Rentoa ranskaa

Flaneerasin eilen pitkin Finncon-aluetta parin ranskalaisen tutun kanssa. Toinen näistä nuorista miehistä viettää Turussa kesän, toinen on tullut viikoksi lomalle. Nyt he olivat tulleet ihmettelemään Finnconia ja söpöjä neitosia, jotka tepastelivat yliopistoalueella cosplay-tamineissaan.

Ranskaa on vaikea puhua virallisissa yhteyksissä. Mitä vakavampi paikka, sitä varmemmin sanat tarrautuvat kurkkuun. Kuten moni kääntäjä, minäkin luen ja kirjoitan vierasta kieltä paremmin kuin puhun. (Tietenkin: teksti ei karkaa minnekään, kun taas puhuessa oikea sana pitäisi löytää heti.)

Ystävällisten ihmisten kanssa on onneksi helppoa jutella. Jos minun pitäisi antaa yksi neuvo, jolla vierasta kieltä opitaan, se olisi varmaan tämä: etsi ystävällisiä ja kärsivällisiä ihmisiä ja juttele mukavista asioista. Oppiminen alkaa siitä, ettei jännitä. On vaikea jännittää, kun aurinko paistaa ja kaksi päälle parikymppistä ranskalaista juonii, miten päästä valokuvaan ohi kulkevien kaunotarten kanssa.

Netti katkesi ja kääntäjä fuskasi heti

Muutin eilen. Tänään palasin siivoamaan vanhaa kotiani. Mikä loistava tilaisuus hyödyntää kämppisteni nettiyhteyttä! Nettilomani ei siis ala kovinkaan tehokkaasti. Tässä istun ja fuskaan, minkä ehdin.

Näin kirjoitin päivällä:

* * * * *

Sunnuntai 5.6. – ensimmäinen päivä netittömässä kodissa

(Kielenhuoltajat suosittelevat Internetin kirjoittamista isolla. Käytän tässä kuitenkin puhekielistä sanaa netti, vieläpä pienellä ännällä. Sana sopii suuhuni ja näppäimistölleni paremmin kuin mahtipontinen Internet.)

Käynnistän koneen ensimmäistä kertaa uudessa kodissa oikolukeakseni loppuun yhden novellin käännöksen, joka ilmestyy seuraavassa Spinissä.

Koneeni ehdottaa useita langattomia verkkoja, joista valita. Vaikka olen päättänyt olla ilman nettiä enkä edes haluaisi surffata ilmaiseksi jonkun naapurin verkkoyhteyden siivellä, huomaan tarkistavani toiveikkaasti, olisiko jokin yhteyksistä suojaamaton. Ei ole.

Spinin on suomenkielinen lehti, mutta seuraava numero julkaistaan poikkeuksellisesti englanniksi. Se tulee painosta Finncon-Animeconin alla. (Haluaisin lisätä yllä olevaan Spin-sanaan linkin sekä Spinin että Finncon-Animeconin kotisivuille. Pitää muistaa lisätä ne siinä vaiheessa, kun siirrän tämän tekstin tikulta WordPressiin.) (Tässä: Spin ja Finncon-Animecon.)

Finncon-Animecon kokoaa scifi-, fantasia- ja animeharrastajia Turkuun 15.–17.7. (Äh, myös päivämäärät pitää muistaa tarkistaa, kunhan pääsen nettiin. Olen ihan avuton ilman ”referenssiteostani” eli kaikkea tietoa, mitä verkosta löytyy.) Finncon on lajinsa suurin tapahtuma Euroopassa.

Englanninkielinen Spin tarjoaa tapahtumakävijöille vilkaisun suomalaiseen spefin eli spekulatiivisen fiktion maailmaan. (Tähänkin haluaisin linkin! Linkittäminen on niin helppoa. Ilman linkkejä joutuisin – hui olkoon, kuinka työlästä – käyttämään aivojani, selittämään asiat itse ja kehittymään kirjoittajana. Parempi siis linkittää, jotten joudu ulos mukavuusalueeltani.) (Tässä: eräs spefin määritelmä suomeksi ja laajempi artikkeli englanniksi.)

