Kielen päällä uudistuu!

Olen jo jonkin aikaa miettinyt uraani ja tämän blogin kohtaloa.

Kun valitsin blogin nimeksi Kielen päällä, ajattelin tietenkin kieltä viestintävälineenä. Halusin kirjoittaa kielestä, kulttuurista, kääntämisestä, kirjallisuudesta, kapulakielestä ja muista k:lla (ja muillakin kirjaimilla) alkavista mielenkiintoisista aiheista.

Viime aikoina blogi on kuitenkin päivittynyt kovin hitaasti. Koen hukaneeni yhteyden sanoihin. Olen kyllästynyt vieraisiin kieliin. Kirjoittaminenkin on vaikeaa: käteni ikään kuin änkyttävät näppäimistöllä. Onko minulla mitään sanottavaa? Onko kääntäminen sittenkään elämän tarkoitus?

Kaipaan kipeästi muutosta ja haluan vaihtelua. Uuden kuukauden ensimmäinen päivä on hyvä aika kertoa suunnanmuutoksesta näin julkisesti blogini kautta.

Olen päättänyt jättää taakseni elämäni kääntäjänä ja uudelleenkouluttautua suurtalouskokiksi.

Bloggaaminen on kuitenkin hauskaa, joten olen päättänyt, että Kielen päällä jatkaa elämäänsä ruokablogina. Nimihän on mitä sopivin. Lisäksi ruoasta bloggaaminen edistää varmasti uutta uraani. Huomisesta alkaen blogissa on siis tiedossa herkullisia reseptejä ja jännittäviä kokeiluja lieden äärellä – bon appétit. Eipäs, vaan jämäkän suomenkielistä hyvää ruokahalua. Minähän aion nyt lopettaa vierailla kielillä hääräilyn.

Millaisista ruokalajeista te lukijat pidätte? Mikä maistuu parhaalta teidän kielenne päällä?

Mainokset

Kevät, kevät, kevät

Koen melkeinpä lintsaavani jostain, kun istun iltapäivällä sisällä.

Ulkona on kirkas ja katupölyinen kevätpäivä.

Sellainen päivä, että tekisi mieli shoppailla uusiksi koko garderoobi, ostaa tyrmistyttävän kirkasväriset kevätkengät ja sitten hulmuta ne jalassa keskustan kivetyillä kaduilla.

Iskeä silmää pappalätsäpäisille hipsterimiehille.

Lähettää komein postimerkein varustettuja kirjeitä zeppeliinipostina kaukaisiin maihin.

Käyttää jalokivellä ja sulalla koristettua turbaania.

Ihastua.

Ahmaista kirjoja.

Mennä kevään ensimmäiselle piknikille palelemaan törkeästi.

Ostaa tamburiini ja ukulele ja soittaa Roxetten Run to You sellaisena coverina, jossa käytetään aivan liikaa tamburiinia.

Opiskella arkkitehtuuria ja kulkea kameran kanssa kuvaamassa Turun taloja.

Nauraa ääneen suihkussa, kadulla ja Lidlin hedelmäosastolla.

Lukea T. S. Eliotia.

Rakastaa.

Uskaltaa tuijottaa vieraisiin pöytiin.

Hersytä ja rönsytä.

Purjehtia.

Opetella soittamaan vetopasuunaa tai fagottia tai huuliharppua.

Ajaa bussilla saaristoon.

Kirjoittaa kaikesta.

Kymmenen vaikuttavaa kirjaa

Facebookissa kiersi joulukuussa meemi, jossa ihmisiä haastettiin mainitsemaan kymmenen vaikuttavaa tai koskettavaa kirjaa. Tässä omani, vaikka olikin vaikeaa rajata luettelo vain kymmeneen.

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen

Luin tämän klassikon ensimmäisen kerran 8-vuotiaana. (Äiti antoi luvan lukea, koska arveli, etten kuitenkaan jaksaisi loppuun asti.) Sinuhen ansiosta innostuin aikoinaan kovasti egyptiläisestä kulttuurista ja mytologiasta.

