Bloggauksia ja tietokirjahullaannus

Mainiota tätä vuotta!

Blogini vietti viime vuoden melkoista hiljaiseloa – eikä vähiten siksi, että olen mukana työpaikan blogi- ja some-tiimeissä. Bloggaaminen ja somettaminen ovat mukavaa vastapainoa kääntämiselle. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että kirjoitan töissä niin paljon, ettei sanoja enää riitä omaan blogiini.

Jaan nyt muutamia tekstejäni työnantajan blogin puolelta.

Olen erityisen tyytyväinen single sourcingista eli yksilähteistämisestä kertovaan bloggaukseen. Sitä kirjoittaessani opin aiheesta paljon ja koin jopa pienen tietokirjahullaantumisen* Kurt Amentin teokseen Single Sourcing: Building Modular Documentation.

*) Tunnetteko tietokirjahullaantumisen ilmiön? Keksin käsitteen juuri äsken, mutta olen vakuuttunut, että ilmiö on todellinen.

Eteen osuu hyvin kirjoitettu teos mielenkiintoisesta aiheesta, ja yhtäkkiä sitä on ihan höyrypäisen innoissaan ja pää kipinöi uusia ajatuksia. Sitä pohtii, voisiko kirjan esimerkiksi opetella ulkoa tai salakuljettaa yöksi kotiin tyynyn alle, jotta kaikki huikea ja hyödyllinen tieto imeytyisi aivoihin yön aikana.

Viimeksi taisin kokea yhtä massiivisen tietokirjahullaantumiskohtauksen, kun kirjoitin gradua ja löysin Gideon Touryn teoksen Descriptive Translation Studies – and beyond. Se vasta oli kirja!

Mutta palatakseni aiheeseen…

 

Single sourcing -bloggaukseni löytyy täältä: Single sourcing pienentää käännöskuluja. Haastattelin sitä varten erästä kollegaakin. Hei vaan, Henkka, jos luet tätä!

* * *

Olen päässyt pauhaamaan bloggaamaan rauhallisesti myös eräästä lempiaiheestani, nimittäin kapulakielestä ja selkeästä kielenkäytöstä.

Tekstissä Simpukoita vai helmiä – hyvä virkakieli on kaikkien etu totean, että ”todellinen asiantuntija on se, joka osaa kertoa mutkikkaatkin asiat kansantajuisesti”. Kerron myös vinkkejä, joilla omaa tekstiä on helppo selkeyttää. Valitettavasti vinkkiluettelosta on kadonnut numerointi, kun blogi siirrettiin taannoin uudelle alustalle. Pitääpä pyytää blogin hallinnoijaa korjaamaan.

* * *

Aika syvällistä ja yksityiskohtaista käännösalan nippelitietoa edustavat kaksi seuraavaa bloggausta laillisesti pätevistä käännöksistä ja niiden tekijöistä eli auktorisoiduista kääntäjistä (itselläni on auktorisointi kieliparissa englanti–suomi).

Käännöksiä tilaaville asiakkaille ei ole aina selvää, milloin tarvitaan laillisesti pätevä käännös, joten kirjoitimme kollegani Marja-Liisan kanssa perustietopaketin: Tarvitsetko virallisen vai leimatun vai auktorisoidun vai laillisesti pätevän käännöksen?

Myöhemmin kirjoitin jatko-osan, jossa pureksin laillisesti pätevien käännösten tarkoitusta. Tadaa: Laillisesti pätevä käännös on aina todiste jostakin.

Siinäpä joitain viime aikojen kynänheilutuksia.

Tätä bloggausta kirjoittaessani aloin muistella lämmöllä tuota Kurt Amentin single sourcing -opasta. Pitää varmaan penkoa se esiin töissä meidän kääntäjien kirjahyllystä. Tyynyn alla on aina tilaa vielä yhdelle kirjalle.

Linkkivinkki: lusikkani sopassa työnantajan blogissa

Työnantajani Semantixin Kielentila-blogissa julkaistiin pari päivää sitten juttu suomenruotsin ja ruotsinruotsin eroista. Sen on kirjoittanut kollegani Lovisa ja suomentanut kollegani Eeva.

Itse pääsin työntämään lusikkani soppaan oikolukuvaiheessa. Eevan tekstejä on aina ilo oikolukea. Käännös oli alun perinkin mainio, joten en joutunut hinkkaamaan muotoseikkoja. Sen sijaan pääsin surffaamaan Eevan suomennoksen aallonharjalla ja miettimään tekstin luettavuutta ja napakkuutta. Juuri sellaista kääntäminen nautinnollisimmillaan on: kääntäjän ja oikolukijan yhteistyötä. Kaksi päätä nimittäin ajattelee paremmin kuin yksi.

