Terveisiä suomentajien kesäkoulusta!

Vietin viime viikolla neljä päivää kirjallisuuden kääntäjille suunnatussa englanti–suomi-kesäkoulussa, jonka järjestivät Kirjallisuuden vientikeskus FILI, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL sekä Suomen Journalistiliiton kääntäjien ammattiosasto KAOS.

Kesäkouluun osallistui kahdeksan uraansa aloittelevaa suomentajaa, joista minä olin yksi. Lisäksi sinne saapui Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista kahdeksan suomesta englantiin työskentelevää kirjallisuuden kääntäjää, jotka niin ikään ovat uransa alkupuolella. Meitä mentoroi yhteensä neljä konkarisuomentajaa ja neljä kokenutta englannintajaa.

Olen kääntänyt urallani enemmän asiatekstejä kuin proosaa. Oli mahtavaa päästä vaihteeksi todella syventymään suomentamiseen. Odotin kesäkoulua ihan innoissani enkä suotta – se oli nimittäin oivallinen! Jatka lukemista Terveisiä suomentajien kesäkoulusta!

Mainokset

Kaikki se valo, joka tästä suomennoksesta soljuu

 

Silmien sulkeminen ei riitä kertomaan mitään siitä, mitä on sokeus. Taivaan ja kasvojen ja rakennusten maailman takana on karheampi ja vanhempi maailma, jossa tasaiset pinnat hajoavat ja äänet soljuvat parvina ilmassa. Marie-Laure voi istua ullakolla korkealla kadun yläpuolella ja kuulla, miten kurjenmiekat kahahtelevat soilla kolmen kilometrin päässä. Hän kuulee, kuinka amerikkalaiset pinkovat pakoon pelloilla ja suuntaavat valtavat tykkinsä savuavaan Saint-Maloon; hän kuulee, miten perheet niiskuttavat myrskylyhtyjensä ympärillä kellareissa, varikset hyppivät rauniokasalta toiselle, kärpäset laskeutuvat ojissa lojuvien ruumiiden jäännöksiin; hän kuulee, miten tamarindit värisevät tuulessa ja närhet kirkuvat ja dyynien heinä palaa; hän tuntee maankuoren sisään vaipuneen suuren graniittinyrkin, jolla Saint-Malo sijaitsee, ja valtameren, joka kovertaa sitä kaikilta neljältä sivulta, ja ulkosaaret, jotka panevat lakkaamatta vastaan vuoroveden vyörylle; hän kuulee, miten lehmät juovat kivikaukaloista ja delfiinit nousevat Kanaalin vihreiden vesien läpi; hän kuulee, miten kuolleiden valaiden luut liikahtelevat viisi peninkulmaa alempana , ja niiden luuydin tarjoaa sadaksi vuodeksi ravintoa sellaisten eliöiden yhdyskunnille, jotka elävät niissä koko ikänsä eivätkä koskaan näe yhtä ainutta auringon lähettämää fotonia. Hän kuulee, miten hänen kotilonsa raahaavat ruumistaan luolan kivillä.

* * *

Minulla on ammattitauti. Luinpa mitä tahansa, päässäni rullaa käännös. Jos luen suomeksi, pieni ääni kuiskuttelee korvieni välissä samat asiat englanniksi. Jos luen jollain vieraalla kielellä, päähäni pulpahtelee suomennosta samaan tahtiin.

Sisäinen kääntäjäni on erityisen hanakas kommentoimaan suomennettua kaunokirjallisuutta. Paistaako alkuperäinen kieli suomennoksen läpi? Miten rikasta kieltä suomentaja käyttää? Miten olisin itse kääntänyt tuon sanaleikin? Olisinkohan selviytynyt siitä yhtä nokkelasti kuin tämä suomentaja? Mitähän verbiä kirjailija on käyttänyt tässä kohdassa? Ja onpas suomentaja muuten avannut lukijalle näppärästi tuonkin kulttuurisen viittauksen! Ja niin edelleen.

Aina en jaksaisi kuunnella loputonta kommenttiraitaa. En luopuisi kielitaidostani enkä kyllä käännöstaidostanikaan… mutta aina en jaksaisi kuunnella.