Robin Hobb: Näkijän taru -trilogia
suom. Sauli Santikko

Ensimmäiset kirjat, joiden äärellä valvoin kokonaisia öitä.

Margaret Atwood: Oryx ja Crake
suom. Kristiina Drews

Teini-iässä olin aivan häkeltynyt kirjasta. Koko maailma tuntui sen jäljiltä aivan kummalliselta ja epätodelliselta. Luin kirjan pari vuotta sitten uudelleen. Oli pettymys huomata, että se tuntui tekopyhältä ja koppavalta. Olen ilmeisesti kasvanut siitä ulos.

Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka
suom. Jouko Vanhanen ja Kaisu Lahikainen

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin.

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen

Eeppisin ja huikein kaikista kirjoista. Erinomainen suomennos on myös ammatillinen esikuva.

Gideon Toury: Descriptive Translation Studies – and beyond

Graduaikojen klassikko, joka vaikutti roimasti graduuni ja ajatuksiini käännöstieteestä (Translation Studies) tieteenalana yleensäkin. Kirja herätti minussa valtavasti älyllistä riemua. Mutkan kautta se on siis varmasti vaikuttanut myös siihen, miten käännän tekstejä käytännössä ja miten ymmärrän omaa työtäni ja alaani.

Neil Gaiman: Sandman-sarja

Lasken tämän kirjasarjaksi, vaikka se sarjakuvaa onkin. Olen lukenut Gaimania pitkään; tästä ja Neverwherestä se alkoi. Gaiman itse on tiivistänyt pitkän tarinan näin: ”Unten ruhtinas saa selville, että joskus on suostuttava muuttumaan tai kuoltava. Sitten hän tekee valintansa.”

Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella
suom. Tuulikki Valta

Jos olen sitä, mitä syön, mitä siinä tapauksessa kannattaa syödä? Ei ainakaan lisäaineita. Tämän kirjan ansiosta aloin lukea elintarvikkeiden tuoteselosteita.

Raamattu

Minulla on ollut eri aikoina hyvin erilainen suhde Raamattuun. Se on ehdottomasti henkilökohtaisin, puhuttelevin, rakkain ja raivostuttavin kaikista kirjoista.

Ystävieni kirjoittamat tai kuvittamat kirjat ja muut kertomukset (valmiit ja keskeneräiset), joita minulla on ollut ilo ja kunnia lukea.

Hellan ja kielen välissä

”Sepä oli miehen työ!” huudahti esimies. Aihetta olikin, olivathan työmiehet tehneet työnsä miehekkäästi. Kun miestyövuosia laskettiin, ei kukaan halunnut kuulla paiskineensa hommia naismaisesti. Töiden jälkeen pohdittiin Helsingin herrojen uusimpia aivoituksia ja muodostettiin omia hyvävelikerhoja. Samaan aikaan kodin hengettäret puuhastelivat kotona hellan ja nyr- nyrpeiden anoppien välissä. Joskus naiset juttelivat ystävättäriensä kanssa puhelimessa naisten juttuja (siis hömpötyksiä ja akkojen touhuja, jos kysyttiin niiltä, jotka toivat leivän pöytään ja olivat miehiä talossa) ja haaveilivat liittymisestä naisasialiikkeeseen.

Blogin sloganissa kerron pohtivani, miten asiat sanotaan. Tänään tulin pohtineeksi sukupuolirooleja ja niihin liittyviä asenteita, jotka on kätketty yksittäisiin sanoihin. Satun nimittäin uskomaan, että kieli paljastaa, miten sen puhujat näkevät maailman. (Olen tästä uskomuksesta velkaa herroille Sapir ja Whorf.)