Lovisa mainitsee tekstissä ilmiön nimeltä ”oegentliga finlandismer”. Korjaan sulan hattuuni suomennoksesta ”kulttuurisidonnaiset finlandismit”. Pyörittelimme Eevan kanssa sanoja hyvän tovin ennen kuin suomennos löytyi. Mielestäni ehdotukseni on aika hyvä!

Kaiken kukkuraksi tekstissä sivutaan lempi-inhokkiani eli suomalaista kapulakieltä. Kannattaa lukea!

Tarvitaanko virkakielivaltuutettua?

Turun Sanomien tänään julkaistun uutisen mukaan virkakielen kehittämistä pohtiva työryhmä ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin virkakielivaltuutetun virka. Virkakielivaltuutetun tehtävä olisi parantaa viranomaiskielen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä.

Kirjoitan tätä postausta iltayhdeksältä; tähän mennessä uutinen on saanut enimmäkseen skeptisiä kommentteja. Monet suomivat julkisen sektorin paisumista ja verovarojen tuhlaamista ”turhuuteen”. Myös virkakielivaltuutetun tarpeellisuus herättää pohdintaa. Esimerkiksi nimimerkki kuka näitä virkoja keksii kirjoittaa:

Eikö itsearviointi riitä?

Kuulostaa todella huvittavalta, että viranomainen ei itse hallitsisi selkokieltä. Millä perusteilla hänet sitten on virkaan valittu? Kapulakielen välttäminen on tärkeää, mutta ihan virka taas sitäkin tarkoitusta varten on hätävarjelun liioittelua, sehän olisi kuin tulkkaamista suomeksi.

Nimimerkki Jonne kysyy:

Eikö virkamiehiä ole valittukaan osaamisen perusteella työhönsä vaan heille pitää opettaa oikeinkirjoitusta ja selkokielisyyttä, alkeita??

Kyllä pitää.

Käännän paljon virkamieskieltä – varmasti satoja sivuja vuodessa. (Joskus purnaan virkamiesten kiemurakielestä täällä blogissakin. Merkitsen ne kirjoitukset tunnisteella kapulakieli.)

Valitettavasti Jonnea ihmetyttävä ajatus on totta: viranomaisten kyky kirjoittaa selkokieltä jättää toivomisen varaa. Jonkin erikoisalan tuntemus tai omien hallinnollisten tehtävien osaaminen ei tarkoita, että henkilö osaisi myös kirjoittaa niistä hyvin.

Viranomaisten joukossa on onneksi ansioituneitakin kirjoittajia ja viestijöitä. Joskus vastaan tule kuitenkin sellaista kapulatekstiä, että merkityksen kaivelu kymmenrivisten virkkeiden viidakosta on todellista aivojumppaa.

Ensimmäinen nimimerkki kysyy, eikö itsearviointi riittäisi. Mielestäni ei, sillä omalle kirjoitustyylille ja tutuille aiheille on helppo sokeutua. Ulkopuolinen palautteenantaja huomaa vaikeaselkoiset kohdat paremmin kuin toinen asiantuntija, joka on rutinoitunut virkakieleen ja tuntee aiheen kuin omat taskunsa. Hyvä kielenkäyttö vaatii koulutusta, harjoitusta ja palautetta. Sitä saa parhaiten ulkopuolisilta.

Lisäksi virkakielen kirjoittajia saattaa vaivata myös sulkeutuminen omaan kuplaan, jossa on helppo ajatella: ”kaikkihan näin kirjoittavat ja kaikkihan tätä ymmärtävät”. Tarvitaan ulkopuolinen kielenhuollon ammattilainen muistuttamaan tavallisten ihmisten tarpeista, siis selkokielestä ja ymmärrettävyydestä.

Kapulakieli on salakavalaa – välillä ehkä tahatontakin – vallankäyttöä. Jos teksti on vaikeaselkoista, tieto jää saamatta, yksityiskohdat hämäriksi, asiat keskustelematta. Virkamiesten työ jää pimentoon, vaikka se vaikuttaa suoraan tavallisen kansalaisen elämään.

Virkakielivaltuutetulla olisi maassamme paljon työsarkaa. Pitäisikö perustaa virka? Ehdottomasti, jos minulta kysytään.

Mikä täällä haisee?

On todellakin käynnissä erinomaisten kolumnien viikko!