Joskus harvoin tulee vastaan kirja, joka hiljentää kommentaarin. Kirja, jonka kieli pysäyttää vieraskielisten sanojen vyöryn ja hiljentää hälyn.

Tällä kertaa siinä onnistui Hanna Tarkan suomentama Anthony Doerrin teos Kaikki se valo jota emme näe (WSOY 2015).

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, suom. Hanna Tarkka
Kaikki ne sanat, jotka näemme ja joista nautimme.

Poimin kirjasta näytteen tämän kirjoituksen alkuun. Mitä kieltä! Mitä eloisaa, rikasta, ilmeikästä, tyrmäävää ja hykerryttävää suomea! Totta kai kurjenmiekat kahahtelevat soilla. Äänet soljuvat parvina. Totta kai Saint-Malo on mereen uponnut graniittinyrkki. Mutta en minä sitä tiennyt, ennen kuin Hanna Tarkka puki sen sanoiksi juuri näin.

Suomeksi ja suomen kielessä kasvanut minäni ahmi kirjaa ja hengitti kieltä ja nautti. (Ja liikuttui ja kauhistui ja pysähtyi pohtimaan Euroopan historiaa ja nykyaikaa. Kirjan kansien välistä löytyi nimittäin kielen lisäksi itse kertomus, monisäikeinen ja ajatuksia herättävä.)

Suosittelen. Suorastaan kannustan ja yllytän. Tarttukaa tähän.

Hanna Tarkalle nostan kuvitteellista hattuani: erinomaista työtä!

* * *

Sivukommenttina vielä. Tästä postauksesta piti tulla pelkkää suomennoksen kehumista, mutta sitten menin tutkailemaan, mitä kirjasta on sanottu mediassa ja blogeissa. Huomasin harmikseni, että Hesarin viimekesäisessä arviossa kriitikko Antti Majander kutsuu kirjaa ”kesän varmaksi lukunautinnoksi”, mutta jättää suomentajan tyystin mainitsematta. Se on nolo kömmähdys ja suomentajan työn ylenkatsomista.

Suomennos ei pulpahda tyhjästä. Ilman suomentajan työtä ”kesän varma lukunautinto” olisi jäänyt kokematta. Tämä on ihan perusasia, joka suomennettua kirjallisuutta arvostelevan (ja arvostavan?) kannattaisi muistaa.

Unohtuiko joku? Helsinki Lit ja suomentajat

Mistä suomennokset tulevat? Tietenkin tyhjästä. Kirjailija kirjoittaa teoksen omalla äidinkielellään. Sitten kuuluu plops ja suomenkielinen teos materialisoituu kirjakauppojen hyllylle.

Samalla tavalla syntyvät klassisen musiikin äänitteet. Esimerkiksi säveltäjä Domenico Scarlatti kirjoitti 1700-luvulla liudan pianosonaatteja. Jossain vaiheessa kuului plops ja yhtäkkiä Scarlattin sonaatteja alkoi ilmestyä cd-levyillä.

Vai olisikohan sonaatit äänittänyt joku pianisti? Joku pianisti, joka on opiskellut vuosia saavuttaakseen riittävän teknisen soittotaidon ja jalostanut sisäistä taiteilijaansa osatakseen puhaltaa Scarlattin sävellyksiin hengen. Levy ei materialisoidu tyhjästä vaan vaatii muusikolta aikaa, taitoa ja työtä.

Ja olisikohan sen suomennoksenkin kirjoittanut joku suomentaja?

Vieraskielinen teos ei takuulla ilmesty suomeksi ennen kuin joku on naputellut kuukausia,

hionut,

pohtinut,

maistellut sanoja,

keittänyt pannukaupalla teetä,

käynyt kirjeenvaihtoa kustannustoimittajan kanssa,

noussut illalla sängystä kirjoittamaan muistiin jonkin nasevan käännöksen johonkin kimuranttiin kohtaan

ja tulkinnut teoksen uudelle kielelle.

Siis luonut kirjan, joka kyllä muistuttaa esikuvaansa, mutta joka on silti uusi teos.