Satun myös uskomaan, että kääntäjänä voin valita sanani ja vaikuttaa siihen, millä tavalla maailmaa puetaan sanoiksi. Koska olen maltillinen humanisti, vastarintani on tietenkin hiljaista ja vaatimatonta: jos käännän vaikkapa tittelin puheenjohtaja suomesta englantiin, käytän yleensä sanaa chair, chairperson tai jopa chairwoman. (Vastarintani ainoa heikkous on sen heikkous. Jos asiakkaan viestinnässä on aina käytetty puheenjohtajasta titteliä chairman, on kääntäjän parasta laskeutua barrikadeilta tyytyä kääntämään niin kuin on aina käännetty. Varsinkin, jos asiakas sitä erikseen vaatii ohjeissaan.)

Kirjoitin alussa olevan katkelman parissa minuutissa. Oli lastenleikkiä keksiä sananparsia, jotka sullovat eri sukupuolten edustajia omiin lokeroihinsa. Ei tarvinnut juurikaan miettiä – sanat ovat syvällä kielessä ja mielessä. On siis syytä olla hereillä ja pohtia sanoja, ettei niiden sisältämiä asenteita niellä purematta.

Tässä kielessä ”miehen työ” on kehu. Naisen työstä ei kukaan ole koskaan kuullutkaan, naisen paikasta sen sijaan on kuultu sitäkin enemmän. Sentään meillä on yksi ja sama persoonapronomini miehille ja naisille. Onneksi olkoon hänestä, äidinkieli!

Kaikki tämä juolahti mieleeni, kun luin äärimmäisen mielenkiintoisen artikkelin siitä, miten naista merkitsevää kanjia 女 yhdistellään muihin kanjeihin uusien merkitysten luomiseksi. Lainaan englanninkielisestä artikkelista alle pari esimerkkiä. (En lue kiinaa enkä japania, joten tunnustan luottavani tässä kohdassa artikkelin kirjoittajaan sokeasti.)

奴 eli orja koostuu merkeistä nainen (女) ja taas (又).

孥 voi tarkoittaa orjaa, palvelijaa tai vaimoa ja lapsia. Mistä koostuu vaimo ja lapsi? Orjasta (奴) ja lapsesta (子).

娶 eli avioliiton järjestäminen puolestaan merkitsee naisen (女) ottamisesta (取).

Samaan aikaan toisaalla:

男 mies

勇 eli rohkeus koostuu miehestä (男) ja henkilöä tarkoittavasta radikaalista マ. Rohkeus on siis henkilö, joka on mies.

Kanji 金玉  puolestaan muodostuu kultaisista (金) palloista (玉). Mitä se tarkoittaa? Katsokaa kanji-artikkelin lopusta. Allekirjoittanut lähtee nyt barrikadeille heiluttamaan sanan säilää.

Ei pelkkiä pähkinöitä: kääntäjien palkkioista ja solidaarisuudesta

Melkeinpä toivon, että olisin freelancer voidakseni kannattaa kansainvälistä No Peanuts! for Translators -kampanjaa nykyistä painokkaammin.

”If you’re not a monkey, stop working for peanuts!” Kansainväliseksi levinneen kampanjan slogan kannustaa kääntäjiä ja tulkkeja vaatimaan työstään asianmukaisia palkkioita. Saan itse kuukausipalkkaa, en siis joudu (pääse?) neuvottelemaan yksittäisiä käännöspalkkioita toimeksiantajien kanssa tai määrittelemään taksaani kuten freelancer-kollegat. En onneksi joudu puolustamaan palkkiotoivettani tai omaa ammattitaitoani joutuessani tekemisiin sellaisten toimeksiantajien kanssa, jotka vaativat nopeita ja laadukkaita käännöksiä mutta tarjoavat palkkioita, jotka eivät millään tavalla vastaa kääntäjän ammattitaitoa.

