosterummutusta*) suomennan iltapuhteina erästä kirjaa. Se on yleistajuinen historiateos, joka julkaistaan loppukesällä 2013. Siitä lisää myöhemmin. Päivätöiden ja iltakäännösten jälkeen ei oikein löydy puhtia bloggaamiseen.

Nyt innostuin kuitenkin kirjoittamaan, kun netistä pullahti eteeni ulkomaantoimittaja/kirjailija Heikki Aittokosken kuvaus työn alla olevan kirjan faktojen tarkistamisesta. Aittokosken mukaan asiasisällön tarkistamiseen kuluu paljon enemmän aikaa kuin mekaaniseen naputteluun.

Kääntäminen on aivan samanlaista.

Leijonanosa kirjan suomentamiseen kuluneesta ajasta menee tiedonhakuun. Jokaisessa luvussa kerrotaan eri tapahtumasta, joten olen joutunut eli päässyt perehtymään vaikka mihin aina Rooman keisareista 2000-luvun tapahtumiin. Mielenkiintoista mutta aikaavievää. (Varsinkin, kun yksi mielenkiintoinen aihe johtaa aina toiseen mielenkiintoiseen aiheeseen, ja lopulta huomaan lukeneeni puoli tuntia antiikin laivanrakennustekniikoista, vaikka oikeasti piti vain tarkistaa yhden alustyypin suomenkielinen nimi.)

Huolimaton taustatyö voi johtaa kahdenlaisiin virheisiin:

1) Lähdetekstin virheiden toistaminen

Olen bongannut kirjasta muutamia asiavirheitä – osan ihan sattumalta. Eräässä luvussa esimerkiksi kerrotaan kahdesta brittiarmeijan upseerista, lankomiehistä. Kirjoittajan mukaan herra A oli naimissa herra B:n sisaren kanssa, vaikka todellisuudessa herra B olikin naimisissa A:n sisaren kanssa. Herra B:n ja neiti A:n avioliitto oli karahtanut kiville, minkä seurauksena upseerien välit olivat vähintäänkin hyiset. Hyisten välien vuoksi armeijan komentoketjussa oli ongelmia, mikä puolestaan johti monien tavallisten sotilaiden kuolemaan. On oikeastaan sivuseikka, kuka oli naimisissa kenenkin kanssa, mutta totta kai virheet on hyvä korjata. Toivottavasti olen huomannut kirjan virheistä mahdollisimman monta.

2) Kääntäjän omat virheet

Rypistän otsaani kirjoittajan lipsahduksille, mutta en tunne niistä huolta. Lähdetekstin asiasisällön tarkistaminen on mielestäni kirjailijan ja alkuperäisteoksen kustantajan tehtävä.

Kääntäjän omat virheet ovat aivan toista maata. Jos niitä syntyy, ne ovat minun tekosiani.

Suomentaminen vaatii mittavaa tiedonhakua ja suomenkielisen asiasisällön tarkistamista nimenomaan tällaisten virheiden välttämiseksi. Emme me kääntäjät suotta ole tiedonhaun ammattilaisia – sellaiseksi on pakko kehittyä, koska lepsusta taustatyöstä syntyy virheellistä tekstiä. Kukapa haluaisi tehdä työnsä huonosti. Tai päästää käsistään käännöksen, jossa puhutaan puuta heinää esimerkiksi viittaamalla asioihin väärillä termeillä. Se nyt vain olisi niin noloa!

Yksi ulkoistaa, toinen polkee palkkioita, kolmas vähät välittää laadusta

Olin pari viikkoa poissa Suomesta ja verkosta. Niinä parina viikkona audiovisuaalisen kääntämisen rintamalla on tapahtunut paljon. Yritän tällä blogiviestillä kartoittaa tapahtumia ja ennen kaikkea suomalaisen (av-)kääntäjäyhteisön reaktioita.

Ensin Maikkari ja Broadcast Text, sitten Netflix.

Maikkari ulkoisti av-kääntämisen (tekstittämisen) Broadcast Text International -konsernin tytäryhtiö BTI International Oy:lle lokakuun alussa. Broadcast Textiä on jo pitkään moitittu kääntäjien palkkioiden ja työolojen polkemisesta. BT ei ole toistaiseksi myöskään suostunut neuvottelemaan palkkioista kääntäjien kanssa, minkä vuoksi monet Maikkarin kääntäjät ovat pitäneet irtisanoutumista ainoana vaihtoehtona. Nyt kaikki Suomen mediatalot Yleä lukuunottamatta ovat ulkoistaneet käännöstoimintansa.

En löytänyt yhtään uutista, jossa Broadcast Text Internationalin tai BTI:n edustajat olisivat kommentoineet kääntäjänpalkkioiden ympärillä riehuvaa keskustelua. (Jos sellaisia löytyy, linkitättehän kommenttiosastoon!) Sen sijaan sellaisia uutisia löytyi useita, joissa mainittiin, että konsernin ja yhtiön edustajia ei tavoitettu tai kommentteja ei herunut.

Omilla kotisivuillaan Broadcast Text International ilmoittaa haluavansa pitää kääntäjänsä freelancereina (työsuhteen solmimisestahan koituisi työnantajalle eli Broadcastille velvollisuuksia) ja kieltäytyy sitoutumasta av-kääntäjien minimipalkkioihin.