* * *

Nämä pohdinnat kirvoitti Helsinki Lit -tapahtuma, joka järjestettiin toukokuussa. En itse ollut paikalla, mutta olen lukenut suomentajien kommentteja aika epäuskoisena.

Helsinki Lit on kansainvälinen kirjallisuusfestivaali, joka ainakin tänä vuonna kunnostautui hehkuttamalla käännöskirjoja ja kirjailijoita mutta unohtamalla mainita suomentajat. Aika hulvatonta, koska ilman suomentajia käännöskirjallisuutta ei olisi.

Tapahtumasta on kirjoittanut esimerkiksi Käännös- ja kielipalvelu Lokakuun Oona Timonen osuvasti otsikoidussa postauksessaan Helsinki Lit ja näkymätön suomentaja. Hän toteaa:

On nimittäin vähintäänkin epäkohteliasta, [jos kirjallisuusfestivaaleilla] luetaan yhdessä ohjelmanumerossa useiden sivujen mittainen lainaus kirjailijan (Hassan Blasim) suomennetusta teoksesta, eikä edes mainita kyseisten suomenkielisten rivien kirjoittajan (Sampsa Peltonen) nimeä. Vielä epäkohteliaampaa, jopa moukkamaista, on se, kun kyseisten festivaalien yhtenä ohjelmanumerona jaetaan uusi käännöskirjapalkinto, jonka tarkoituksena on (lainaus Tammen sivuilta) ”tuoda esiin kirjallisesti korkeatasoisten alkuteosten laadukkaan käännöstyön merkitystä sekä nostaa käännöskirjallisuuden tunnettuutta”, eikä ehdokkaita lueteltaessa kerrota lainkaan suomentajien nimiä, ainoastaan kirjojen ja kirjailijoiden nimet.

Samasta tapauksesta bloggaa myös Kersti Juva Kotuksen sivuilla:

Vain kun Sofi Oksanen jututti Mihali Šiškiniä ja kehui kirjailijan kieltä, Šiškin kysyi, oliko Sofi Oksanen mahdollisesti lukenut kirjan suomeksi. ”Siinä tapauksessa olette lukenut Vappu Orlovin kirjoittaman kirjan”, hän totesi, ja yleisö puhkesi suosionosoituksiin.

Juva jakaa blogissaan myös näytteen erään oman suomennoksensa syntyvaiheista. Suomentaminen on tarkkaa työtä. Siitä ei suoriudu Google Translate.

* * *

Scarlattin sonaatit kuulostavat aivan erilaisilta vaikkapa Murray Perahian ja Mikhail Pletnjovin soittamana. Kaunokirjallisuuden suomennokset ovat vastaavasti tulkitsijoidensa, siis suomentajiensa, käsialaa.

Ranskassa ranskantajan nimi painetaan usein teoksen kanteen kirjailijan nimen alle. Käytännön voisi lainata tänne Suomeenkin.

Sitä odotellessani linkitän Scarlattia. Spotifysta löytyy sekä Perahian että Pletnjovin ja monien muidenkin tulkintoja. Suosittelen!

Arthur Conan Doyle Grönlannin vesillä

Minua ei lakkaa kiehtomasta kysymys, millaista olisi elää jossain muualla, muussa ajassa, olla joku muu. Niinpä olenkin viettänyt pari viime viikkoa valaanpyyntialuksella vuodessa 1880.

Juuri parikymppiseksi ehtinyt Arthur Conan Doyle opiskeli lääketiedettä Edinburghin yliopistossa, mutta jätti vuonna 1880 opintonsa hetkeksi tauolle ja lähti kevääksi ja kesäksi valaanpyyntialuksen laivalääkäriksi Grönlannin vesille. Sherlock Holmesin tuleva isä piti matkapäiväkirjaa, jonka The British Library on julkaissut vuonna 2012 nimellä Dangerous Work: Diary of an Arctic Adventure. Tekijäksi on merkitty Conan Doyle itse, mutta teoksen ovat toimittaneet Jon Lellenberg ja Daniel Stashower. Kaikki tämän blogiviestin kuvat ovat tästä kirjasta.