Sain taannoin työtarjouksen kansainväliseksi kasvaneelta suomalaisyritykseltä, jonka sisäinen käännösosasto sijaitsee Liettuassa. Tarjolla olisi ollut haastavia ja mielenkiintoisia käännöksiä suomesta englantiin ja englannista suomeen. Entäs kuukausipalkka? Hulppeat tuhat euroa. Liettuassa summalla ilmeisesti eläisi varsin hyvin. Suomen näkökulmasta summa on kuitenkin naurettavan pieni. Naurettavuutta ja ärsyttävyyttä lisää se, että palkanmaksaja olisi ollut suomalainen yritys. Yrityksen sisällä varmasti tiedetään, kuinka pieni palkka tuhat euroa on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle kääntäjälle. Yritys teki myös palkkiotarjouksellaan hyvin selväksi, kuinka paljon arvostaa käännösammattilaisiaan.

Siinäpä sitten puntaroin: Vakityö ulkomailla olisi ollut tervetullut sulka hattuun. Olisin halunnut muuttaa ulkomaille. Liettua ja liettuan kieli kiinnostivat. Samalla olisin kuitenkin valuttanut suomalaisten kääntäjien työtä Baltiaan ja vetänyt mattoa kollegoiden jalkojen alta. En olisi koskaan kehdannut katsoa ketään kollegaa silmiin.

En ottanut työtä vastaan.

En ole koskaan kokeillut tinkimistä kampaajalla. Jos kokeilisin, todennäköisesti kampaajani nauraisi makeasti, laskisi sakset kädestään ja toteaisi, että jos minä maksan vain puolikkaan hinnan, hän leikkaa hiukset vain toiselta puolelta tai vaihtoehtoisesti joka puolelta, mutta huonosti. Lopuksi varmaan saisin lämpimän toivotuksen hankkia jatkossa kampaajapalveluni muualta.

Kampaajan tavoin kääntäjäkin on ammattilainen, joka tarjoaa ammattitaitonsa asiakkaan käyttöön. Kääntäjällä tulee olla oikeus pyytää asianmukaista palkkaa palvelustaan. Eihän kukaan ilmoita kampaajalle hintaa, jonka aikoo maksaa leikkauksesta. Kampaaja tekee työnsä ja rahastaa asiakkaalta haluamansa summan – eikä totisesti polje omia hintojaan, sen verran kampaajalla käynti nykyään maksaa.

Miksi siis toimeksiantajien tulisi voida sanella kääntäjien palkkiot? Freelance-kääntäjiään ja näiden työn laatua arvostavien käännöstoimistojen ja muiden toimeksiantajien tulee olla valmiita neuvottelemaan käännöspalkkoista ja tulemaan puolimatkaan kääntäjää vastaan. Loppujen lopuksi käännöstoimistojenkin menestys riippuu nimittäin juuri kääntäjien työn laadusta. Riittävä korvaus työstä on mitä parhain laadun tae.

Toivon, että alalle tulevat uudet kääntäjät arvostavat omaa osaamistaan niin paljon, että hinnoittelevat työnsä kyllin hyvin. Omista opiskeluajoistani on niin lyhyt aika, että muistan hyvin aloittelevan kääntäjän ristitulen: kokemattoman kääntäjän saattaa olla vaikeaa saada toimeksiantoja, joten syntyy houkutus kääntää halvalla. Työnsä alihinnoittelijat kuitenkin ampuvat kollegoita nilkkaan ja vetävät koko alaa kohti palkkakuoppaa.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton palkkiokyselyt antavat osviittaa siitä, miten suomalaiset asiatekstinkääntäjät tällä hetkellä hinnoittelevat työnsä. Tässä myös suora linkki uusimpaan eli vuoden 2010 asiatekstinkääntäjien palkkiokyselyyn. No Peanuts! -kampanjan sivuilla on myös käytännön neuvoja kääntäjille ja tulkeille, jotka haluavat saada työstään riittäviä palkkioita. Pelkillä pähkinöillä ei kukaan elä. Solidaarisuus omaa ammattikuntaa kohtaan takaa sen, että työmme ja ammattitaitomme saa ansaitsemansa arvostusta – ja että kääntäjät saavat jatkossakin leipää pöytäänsä ja voita leivälleen.