Eilen kirjoitin jargonista, ilmaisunvapaudesta ja töhnästä. Tänään silmiini sattui Markku Jokisipilän hulvattomuudessaan osuva kolumni samasta aiheesta.

Sipilä moittii yrityksiä ja julkisia tahoja siitä, että ne laativat kiemurakielisiä strategioita ja linjauksia vain kiillottaakseen imagoaan. Hän napauttaa:

TOISTAISEKSI NÄKYVIN tulos julkisten organisaatioiden strategiatyöstä on ollut pöyristyttävä suomen kielen raiskaaminen. Käsittämättömän kielen takaa ei löydy korkeampia oivalluksia vaan ajattelun yhtäläistä epäselvyyttä tai suoranaista puuttumista. Prosessin pyörittämisestä on tullut lopputulosta tärkeämpää ja strategiapalaverien ilmassa leijuu tömäkkä pollenpökäleen tuoksu.

Jargon, ilmaisunvapaus ja töhnä

On näköjään käynnissä erinomaisten kolumnien viikko.

Ylen sivuilla bloggaava Anna Perho kertoo työpajasta, jossa ammattikoulua käyvät nuoret pohtivat, miten helpottaa siirtymistä työelämään ja tehdä työelämästä nykyistä viihtyisämpää.

Perho nautti nuorten keskustelusta, ”joka säilyi kirkkaana ja kauniina, koska siitä puuttui jargon”.

Mielestäni parasta jargonia on sellainen, joka loistaa poissaolollaan. Perho taitaa olla samaa mieltä, sillä hän kirjoittaa:

Parissa tunnissa 17–19-vuotiaista amislaisista koostunut ryhmä sai kasaan koherentin listan työelämää ja työllistymistä parantavia tekoja.

Saman laatimiseen virallisella mietintäkomitealla olisi toden näköisesti kulunut mennyt kolme vuotta, kolme miljoonaa euroa ja kolme vetäytymistä Vierumäelle.

Toivon vilpittömästi, että Perhon teksti osuu mahdollisimman monen kapulakielisen kirjoittajan silmiin. Kunpa teksti herättäsi kansanliikkeen: kirjoittajat ja lukijat nousisivat barrikadeille! Virallisesta viestinnästä karsittaisiin koukerot ja kapulat! Suomi tunnettaisiin konstailemattomana maana, jossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat!

No. Sitä ihanaa päivää odotellessani linkitän tähän Johanna Korhosen kolumnin ilmaisunvapaudesta. Tai sen puutteesta.

Korhosen mukaan suora ilmaisu koetaan Suomessa loukkaavana, vaikka se olisi asiallista ja perustuisi tosiseikkoihin. Suomalaiset rajoittavat toistensa ilmaisunvapautta tapakulttuurilla, jossa hiljaisuus on kultaa. Kaikkein eniten ilmaisunvapautta haittaavat ”työhön liittyvät pelot”, siis vaikkapa potkut päivänvaloon tuotujen epäkohtien vuoksi.

Korhosen mukaan ilmaisunvapautta rajoittaa myös suomalaisten auktoriteettiusko ja -pelko. Korkeaan asemaan nousseiden ”lieväkin kritiikki on monen mielestä täysin sopimatonta”, hän kirjoittaa.

Auktoriteettiasema ja jargon kulkevat mielestäni Suomessa käsi kädessä. Kapulakielisyys saa tekstin ja kirjoittajan kuulostamaan auktoriteetilta. Vaikeaselkoisuudesta on jostain syystä tullut korkean aseman merkki.

Jargonin käyttö onkin ovela keino välttää kritiikkiä ja keskustelua. Maassa, jossa auktoriteetteja ei tohdita kritisoida, komealta kalskahtava teksti vaientaa auktoriteettipelkoiset lukijat. Lisäksi kiemuraista tekstiä on vaikea ymmärtää. Sen merkitykset jäävät epäselviksi tai monitulkintaisiksi. On vaikea keskustella rakentavasti, jos puhekumppanin sanoista ei saa selvää.

Rohkea ja osaava kirjoittaja kirjoittaa selkeästi. Hän avaa tekstinsä kritiikille ja keskustelulle eikä tärkeile kapulakielellä. Silloin viestikin menee perille.

Korhonen vetoaa lukijoihin:

[K]annustan itseäni ja kaikkia muitakin havainnoimaan tosiasioita pelottomasti ja ilmaisemaan kirkkaasti: ilman sameita piiloviestejä tai muuta töhnää, ilman kiillottelua, silottelua tai levottomuutta siitä, että joku suuttuu.