Jos minä jotain haluaisin suomentaa, niin tämän.

Dangerous Work: Diary of an Arctic Adventure. Kannen kuvituksena on Arthur Conan Doylen piirros höyrylaiva Hopesta.
Dangerous Work: Diary of an Arctic Adventure. Kannen kuvituksena on Arthur Conan Doylen piirros höyrylaiva Hopesta.

Kirja on todellinen taideteos, sillä se on näköispainos: Conan Doylen matkapäiväkirja on kuvattu ja painettu sellaisenaan. Teksti on myös kirjoitettu puhtaaksi. Hyvä niin, koska Conan Doylen käsialasta ei aina saa selvää.

Mustekynä piirtää vihkojen sivuille kuvauksia höyrylaiva Hopen arjesta, miehistöstä ja arktisen alueen luonnosta. Jäällä liikkumaan tottumaton Conan Doyle molskahtaa hyiseen mereen ja saa kiskottua itsensä merestä vain tarttumalla juuri pyydystämänsä hylkeen pyrstöön ja hivuttautumalla vähä vähältä takaisin jäälautalle. Joku miehistöstä menehtyy sisäelinvaivoihin – Conan Doylen ensimmäinen kuollut potilas. Pohjoisen yöt ovat valoisia kuin päivät, taivas on vaaleanharmaa, merivesi vihreää ja Conan Doylen keuhkot täynnä kylmää, raikasta ilmaa. Myrskysäällä käsiala huojuu.

s. 111: Päiväkirjamerkintä perjantailta 21.5.1880 ja Conan Doylen vesivärimaalaus The "Hope" in a gale off Spitzbergen. May 20th 1880. "The Seven Ice mountains" to the left.
s. 111: Päiväkirjamerkintä perjantailta 21.5.1880 ja Conan Doylen vesivärimaalaus The ”Hope” in a gale off Spitzbergen. May 20th 1880. ”The Seven Ice mountains” to the left.
s. 152: Päiväkirjamerkinnässään torstailta 17.6.1880 Conan Doyle kuvailee jännittävää valaanpyyntitilannetta, jossa Hopen miehistö menetti kaksi valasta kilpailevalle alukselle.
s. 152: Päiväkirjamerkinnässään torstailta 17.6.1880 Conan Doyle kuvailee jännittävää valaanpyyntitilannetta, jossa Hopen miehistö menetti kaksi valasta kilpailevalle alukselle.

Conan Doyle on päiväkirjansa sivuilla uskollinen niin kutsutun pitkän 1800-luvun tiede-, edistys- ja kehitysihanteille. Hän tarkastelee ympäristöään ehtymättömän kiinnostuneena kuin luonnontieteilijä ja tiedemies.

Hän kirjaa tunnontarkasti ylös miehistön pyydystämien valaiden ja hylkeiden lukumäärät tieteellisiä nimiä unohtamatta. Hän kerää eskimoiden tavaroita matkamuistoksi. Hän yrittää täyttää ja säilöä harvinaisen linnun. Kapteenin kanssa hän keskustee sivistyneesti parhaista tavoista saavuttaa vielä valloittamaton pohjoisnapa.

Kaikkea leimaa loputon optimismi ja kiinnostus ja energisyys. Maailmansotia ei ole vielä sodittu. Ympäristötuhot ja ilmastonmuutos eivät vielä makaa raskaana uhkana ihmiskunnan harteilla.

s. 202: Perjantaina 6.8.1880 Conan Doyle luettelee aluksen koko saaliin (2 valasta, 2400 hylkeenpoikasta, 1200 täysikasvuista hyljettä...). Viereisellä sivulla laivakoira Sampson haukkuu valasta.
s. 202: Perjantaina 6.8.1880 Conan Doyle luettelee aluksen koko saaliin (2 valasta, 2400 hylkeenpoikasta, 1200 täysikasvuista hyljettä…). Viereisellä sivulla laivakoira Sampson haukkuu valasta.

