Internetin välityksellä tapahtuva viestintä on yksisuuntaista.
Tarkoitan yksisuuntaisuudella tätä:
Kun jutellaan kasvokkain, kumpikin osapuoli on – väistämättä – paikalla ja läsnä siinä tilanteessa. Kun ihmisten väliin tulee puhelin, edelleen ollaan läsnä samassa tilanteessa, vaikkei ehkä samassa paikassa. Näin:
Kun ihmisten välillä kulkee kirje, lähettäjä ja vastaanottaja ovat edelleen läsnä, vaikka eivät samalla hetkellä. (En ole koskaan kirjoittanut kirjettä, joka ei olisi ollut menossa jollekulle. Minnekäs lähettäisin kirjeen, jos vastaanottaja ei ole tiedossa?)
Massamedian kautta kulkevilla viesteillä on lähettäjä, vaikkapa radiojuontaja, lehden toimitus tai mediatalo, mutta vastaanottajat jäävät kasvottomaksi massaksi. Radioaallot kantautuvat vaikka kenen korviin. Lehti kolahtaa miljoonien postiluukusta. Useimmilta löytyy televisio. Kasvottomuudestaan huolimatta yleisö on kuitenkin siellä jossain, sillä lehdet on joku tilannut ja televisiomaksut joku maksanut.
Internetin vuoksi/ansiosta sen sijaan lähettäjän ja vastaanottajan ei tarvitse olla samassa tilassa, ei paikalla samaan aikaan – itse asiassa heidän ei tarvitse edes tietää toistensa olemassaolosta. Yhtäkkiä viestintään tarvitaankin vain lähettäjä. Vastaanottajan ei tarvitse olla olemassa. Minäkin esimerkiksi kirjoitan tätä täysin tyytyväisenä, vaikken tiedä, tuleeko kukaan koskaan lukemaan näitä rivejä.
Aimo annos osa netin kautta tapahtuvasta yhteydenpidosta on yksisuuntaista sen tähden, sisältöä tuotetaan, vaikka paikalla olisi vain yksi osapuoli: viestin lähettäjä. Viestin vastaanottaja voi mennä lukemaan sähköpostit ja kavereiden statuspäivitykset, vaikka niiden kirjoittaja ei välttämättä ole paikalla oman ruutunsa ääressä. Eikä viestien lähettäjä voi olla varma, että kukaan lukee.
Kirjoittelin taannoin Jakobsonin viestintäkäsityksestä. Jakobsonin kaaviossa on lähettäjä ja vastaanottaja, joiden välillä kulkee viesti. Mutta koska internetissä ei vastaanottajasta voi koskaan tietää, voiko nettiin kirjoittamista tai sen kautta tapahtuvaa yhteydenpitoa kutsua viestinnäksi? Onko viestiä ilman varmuutta yleisöstä? Ehkä Jakobsonin kaavio kaipaa päivittämistä, kiitos kehittyvän teknologian.
Netti saa ajan venymään ja paukkumaan. Sen ansiosta kaksi ihmistä voi jutella reaaliajassa, vaikka istuisivat eri mantereilla ja aikavyöhykkeillä. Mutta toisaalta lähettämäni viesti ei välttämättä tavoita vastaanottajaansa milloinkaan. Internet on kuin tiedon kosminen putkiposti, jossa viestit pyörivät, kunnes vastaanottajaa huvittaa kurkistaa putkeen ja ottaa vastaan sinne tupsahtavat viestit.
Kirjoittaminen blogiin on kirjoittamista putkipostin limboon. Lähetän viestejä tietämättä, pääsevätkö ne koskaan perille. En tiedä, onko minulla yleisöä, ja jos on, keistä se koostuu.
Onko internetin syvin olemus sitä, että huutelemme tyhjyyteen ja kuvittelemme, että jotakuta kiinnostaa?
Internet on mielenkiintoisten vastakohtien summa: viesti on perillä saman tien, mutta ei välttämättä milloinkaan.
Tällaista pohdin tänään. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita – varsinkin, jos bongaat aukkoja ajatusketjusta!
Kielen päällä 