Onneksi meistä kääntäjistä lähtee ääntä. Av-kääntäjät ovat kiivenneet barrikadeille, ja ulkoistamisesta on keskusteltu mediassa. Hyvä! SKTL, KAJ ja Journalistiliitto paheksuvat ulkoistuksia. Lisäksi yliopistojen kääntäjänkoulutuslaitokset moittivat Maikkaria lyhytnäköisyydestä, kyvyttömyydestä ymmärtää tv-tekstittämisen vaativuutta ja arvostuksen puutteesta kääntäjiään kohtaan.

Kääntäjien on vedettävä nyt yhtä köyttä. (Tuntuupa dramaattiselta kirjoittaa näin. Mutta tottahan se on!) Toivon erityisesti, että kääntämisen opiskelijat pysyvät lujana eivätkä suostu hankkimaan cv:n täytettä tekemällä työtä pilkkahintaan. Kun olin vielä opiskelija, samainen Broadcast Text lähetteli välillä viestejä yliopiston sähköpostilistoille houkutellakseen meistä opiskelijoista halpaa työvoimaa. En hakenut Broadcastilta töitä, koska sillä oli jo silloin hintojen polkijan maine. Ajattelin, että jos omalta osaltani luisuttaisin käännösalaa syvemmälle palkkakuoppaan, en ikinä kehtaisi katsoa kollegojani silmiin.

Matalat palkkiot ja huonot työolot ovat vaivanneet alaa jo pitkään, mutta tämä ulkoistamisjupakka tuntuu katkaisseen kamelin selän. Kissaa nostetaan nyt pöydälle oikein urakalla. Hyvä niin. On pöyristyttävää seurata, miten av-kääntäjiltä vedetään tällä hetkellä mattoa jalkojen alta.

Samaan aikaan toisaalla: Suomeen rantautunut online-videopalvelu Netflix on käyttänyt ohjelmissaan luvatta DivX-verkkoyhteisön harrastajakäännöksiä. Asiasta uutisoi esimerkiksi Yle. Tässä on tekijänoikeuskiemuroita kerrakseen: harrastajien tekemät tekstityksethän on tehty tekijänoikeuksien suojaamasta materiaalista ja tarkoitettu elokuviin ja tv-sarjoihin, joita levitetään verkossa laittomasti. Lisäksi kääntäjäliittojen ja Journalistiliiton mukaan Netflixin esimerkki lisää entisestään uhkaa av-käännösalan muuttumisesta työmarkkinoiden läpikulkupaikaksi ja matalapalkka-alaksi.

Täällä on ihminen välissä -blogin pitäjä pääsi tällä viikolla keskustelemaan Netflixin Chief Product Officerin kanssa ja julkaisi tänään yhteenvedon keskustelusta. Jos et klikkaa mitään muuta linkkiä, klikkaa tätä!

Kaiken kaikkiaan [Chief Product Officer] Neil Huntin kommentit osoittivat täydellistä ymmärtämättömyyttä av-käännösalasta ja piittaamattomuutta tekstitysten sisällöstä. Ilmeisesti Netflixille pääasia on, että jotakin tekstiä vilkkuu ruudulla, jotta voidaan sanoa että juu-juu, kaikki on tekstitetty suomeksi.

Meidän suomalaisten lienee aika hyvästellä hyvät PISA-tulokset. Tv-tekstitykset tukevat lasten lukutaidon kehittymistä. Mistä suomalaiset oppivat lukemaan, jos laadukkaiden tekstitysten sijasta television ja tietokoneen ruudulle alkaa pongahdella mitä hyvänsä huttua, jonka on kirjoittanut joko kouluttamaton harrastajakääntäjä tai ulkoistettu, mahdottomien työolojen ja ala-arvoisen palkan keskellä töitä paiskiva freelancer?

Lehti leviää maailmalle: Spinin arvostelu auf Deutsch

Kesällä 2011 julkaistu Spinin englanninkielinen numero on saanut huomiota maailmallakin. Löysin tänään linkin tähän saksankieliseen arvosteluun.

Saksani on melko ruosteessa, joten en viitsinyt kahlata tekstiä kovin tarkasti läpi. Englanninkielisen erikoisnumeron julkaiseminen oli kuitenkin selvästi hyvä veto. Sen avulla suomea taitamattomatkin pääsevät kurkistamaan suomalaiseen fandomiin.

Sääli vain, että arvostelussa ei nähdäkseni mainittu yhtäkään kääntäjää. Tyypillistä: jos käännös on hyvä, kukaan ei sano mitään. Jos käännös sen sijaan on kökkö, siitä muistetaan kyllä mainita. Näinhän se menee. Yhtenä kääntäjistä olen joka tapauksessa tyytyväinen, kun lehti leviää ja käännöksiä luetaan. Sitä vartenhan käännökset tehtiinkin!

(Here’s the same in English, in case my link to fandomobserver.de brings back visitors. Hallo und willkommen if you found your way here from there.)

The special English-language issue of Spin, published in the summer 2011, is gaining attention abroad. Just today, I discovered this review in German.

As my Deutsch quite rusty, I didn’t read through the article in close detail. However, publishing an issue in English seems to have been a great move: it provides a sneak peek into the Finnish fandom for people who can’t read Finnish.

It’s a bit of a shame, though, that the reviewer did not seem to mention any of Spin’s translators. That’s actually rather typical: good translations get no feedback, but if the translation is bad, people do complain. That’s the way of the world. But oh well, as one of the translators, I’m still happy when the magazine gets circulated and our translations get readers. That’s why they were made, after all.

Englanninkielistä numeroa myytiin Finncon-Animeconissa 2011. / The English special issue sold at Finncon-Animecon 2011.