Lehteen painetaan kaksi suomalaista novellia englanniksi käännettyinä sekä hiukan suomenkielistä sarjakuvaa, niin ikään englanniksi. Oikolukisin toista novelleista nytkin, ellen istuisi tässä ihmettelemässä netittömyyttäni. Täytyy tarttua toimeen, jotta voin lähettää valmiin tekstin päätoimittajan sähköpostiin illalla siivousreissun yhteydessä.

* * * * *

Netti katkeaa – kuinka kääntäjän käy?

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, olen muuttamassa. Kun tämä viesti on blogissa, asun jo uudessa osoitteessa.

”En ole vielä hankkinut nettiä”, kerroin tänään lounaalla H:lle ja M:lle. ”Ajattelin kokeilla, millaista olisi olla jonkin aikaa ilman.”

”Et kestä kolmea päivää”, M sanoi.

M on varmaan täysin oikeassa.

Englanninkielisessä blogimaailmassa tuntuu olevan muotia viettää sähköisiä sapattivapaita, digital sabbaticals. Mitä nimekkäämpi bloggaaja, sitä todennäköisemmin lukijan rss-syötteeseen napsahtaa jossain vaiheessa viesti, jossa kirjoittaja ilmoittaa ottavansa sapattivapaan, katoavansa hetkeksi blogin ja sähköpostin ja Twitterin ääreltä, keskittyvänsä oleelliseen, lähtevänsä katsomaan tähtiä tai Thaimaata.

Sapattivapaa ei tietenkään ole todellinen sapattivuosi. Internetissä kaikki tapahtuu nopeasti. Bloggaajan sapattivapaa kestää yleensä kuukauden. Lopulta bloggaaja palaa näppäimistön ääreen ja kertoo, kuinka levollista on elää kaukana Internetistä ja sähköpostista ja kuinka mukavaa on katsella tähtiä Thaimaassa.

Mistäkö tiedän?

Siitä, että minä olen se lukija, joka tarkistaa rss-syötteensä ainakin kaksi  viisi  liian monta kertaa päivässä. Se lukija, joka pohtii, että olisipa mukavaa viettää vähemmän aikaa koneella, mutta joka ei malta lopettaa ennen kuin on selvittänyt, miltä tähtitaivas näyttää Thaimaan leveysasteilla. Ja tarkistanut sähköpostin. Ja kurkistanut vielä kerran Facebookiin.

* * *

Minun on lyhennettävä sitä aikaa, jonka vietän koneella päivittäin.

Töiden vuoksi en voi välttää tietokoneella olemista täysin. Turhaa koneella olemista sen sijaan voin vältellä.

Montakohan tuntia viikossa käytän blogien seuraamiseen ja muiden ihmisten ajatusten lukemiseen sen sijaan, että ajattelisin itse? Montako tuntia viikosta vierähtää Facebookissa? Montako tuntia viikossa istun koneella sen sijaan, että kulkisin metsissä tai jokirannassa, lukisin kirjaa tai loisin jotain? Millaista elämäni olisi, jos en viettäisi kaikkia näitä tunteja nenä kiinni näytössä?

Tästä otan selvää. Muutto on loistava tilaisuus joutua ulos mukavuusalueelta.

Aion siis asua jonkin aikaa ilman verkkoyhteyttä. Vaikkapa (ainakin!) kuukauden, jotta sulaudun muiden bloggaajien massaan. Kirjaan muistiin ajatuksiani. (Nehän varmasti ryöstäytyvät valloilleen heti, kun sähköisen tiedon ja multimedian tulva ei pidä niitä aisoissa.) Kirjoitan muistitikulle ja lisään tekstit blogiin töiden jälkeen tai kavereiden koneilta.

Olen varma, että koneella vietetyt tunnit (sekä työ että vapaa-aika) vaikuttavat jollain tavalla siihen, miten aivoni toimivat ja miten pienet harmaat aivosoluni käsittelevät tietoa. Olen myös varma, että verkon loputtomaan tietomäärään ja tiedon jatkuvaan saatavuuteen tottuu liikaakin. Olen koukussa. Haluan aina tarkistaa kaiken. Yksi linkki johtaa toiseen linkkiin, ja taas on vierähtänyt tunti. Impulsiivista, kuritonta, levotonta. Haluanko altistaa aivoni tällaiselle?