Vietnamilainen joulupuuron äärellä

Eräissä pikkujouluissa oli tarjolla supisuomalaisia jouluruokia (puuroa, joululimppua, glögiä ja joulutorttuja) ja vietnamilaista ruokaseuraa. Siinä, missä minä olen syönyt joulupuuroa koko ikäni, vieressäni istunut vietnamilainen vaihto-opiskelija taisi syödä sitä ensimmäistä kertaa elämässään.

Puheeksi tuli, mikä on Vietnamissa vuoden merkittävin juhla. Pöytäkaverini kertoi Tết-juhlasta eli kuukalenterin mukaisesta uudenvuodenjuhlasta. En ollut moisesta aikaisemmin kuullutkaan, mutta hänelle se oli tietenkin yhtä tuttu juttu kuin minulle joulu kynttilöineen ja glögimukeineen.

Yksille itsestäänselvät juhlat ja tavat ovat toisille jännittäviä ja eksoottisia. Eksoottisten tapojen keskellä voi olla jopa hieman eksyksissä. Tästä oivallinen esimerkki on tavallinen joulutorttu. Lehtitaikina pölisee, jos leivosta ei haukkaa varovasti. Minä söin pölistelemättä joutumatta edes ajattelemaan asiaa. Pöytäkaverini sen sijaan hajotti oman leivoksensa vahingossa kappaleiksi varomattomalla puraisulla. Taikinan hippuset leijailivat iloisesti ilman halki. Ei hän kuitenkaan tainnut siitä häkeltyä, sillä juhlien jälkeen hän otti yli jääneitä joulutorttuja mukaan kotiinsakin. Leivoksen eksoottisuus ei estä nauttimasta siitä. Juuri oikea asenne, jos minulta kysytään.

Emt

Ystävälläni E:llä on kipeä olkapää, joka rajoittaa tietokoneella istumista. Ja ilmeisesti aika lailla kaikkea muutakin. E kuitenkin bloggailee silloin tällöin. (En lisää tähän linkkiä, koska blogi on yksityinen.) Viimeisimmässä viestissään E kirjoittaa näin:

Mietin, että olisi kätevää, jos kykenisi ilmaisemaan itseään nyt lyhennetysti ja näpyttelyä säästäen, esim. näin:

Ei mit. tärk. asiaa. Ei sitä p. lyh.kirj. mitenk. auta rakent. its.ilm:n tuott. Tiet. tätä voi yritt. kehitt., mutta ymm., että ei kann. t. edes kyk. Ainak. näillä kyv. Menen syöm. kasv.l-gnea.

E epäilee, että tokkopa lyhennekieltä kannattaa kehittää ”näillä kyv”. Mutta eihän se kyvyistä ole kiinni vaan iästä. E:hän on jo aikuinen.

Teini-ikäisen suuhun lyhenne sen sijaan istuu kuin hymiö Facebookiin.

Olen viime viikot miettinyt miettimästä päästyäni, mitä hankkisin joululahjaksi nuorimmalle pikkusiskolleni. Lahjan tulisi tietenkin olla hauska, hieno, tarpeellinen ja toivottu – mieluiten kaikkea tätä.

Viime viikonloppuna yritin kysellä lahjatoiveita.

Minä: ”Mitä haluaisit joululahjaksi?”
Sisko: ”Emt.”

Siskoni on 13 eli siinä iässä, jossa lakataan puhumasta sanoilla. Miksi sanoa ”emmätiä”, kun voi tokaista lyhyesti ja ytimekkäästi ”emt”?

Minä: ”Ei toi ole mikään vastaus.”
Sisko: ”Sry, mut oikeesti emt.”

Ehkä hankin tylsän lahjan. Vaikka urheilusukat. Iloista joulunodotusta!

Paluu tynnyristä tiedon valtatielle

Kesän alussa päätin pitää kuukauden nettiloman. Tässä tapauksessa nettiloma koski vain kotia, koska töissä netin käyttäminen on välttämätöntä. Kuukausi venyikin kahdeksi ja puoleksi.