Esipuheen mukaan Conan Doyle muisteli itse matkaa myöhemmin ”ensimmäisenä suurena seikkailunaan” (s. 1), joka teki pojasta miehen (s. 14). Kokemus jätti nuoreen mieheen elinikäisen vaikutelman:

Olen varma, että se suurenmoinen ilma on vaikuttanut fyysiseen terveyteeni halki koko elämäni ja että ehtymätön energiani on osittain samaa perua.
(s. 14, suomennos minun)

Maakrapu-romantikkona uskon Conan Doylea: valaanpyyntialuksella ihminen varmasti vasta tunteekin elävänsä.

Laivakokemus vaikutti myös Conan Doylen kirjallisen uran alkuun. Tammikuussa 1883 häneltä ilmestyi novelli Captain of the Pole-Star, joka perustuu vahvasti hänen omiin valaanpyyntikokemuksiinsa ja joka myös on painettu kirjaan. Nuorena lääkärinä Conan Doyle pääsi Portsmouthin sivistyspiireihin esitelmöimällä arktisesta alueesta ja valaanpyynnistä paikallisen Literary & Scientific Societyn kokouksessa. Eikä Sherlock Holmesin seikkailuistakaan puutu aluksia ja merimiehiä, mistä hyvänä esimerkkinä on Holmes-novelli The Adventure of Black Peter, joka on niin ikään otettu mukaan kirjaan.

* * *

Asian vierestä haluan vielä jakaa linkin Kirjakko-blogin mainioon artikkeliin Tekijänoikeus: Kansikuvien julkaisu kirja-arvosteluissa. Luin sitä tovin jos toisenkin ennen kuin päätin julkaista tämän blogikirjoituksen kuvat.

Kymmenen vaikuttavaa kirjaa

Facebookissa kiersi joulukuussa meemi, jossa ihmisiä haastettiin mainitsemaan kymmenen vaikuttavaa tai koskettavaa kirjaa. Tässä omani, vaikka olikin vaikeaa rajata luettelo vain kymmeneen.

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen

Luin tämän klassikon ensimmäisen kerran 8-vuotiaana. (Äiti antoi luvan lukea, koska arveli, etten kuitenkaan jaksaisi loppuun asti.) Sinuhen ansiosta innostuin aikoinaan kovasti egyptiläisestä kulttuurista ja mytologiasta.

Robin Hobb: Näkijän taru -trilogia
suom. Sauli Santikko

Ensimmäiset kirjat, joiden äärellä valvoin kokonaisia öitä.

Margaret Atwood: Oryx ja Crake
suom. Kristiina Drews

Teini-iässä olin aivan häkeltynyt kirjasta. Koko maailma tuntui sen jäljiltä aivan kummalliselta ja epätodelliselta. Luin kirjan pari vuotta sitten uudelleen. Oli pettymys huomata, että se tuntui tekopyhältä ja koppavalta. Olen ilmeisesti kasvanut siitä ulos.

Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka
suom. Jouko Vanhanen ja Kaisu Lahikainen

Tästä olen kirjoittanut aiemminkin.

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta
suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen

Eeppisin ja huikein kaikista kirjoista. Erinomainen suomennos on myös ammatillinen esikuva.

Gideon Toury: Descriptive Translation Studies – and beyond

Graduaikojen klassikko, joka vaikutti roimasti graduuni ja ajatuksiini käännöstieteestä (Translation Studies) tieteenalana yleensäkin. Kirja herätti minussa valtavasti älyllistä riemua. Mutkan kautta se on siis varmasti vaikuttanut myös siihen, miten käännän tekstejä käytännössä ja miten ymmärrän omaa työtäni ja alaani.

Neil Gaiman: Sandman-sarja

Lasken tämän kirjasarjaksi, vaikka se sarjakuvaa onkin. Olen lukenut Gaimania pitkään; tästä ja Neverwherestä se alkoi. Gaiman itse on tiivistänyt pitkän tarinan näin: ”Unten ruhtinas saa selville, että joskus on suostuttava muuttumaan tai kuoltava. Sitten hän tekee valintansa.”

Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella
suom. Tuulikki Valta

Jos olen sitä, mitä syön, mitä siinä tapauksessa kannattaa syödä? Ei ainakaan lisäaineita. Tämän kirjan ansiosta aloin lukea elintarvikkeiden tuoteselosteita.

Raamattu

Minulla on ollut eri aikoina hyvin erilainen suhde Raamattuun. Se on ehdottomasti henkilökohtaisin, puhuttelevin, rakkain ja raivostuttavin kaikista kirjoista.

Ystävieni kirjoittamat tai kuvittamat kirjat ja muut kertomukset (valmiit ja keskeneräiset), joita minulla on ollut ilo ja kunnia lukea.

Maailmanhistorian pahimmat erehdykset ja yksi erehdys lisää

Tämä on aika hulvatonta: suomentaja ei tiedä kirjansa nimeä.

Kirjoitin edellisen postaukseni kustantamon julkaisuluettelon perusteella. Siellä nimenä oli Maailmanhistorian hirveimmät päätökset. Kun posti toi viime viikolla tekijänkappaleeni, pahvilaatikon kätköistä paljastui kuitenkin pino kirjoja, joiden kannessa komeilee nimi Maailmanhistorian pahimmat erehdykset ja ihmiset niiden takana.

Mitä lienee tapahtunut? En tiedä, mutta tässä se nyt vihdoin on:

Maailmanhistorian pahimmat erehdykset
Arvaatteko, mikä laiva kannessa uppoaa? Saksan laivaston torpedo upotti sen vuonna 1915.

Talven mittainen suomennos (osa 2)

Kun nyt olen suomentanut peräti yhden teoksen, olen tietenkin suomentamisen rautainen asiantuntija. Päätin kertoa teillekin, arvoisat lukijat, kuinka suomennos syntyy. Näillä ohjeilla sinäkin voit suomentaa kirjan talvessa!

Ohjeiden edellinen osa loppui cliffhangeriin. (Ei, tälle on varmasti jonkin suomenkielinen ilmaus. Uusi yritys…) Edellisen osan loppu jäi jännittävällä tavalla avoimeksi. Suomennos jäi muhimaan kustantamon hellään huomaan, ja suomentaja itse muutti Ruotsiin.

Miten suomennoksen vaiheet jatkuvat?

Maaliskuu. Kustannustoimittaja kuittaa suomennoksen tulleen perille. Jos sähköposti alkaa sanoilla ”olet tehnyt todella hyvää työtä”, olet varmaankin tehnyt hyvää työtä. Ole tyytyväinen itseesi, olet sen ansainnut.

Huhtikuu. Koska me kääntäjät teemme työtä kielten ja kulttuurien välissä, tekee ehdottomasti hyvää asua välillä ulkomailla. Kun kirjasuomennoksen ensimmäinen versio on valmis, on hyvä aika muuttaa maasta. Esimerkiksi Tukholma on oivallinen matkakohde. Siellä on merta ja historiaa joka puolella. Bussen går till Slussen, ja Gamla stanista löytyy scifi-kauppa. Talvi, Suomi ja suomennos tuntuvat etäisiltä asioilta. Merentakaisilta. Nyt ollaan eri aikavyöhykkeellä ja eri vuodenajassa.

Gamla stan sijaitsee aivan Tukholman sydämessä
Gamla stan sijaitsee aivan Tukholman sydämessä
Gamla stanin scifi-kauppa, siellä on suomentajan hyvä olla.
Gamla stanin scifi-kauppa, siellä on suomentajan hyvä olla.

Kustannustoimittaja muistuttaa merentakaisista asioista kommentoimalla suomennosta sähköpostitse. Pohditte itävaltalaisen paronittaren nimen kirjoitusasua ja operaatio Barbarossan tavoitteita. Pyrkivätkö natsit tuhoamaan Neuvostoliiton armeijan vai koko sosialismin? Vai kenties molemmat?

Huhtikuun lopussa käännös taitetaan. Kustannustoimittaja tulostaa taitetun version luettavaksesi. Kannattaa kutsua ystäviä kylään Tukholmaan, sillä voit pyytää kustannustoimittajaa postittamaan paperinivaskan ystävällesi ja ystävää raahaamaan sen laivalla lahden yli. Tämä on suositeltavaa varsinkin, jos epäilet, ettei tuloste mahtuisi sisään pienestä ruotsalaisesta postiluukustasi.