Pian alkava netittömyyteni innoitti näin pitkän pohdiskelun. Ajatus netittömyydestä on niin kummallinen, että siitä pitää blogata oikein perusteellisesti. Tämä kertoo siitä, että Internet on haukannut aivan liian suuren palan arjestani.

* * *

Olen ehtinyt jo aikaisemmin ajastaa WordPressin julkaisemaan viestejä blogissa kesäkuun aikana. Minä en kuitenkaan ole täällä. Olen ihmiskoelaboratoriossa testaamassa, miten sähköinen sapattivapaa vaikuttaa kääntäjän elämään.

Oletko sinä karttanut koneita tai vältellyt verkkoa?

Kestitkö kauemmin kuin kolme päivää?

Töitä ja tulevia suunnitelmia

Kirjailija Neil Gaiman totesi kerran blogissaan, että mitä vilkkaampaa elämä on, sitä vähemmän ehtii kirjoittaa blogiin. Naulan kantaan.

Valmistun piakkoin yliopistosta, sain töitä kääntäjänä ja kesäkuussa muutan. Pyrin kirjoittamaan viestin viikossa pitääkseni itseni kirjoitusterässä, mutta voi olla, että blogiin laskeutuu silloin tällöin hiljaisuus.

Hiljaisuudesta huolimatta kulissien takana vasarat paukkuvat. Olen nimittäin ajatellut työstäväni tuonne yläpalkkiin uuden välilehden. Lähteitä tai kenties Työkaluja. Selaimeni kirjanmerkkeihin on vuosien varrella kertynyt iso liuta lähteitä, joista on apua kääntämisessä: erilaisia sanakirjoja, termistöjä ja sanastoja. Jos linkkien julkaiseminen blogissa on jollekulle avuksi, niiden etsiminen ei ole mennyt hukkaan. Toivon, että linkkilista auttaa jotakuta kirjoittamaan selkeästi, löytämään oikeat sanat, kääntämään hyvin, saamaan viestinsä perille.

Tulevien blogiviestien luonnoksia on myös kasautunut melkoinen määrä. Kun vielä malttaisin kirjoittaa ne valmiiksi! Naputtelu ei houkuta, kun ulkona on valoisaa ja vihreää.

Sushimuistilaput
Jos söisin paperia, söisin nämä. Kuva on linkki alkuperäiselle sivulle.

”Ihanaa, Leijonat!” huusi suomalainen ja näytti tunteitaan

En oikeasti edes seuraa jääkiekkoa. Sunnuntain loppuottelu kannatti kuitenkin katsoa. Kultaa tuli, kuudentoista vuoden harmi hälveni. Ystävän television ääreen kokoontunut kiekkokatsomomme huusi. Televisiossa Antero Mertaranta huusi. Pukuhuoneesta yhytetyt pelaajat nauroivat ja itkivät ja nauroivat. Ihanaa, Leijonat!

Kun kävelin yöllä kotiin, jokainen vastaantulija hymyili leveästi.

Lukijan julma huhtikuu

On se aika vuodesta: T. S. Eliotin lukemisen aika.

Aina maalis-huhtikuussa päässäni alkaa pyöriä Eliotin runo Autio maa (The Waste Land). Tässä on sen alku Lauri Viljasen suomennoksena:

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää
sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa
muiston ja pyyteen, kiihoittaa
uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla
maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä
elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin […]

Huhtikuusta kertova katkelma on oivallinen esimerkki siitä, miten vahvasti jokainen lukija tulkitsee runoja oman kokemusmaailmansa kautta.

Huhtikuun julmuus varmaankin tarkoitti Eliotille jotain muuta kuin Suomessa varttuneelle lukijalle. Ymmärtääkseni Isossa-Britanniassa, missä Eliot asui, huhtikuu muistuttaa Suomen toukokuuta. Kaikki alkaa vihertää, maasta nousee kukkia, ilma on lämmin.

Suomalainen huhtikuu on raaka. Kevät arkailee maankuoren ja puunkuoren kätköissä. Kesä ei siinnä horisontissa. Sireenitkin kukkivat vasta touko-kesäkuussa.