Allekirjoitan tämän täysin. Siksi ne Anna Perhon amislaisetkin saivat kolmessa tunnissa aikaan parempaa jälkeä kuin moni virallinen komitea saisi kolmessa vuodessa: he eivät piilottaneet sanottavaansa töhnään.

Valkoinen talo: olkoon Voima kanssamme

Kuvan Kuolemantähti ei liity tapaukseen. Lähde: Wikipedia.

Yhdysvaltojen kansalaiset voivat esittää Valkoiselle talolle aloitteita aiheesta kuin aiheesta, jos kyllin monta allekirjoittajaa löytyy.

Joku keksi hiljattain ehdottaa, että hallituksen pitäisi alkaa rakentaa omaa Kuolemantähteä. Rakennustyöt elvyttäsivät maan taloutta ja loisivat työpaikkoja. Kaiken kukkuraksi valmis avaruusasema edistäisi kansallista turvallisuutta.

Valkoinen talo on nyt julkaissut vastauksen, jota ei vaivaa kapulakieli eikä etenkään turha ryppyotsaisuus. Siitä huolimatta juuri siksi kirjoittaja onnistuu kertomaan lukijoille maan avaruus- ja tiedehankkeista, kiillottamaan presidentti Obaman julkisuuskuvaa ja kannustamaan luonnontieteiden opiskelua. Tiedotteen sisältö on paketoitu huumoriin ja intertekstuaalisiin viittauksiin, jotka auttavat viestiä menemään perille.

Tällaista viestintää Suomeenkin kaivataan! Maamme julkinen sektori voisi ottaa mallia Valkoiselta talolta.

Aloitteen ja vastauksen voi lukea täältä.

Nokian pörssitiedote: huonoja uutisia komeassa kääreessä

Taas se nähtiin, että pörssiyhtiöt osaavat kikkailla kielellä. Päivän pääuutinen on ollut Nokian irtisanomiset. En ole tippaakaan yllättynyt, että Nokia piilotti pörssitiedotteessaan huonot uutiset prameilevan kapulakielen kätköihin.

Tiedote on kuin se kuuluisa kakku: päältä kaunis. Kärjessä komeilee otsikko, joka ei sano mitään: Nokia terävöittää strategiaansa ja päivittää tavoitteitaan ja näkymiään. Alku on bisnesjargonilla kirjoitettua mainostekstiä. Esimerkiksi irtisanomisten määrä ilmoitetaan vasta tiedotteen keskivaiheilla.

Pörssitiedotteilla on oma kielensä, jonka tunnusmerkkejä ovat äärimmäisen abstrakti sanasto ja substantiiveista raskaat virkkeet. Esimerkiksi tässä pörssitiedotteessa kirjoitetaan näin:

Tänään kerrotuista suunnitelluista muutoksista johtuen Nokia arvioi vähentävänsä henkilöstään maailmanlaajuisesti enimmillään 10 000 työntekijällä [sic] vuoden 2013 loppuun mennessä. Suomessa suunniteltu vähennystarve on noin 3 700 työpaikkaa, joista noin 850 työpaikkaa on Salon matkapuhelintehtaassa sekä Salon matkapuhelintehdasta tukevissa toiminnoissa.

[…]

Nämä uudelleenjärjestelykulut ovat lisäys vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä kirjattuihin noin 900 miljoonan euron uudelleenjärjestelykuluihin, jotka liittyivät aikaisempiin kustannusvähennystavoitteisiin.

Uudelleenjärjestely tarkoittaa väen vähentämistä. Tulostavoitteitaan Nokia tuskin vähentää tippaakaan. Kustannusvähennystavoitteet puolestaan on komea sana, jolla on ankea sisältö: Nokialla halutaan tehdä samat työt halvemmalla.

Kaikki lukemani ja kääntämäni pörssitiedotteet ovat samanlaista sanojen viidakkoa. Ne kuulostavat komeilta ja tärkeiltä, mutta pohjalta löytyy lopulta aina sama päämäärä: yhtiö kuin yhtiö haluaa tehdä voittoa ja kasvaa. Ihmiset ovat voitontavoittelun pelissä pelkkiä nappuloita. Resursseja. Kustannuksia, joita vähentämällä ylletään kustannusvähennystavoitteisiin.

Aamulehtikin sen toteaa: Nokia löi kaikki ennätykset bullshit-tiedotteen kirjoittamisessa.

Hei kaikki pörssitiedotteiden kirjoittajat ja kapuloilla kikkailijat: Sanottaisiinko ihan suoraan?