Nyt loma on kuitenkin ohi:

Pitihän se julistaa Facebookissakin. Mutta voi verkkoyhteydettömyys sentään, käytän näköjään niin pitkiä ja polveilevia sanoja, että tuskin jaksan itsekään lukea niitä ruudulta.

Tässä pieni yhteenveto ajasta, jonka vietin tahallani tynnyrissä.

Hyviä puolia:

  • Netin käytön suunnitelmallisuus. Töissä ehdin vilkaista sähköpostit ja maksaa päivän päätteeksi laskut, mutta en muuta. Mikä tahansa isompi projekti (esimerkiksi heinäkuussa ilmestyneen englanninkielisen Spinin käännökset ja oikoluvut) piti tehdä omalla koneella jossain, missä on netti. Kun pakkasin koneen reppuun ja kävelin jonnekin käyttääkseni nettiä, huomaisn olevani hyvin tehokas. Koska pääsyni tiedon valtatielle oli rajallinen, tulin suunnitelleeksi tekemiseni ja ajankäyttöni tavallista paremmin.
  • Vähemmän notkumista koneella. Kutsun sitä tahallani notkumiseksi, koska jokainen, joka istuu työnsä puolesta koneella, on varmasti joskus varmasti tuntenut työnsä selässään ja harteissaan. Krunts!
  •  Vähemmän ajankäyttöä koneella. Yhtäkkiä iltaisin ja viikonloppuisin oli aikaa tehdä vaikka mitä, eikä koneen pitäminen suljettuna vaatinut tippaakaan tahdonvoimaa.

Hankalia puolia:

  • Tynnyri! Mitä maailmassa tapahtuu? Mitä kulttuuripääkaupungissa tapahtuu viikonloppuna? Mitä leffoja teatterissa pyörii? Ai niin, kirjaston lainatkin pitäisi uusia…
  • Asioiden hoitamisen hankaluus. Niin moni asia nyt vain hoituu netin kautta niin kätevästi. Tämä kattaa kaiken vapaa-ajan käännösprojekteista arjen pyörittämiseen. En pidä paperipinoista, joten teen kaiken mahdollisen sähköisesti.
  • Yhteydenpidon hidastuminen. Olen aina kirjoittanut paljon sähköpostia. Enpä kirjoittanut enää.

Kaikesta huolimatta suosittelen pientä nettilomaa tai ainakin sen käytön vähentämistä lämpimästi. Ruudun ja verkon ulkopuolella on niin paljon. Esimerkiksi tuo kaunis elokuu tuolla.

Internetin yksisuuntainen viestintä

Internetin välityksellä tapahtuva viestintä on yksisuuntaista.

Tarkoitan yksisuuntaisuudella tätä:

Kun jutellaan kasvokkain, kumpikin osapuoli on – väistämättä – paikalla ja läsnä siinä tilanteessa. Kun ihmisten väliin tulee puhelin, edelleen ollaan läsnä samassa tilanteessa, vaikkei ehkä samassa paikassa. Näin:

Kun ihmisten välillä kulkee kirje, lähettäjä ja vastaanottaja ovat edelleen läsnä, vaikka eivät samalla hetkellä. (En ole koskaan kirjoittanut kirjettä, joka ei olisi ollut menossa jollekulle. Minnekäs lähettäisin kirjeen, jos vastaanottaja ei ole tiedossa?)

Massamedian kautta kulkevilla viesteillä on lähettäjä, vaikkapa radiojuontaja, lehden toimitus tai mediatalo, mutta vastaanottajat jäävät kasvottomaksi massaksi. Radioaallot kantautuvat vaikka kenen korviin. Lehti kolahtaa miljoonien postiluukusta. Useimmilta löytyy televisio. Kasvottomuudestaan huolimatta yleisö on kuitenkin siellä jossain, sillä lehdet on joku tilannut ja televisiomaksut joku maksanut.