Kun ajattelen huhtikuun julmuutta, ajattelen paljaita puita, jotka ojentelevat oksiaan kirkkaalle taivaalle. Ajattelen hiekkaa, joka rohisee jalkakäytävillä ja pölisee tuulisina aamuina. Ajattelen ilmaa, joka lämpenee päivisin (ainakin talojen eteläisillä seinustoilla) mutta viilenee yöksi ja saa kotiin pyöräilevän kääntäjän hytisemään kevättakkinsa sisällä.

Toisin kuin Eliotille, minulle huhtikuu ei huou loppukevään lämpöä vaan raakaa kevätkirpeyttä. Nämä mielikuvat muuttavat koko runon sävyn.

Millaisia mielikuvia runo herättää sinussa? Jätä kommentti ja kerro.

Tavarataivaasta roinahelvettiin, kuten ystäväni kirjoittaa

Hyvä ystäväni on kolumnisti (muun muassa). Viimeisin kolumni käsittelee samaa aihetta kuin yksi aikaisemmista blogikirjoituksistani, nimittäin sitä, miten helppoa tavaraa on hankkia ja miten vaikeaa siitä on päästä eroon.

Eräs ystävä tiivisti osuvasti, että kiusalliset, turhat tavarat voi jaotella kolmeen pääluokkaan: ne, joita säilötään elämän pelossa ”kaiken varalta”, ne, joilla on tunne- mutta ei käyttöarvoa ja ne, joista eroon hankkiutuminen aiheuttaisi kahden päivän krapulaakin kamalamman morkkiksen.

Viimeksi mainitut, ystävä totesi, ovat kaikkein pirullisimpia:

– On helppo ostaa, mutta vaikea päästä eroon. Jos haluaa eroon jostain tarpeettomasta, mutta ehjästä tavarasta, kierrätyskeskuksen tai lahjoituskohteen löytäminen riippuu omasta aktiivisuudesta.

– Roskiin heittämisen estää syyllisyys, jota meille syötetään joka puolelta. Lopulta sitä säilöö kamaa mieluummin, kuin tuntee itsensä pahaksi ihmiseksi, joka kasvattaa jätevuoria.

Koko kolumnin voi lukea täältä: Loikka tavarataivaasta roinahelvettiin on lyhyt

Suosittelen lämpimästi! Enkä vain siksi, että kirjoittaja on ystäväni.

Terveisiä Hyderabadista

Kun täällä tallailemme pallomme pintaa, on tärkeää ymmärtää yrittää ymmärtää, millaista elämä on oman maan rajojen ulkopuolella. Suurin osa maailman asukkaista nimittäin asuu juuri siellä: muualla.

Internetin aarreaitasta löytyy parikin työkalua, joiden avulla vertailla elämää siellä elämään täällä ja samalla pohtia, onko tosiaankin onnenpotku syntyä Suomeen, kuten usein kuulee väitettävän.

Hesarin Jälleensyntymägeneraattorilla voi arpoa, mihin syntyisi, jos syntyisi uudelleen juuri nyt. Minulle osui Hyderabadin kaupunki Pakistanissa:

Syntymäpaikakseni arpoutui Pakistanin Hyderabad.(Kuvan lähde)

Mutta millaista on elämä Pakistanissa? Mikä on keskimääräinen elinajanodote? Entäs lapsikuolleisuus? Paljonko tienaisin – vai olisinko ehkä työtön?

Tällaisten kysymysten kanssa voi suunnata If It Were My Home -sivuston avulla (suom. ”jos se olisi kotini”.)

Vertailin Pakistania ja Suomea ja sain selville muun muassa sen, että Pakistanissa todennäköisesti kuolisin nuorempana ja saisin 2,4 kertaa enemmän lapsia.

Suomen ja Pakistanin vertailua If It Were My Home -sivustolla.

(Kuvan lähde)

Tilastot eivät kerro, miltä tuntuu hengittää Pakistanin ilmaa, miltä tuntuu katsella tulvan huuhtomaa kotikylää, miltä tuntuu laulaa Pakistanin kansallislaulua. Tilastot kuitenkin luovat pohjaa, jonka varassa voi miettiä, millaista elämä olisi siellä jossain. Niiden äärellä voi yrittää asettua toisen ihmisen saappaisiin tai sandaaleihin. Ehkä ymmärtääkin hiukan.

Mihin maahan sinut arvottiin?

(Päivitys 4.4.11 – Korjasin kirotusvihreen.)