EU tiedottaa – sarjakuvilla!

Kerrankin kapulakieletöntä viestintää! Euroopan sosiaalirahasto kertoo omasta toiminnastaan sarjakuvan keinoin. Törmäsin sarjakuviin etsiessäni tietoa sosiaalirahaston sivuilta.

Sarjakuva on värikäs, mielenkiintoinen ja selkeä tapa kertoa sosiaalirahastosta. Uskoisin, että varsinkin nuori yleisö osaa arvostaa sitä. Sarjakuvissa esiintyy nuoria tai nuoria aikuisia eri puolilta Eurooppaa. EU mainitaan silloin tällöin.

Sosiaalirahaston sarjakuva
Katkelma sosiaalirahaston sarjakuvasta

(Koko sarjakuvan voi lukea pdf-tiedostona tästä.)

Sarjakuvan etuna on se, että sen ei tarvitse olla tarkka EU-dokumentti. Siihen täytyy tiivistää oleellisimmat tiedot, muuten se venyisi ja paukkuisi. Sarjakuvan tekeminen on myös hitaampaa kuin tekstin kirjoittaminen, joten kuvat ja puhekuplat mietitään ja hiotaan etukäteen. Kapulat ja vaikeaselkoiset kohdat ehditään karsia moneen kertaan pois. Pääosassa on pääasia.

Tässä tapauksessa pääasiasta tehdään suorastaan viihdettä. Viesti menee silti perille: tällaista työtä sosiaalirahasto tekee. Viesti myös tavoittaa ja houkuttaa. Luinhan minäkin heti ensimmäiseksi sarjakuvat, vaikken taida ikäni puolesta edes kuulua kohdeyleisöön.

Etsimäni tieto ei löytynyt sarjakuvasta vaan sieltä perinteisemmältä puolelta eli suurten tekstimassojen seasta. Mutta ei se mitään. Sarjakuvan tehosta (ehkäpä myös omasta kyllästymisestäni kapulakieleen) kertoo jotain sekin, että innostuin naputtelemaan aiheesta tänne.

Kapulat pois kielestä

Hesarissa julkaistiin torstaina 9.12. juttu otsikolla Hyvästit turhille teksteille. Ville Elorannan kirjoittamaa juttua ei valitettavasti löydy Hesarin verkkosivuilta, mutta Verkkolehdestä sen voi lukea, jos omistaa tunnukset.

Tässä pätkä jutun alusta:

”Mittamme on vähitellen tullut täyteen”, kertoo Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) erikoistutkija Vesa Heikkinen.

Vuonna 2004 voimaan tullut hallintolaki velvoittaa viranomaiset käyttämään ymmärrettävää kieltä. Nyt Kotus haluaa pykälän muuttuvan sanoista teoiksi.

Virkakieli on toki jo pitkään tiedetty tulkinnaltaan ponnisteluja vaativaksi, mutta varsinkin viime vuosina syntyneet avit, elyt ja Destiat ovat tuoneet asian aivan uudella tavalla asiankohtaiseksi.

Nostan hattua Kotukselle siitä, että se yrittää pistää kapuloita kapulakielisyyden rattaisiin. Kaikilla on helpompaa, jos asiat toimivat. Oleellinen osa asioiden toimimista on, että jokainen osapuoli saa tietoa tiiviissä, ymmärrettävässä, helppolukuisessa muodossa.

Olen ihan varma, että asiat, jotka on väännetty kapulakielelle, voidaan yleensä sanoa yksinkertaisemminkin, jos kirjoittaja viitsii nähdä vähän vaivaa ja ennen kaikkea laskeutuu jalustaltaan. Koukeroiset sanamuodot ja sivistyssanat kuulostavat kyllä komeilta ja niiden käyttäjä pätevältä – ainakin omissa korvissaan. Tekstin vastaanottaja sen sijaan lähinnä turhautuu.

Neuvoja kapulakielen karttamiseen löytyy esimerkiksi Selkokeskuksen kotisivuilta. Selkokeskus sijaitsee Helsingissä ja omien sanojensa mukaan ”edistää selkokielistä tiedotusta, tiedonvälitystä ja kulttuuria”. Ymmärrettävää kielenkäyttöä harjoittelevat viranomaiset voisivat hakea innostusta vaikkapa Selkokeskuksen ylläpitämiltä Selkosivuilta, joilta löytyy uutisia sekä esimerkiksi laki- ja EU-tietoutta ilahduttavan selkeässä muodossa.