Asioilla on tärkeysjärjestys: jos ystävät tuovat sekä suomennoksesi että Fazerin sinistä, suklaa on avattava ensin.

Toukokuu. Käy suomennoksen kimppuun vasta, kun ystäväsi ovat palanneet ”suomenlaivalla” takaisin Suomeen. Suomennos näyttää jo oikealta kirjalta, vaikka se onkin vain sitomaton läjä aanelosia. Kuvat ovat paikallaan, samoin kuvatekstit.

Taitettu korrehtuuri näyttää jo kirjalta.
Taitettu korrehtuuri näyttää jo kirjalta

Oman käännöksen lukeminen voi olla jännittävää. Muuttokiireiden vuoksi et nimittäin ole ehtinyt lukea sitä sitten helmikuun. Käy kuitenkin rohkeasti toimeen – korrehtuuri kauniiseen käteen, punakynä toiseen ja teekuppi kolmanteen. Saatat jopa huomata, että kököksi pelkäämäsi käännös onkin ihan mainio.

Suomennoksen oikolukijan tärkeimmät työvälineet
Suomennoksen oikolukijan tärkeimmät työvälineet

Pane viimeiset pilkut paikalleen, oikaise viimeiset hassut sanajärjestykset ja lähetä viimeiset kommenttisi kustannustoimittajalle. Lopuksi voitte vielä palata pohtimaan itävaltalaisen paronittaren nimen kirjoitusasua – ja itse kirjan nimeä.

Olet saattanut keksiä talven kuluessa suomennoksellesi lempinimen. Vaikkapa Hissamokat tai jotain muuta lennokasta. Kustannustoimittaja ei todennäköisesti kelpuuta lempinimeä vaan haluaa kirjan kanteen jotain uskottavampaa.

Esimerkiksi Maailmanhistorian hirveimmät päätökset.

Se kuulostaa kyllä hiukan paremmalta.

Elokuu. Muuta takaisin Suomeen. Illat pimenevät, kaupungin valot heijastuvat Aurajoen tummasta pinnasta, ilmassa tuntuu rapujuhlien tuoksu.

* * *

Toisin sanottuna, arvoisat lukijat, Maailmanhistorian hirveimmät päätökset ilmestyy syyskuussa Schildts & Söderströmsin kustantamana. Kirjan on kirjoittanut Ian Whitelaw ja suomentanut – toden totta! – allekirjoittanut.

Schildts & Söderströmsin syksyn julkaisuluettelossa kirjaa kuvaillaan näin:

Jos tie kadotukseen on päällystetty hyvillä aikomuksilla, niin tie totaaliseen katastrofiin on päällystetty hyvillä suunnitelmilla – jotka osoittautuvat suutareiksi. Kerta toisensa jälkeen ihmiskunta on onnistunut hankkiutumaan liemeen hyvässä uskossa omaan erinomaisuuteensa. Siksipä Maailmanhistorian huonoimmat päätökset kaipasi jatko-osaa. Käsittelemättä kun olivat muun muassa Aleksanteri Suuren tuho, Inkojen kohtalonhetket ja Henrik VIII:n naimakaupat, Versailles’n rauhansopimus ja Vietnamin sota. Lisäksi teos valottaa lukuisan vähemmälle huomiolle jääneen historian käänteen taustoja tinkimättömästi, selkeästi ja mukaansatempaavasti.

Lähihistoriasta mukaan ovat päässeet tai joutuneet muun muassa YK:n epäonnistuminen Ruandassa, Meksikonlahden öljykatastrofi – ja kyllä, euron kehittäminen. Hirveiden päätösten lisäksi kirjassa esitellään myös ihmiset päätösten takana sekä heidän vaikuttimensa. Kovin usein ylpeys käy lankeemuksen edellä.