Internetin vuoksi/ansiosta sen sijaan lähettäjän ja vastaanottajan ei tarvitse olla samassa tilassa, ei paikalla samaan aikaan – itse asiassa heidän ei tarvitse edes tietää toistensa olemassaolosta. Yhtäkkiä viestintään tarvitaankin vain lähettäjä. Vastaanottajan ei tarvitse olla olemassa. Minäkin esimerkiksi kirjoitan tätä täysin tyytyväisenä, vaikken tiedä, tuleeko kukaan koskaan lukemaan näitä rivejä.

Aimo annos osa netin kautta tapahtuvasta yhteydenpidosta on yksisuuntaista sen tähden, sisältöä tuotetaan, vaikka paikalla olisi vain yksi osapuoli: viestin lähettäjä. Viestin vastaanottaja voi mennä lukemaan sähköpostit ja kavereiden statuspäivitykset, vaikka niiden kirjoittaja ei välttämättä ole paikalla oman ruutunsa ääressä. Eikä viestien lähettäjä voi olla varma, että kukaan lukee.

Kirjoittelin taannoin Jakobsonin viestintäkäsityksestä. Jakobsonin kaaviossa on lähettäjä ja vastaanottaja, joiden välillä kulkee viesti. Mutta koska internetissä ei vastaanottajasta voi koskaan tietää, voiko nettiin kirjoittamista tai sen kautta tapahtuvaa yhteydenpitoa kutsua viestinnäksi? Onko viestiä ilman varmuutta yleisöstä? Ehkä Jakobsonin kaavio kaipaa päivittämistä, kiitos kehittyvän teknologian.

Netti saa ajan venymään ja paukkumaan. Sen ansiosta kaksi ihmistä voi jutella reaaliajassa, vaikka istuisivat eri mantereilla ja aikavyöhykkeillä. Mutta toisaalta lähettämäni viesti ei välttämättä tavoita vastaanottajaansa milloinkaan. Internet on kuin tiedon kosminen putkiposti, jossa viestit pyörivät, kunnes vastaanottajaa huvittaa kurkistaa putkeen ja ottaa vastaan sinne tupsahtavat viestit.

Kirjoittaminen blogiin on kirjoittamista putkipostin limboon. Lähetän viestejä tietämättä, pääsevätkö ne koskaan perille. En tiedä, onko minulla yleisöä, ja jos on, keistä se koostuu.

Onko internetin syvin olemus sitä, että huutelemme tyhjyyteen ja kuvittelemme, että jotakuta kiinnostaa?

Internet on mielenkiintoisten vastakohtien summa: viesti on perillä saman tien, mutta ei välttämättä milloinkaan.

Tällaista pohdin tänään. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita – varsinkin, jos bongaat aukkoja ajatusketjusta!

Vieraan kielen oppimisen salaisuus

(Kirjoitin tämän alunperin maanantaina 13.6. netittömän kotini rauhassa.)

Nettiloma jatkuu. Luen paljon enemmän kuin yleensä, enkä yleensäkään lue mitenkään vähän. Aloitin Tarun sormusten herrasta uudelleen.

Liu Yixia vaihtoi keskustelun kiinan kielelle. ”Englantia opitaan puhumalla. Jos ette puhu englantia, ette opi englantia. Ette saa pelätä virheiden tekemistä. Minä teen paljon virheitä. En ole koskaan pelännyt sitä.”

Se oli totta. Liu Yixia ei osannut tehdä eroa l­- ja r­-äänteiden välillä. Hän ei osannut edes sanoa sanaa pronunciation – hän sanoi sen ”pronuntion”. Toisinaan hän ei ymmärtänyt, mitä oppilaat sanoivat; joskus hän korjasi heidän puhettaan, vaikka he puhuivat oikein. Hän vastasi usein virheellisesti heidän kysymyksiinsä. Hänellä oli kuitenkin oikeanlainen ote opettamiseen, ja jossain matkan varrella hän oli ratkaissut vieraan kielen oppimisen salaisuuden: oppiminen alkoi siitä, ettei pelännyt.

Leslie T. Chang: Tehtaan tytöt. Unelmia muuttuvassa Kiinassa. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava 2009, s. 296

Lihavointi minun.