ISBN 978-951-52-3111-6 / Alkuteos More of History’s Worst Decisions / Suomentanut Jenni Perälä / Kustantajan hinta 32 € / ilmestyy syyskussa / 90

* * *

Päivitys 1.10.2013 – Sittemmin paljastui, että kirjan nimi on Maailmanhistorian pahimmat erehdykset. En tiedä, missä välissä nimi vaihtui. Ehkäpä luin tietämättäni kirjallisuusluettelon vanhaa versiota. Nyt se on joka tapauksessa julkaistu ja minäkin sain tekijänkappaleita.

Talven mittainen suomennos (osa 1)

Hej på er igen! Kirjoitan tätä Tukholmassa. Muutin tänne kolmeksi kuukaudeksi töihin työnantajani pääkonttoriin. Pääsen nauttimaan täkäläisten kollegojen seurasta, tutustumaan Tukholmaan ja rapsuttelemaan ruostetta ruotsistani. Jag är helt hänförd!

Blogissa on ollut alkukeväällä hiljaisuus. Virtuaalinen pöly on laskeutunut ja virtuaalisen neulan olisi voinut kuulla putoavan. Suomensin talven aikana kirjan. Käänsin siis päivällä toimistolla, minkä jälkeen kipitin kotiin ja aloin suomentaa. Bloggaaminen jäi vähän vähemmälle.

Kirja on pisin ja laajin teksti, jonka olen kääntänyt. Tällä hetkellä suomennos on kustannustoimittajan luettavana. Odottelen sitä takaisin kommenttikierrokselle. Tässä odotellessani olen yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa (mikä on onneksi ollut helppoa, koska ulkomaille muuttamisessa on ihan tarpeeksi ajattelemista).

Nyt päätin kuitenkin ajatella asiaa vähän teidän lukijoiden iloksi ja kertoa, miten suomennos eteni syksyn ja talven aikana. Olenhan nyt suomentamisen rautainen asiantuntija, kun olen kääntänyt peräti yhden teoksen! Näillä ohjeilla sinäkin voit suomentaa kirjan talvessa!

Elokuu. Kun kustantamosta soitetaan, sano kyllä, vaikka arvaat jo siinä vaiheessa, että et tule juuri näkemään talvella vapaapäiviä.

Lokakuu. Matkusta lokakuun alussa pariksi viikoksi lomalle Etelä-Koreaan. Onhan loman jälkeen koko talvi aikaa!

Tässä on Etelä-Korean kunniaksi kuva Soulista:

Soul öiseen aikaan
yö-Soul

Loka–marraskuu. Kun palaat Soulista, kääri hihat, ota kirja kauniiseen käteen ja ryhdy toimeen. Käy päiväsaikaan töissä ja käännä siellä enimmäkseen suomesta englantiin. Kun palaat illalla kotiin, naksauta aivot eri asentoon ja käännä englannista suomeen.

Kirja tuntuu loputtoman pitkältä. Ensimmäiset luvut kertovat ajoista ennen ajanlaskumme alkua. Viimeisissä luvuissa puhutaan 2010-luvusta. Matka nykypäivään on pitkä.

Työ etenee hitaasti. Kirjoittajan äänensävy ja tapa sanoa asiat on vielä vieras. Mitä kaikille piiiiiitkille ja polveileville virkkeille pitäisi tehdä? Pähkäile asiaa ääneen, kunnes kääntäjäystävä muistuttaa, että kirja ei ole kaunokirjallisuutta vaan popularisoitua tietokirjallisuutta. Kirjailijan taiteellisia tehokeinoja (eli niitä valtavan pitkiä virkkeitä) ei ole tarpeen toistaa suomennoksessa. Virkkeet poikki vain, jos se parantaa suomennoksen luettavuutta.

Totea, että ystäväsi on aivan oikeassa. Todennäköisesti sinua on vaivannut ensimmäisen suomennoksen aiheuttama kauhu, jonka vuoksi et ole uskaltanut näyttää tekstille, missä kaappi seisoo ja mistä virke katkeaa.

Seuraavat pari viikkoa voitkin ihmetellä, miksi tarvitsit toisen kääntäjän rohkaisua ennen kuin uskalsit katkoa kirjoittajan virkkeitä. Olethan sentään opiskellut kääntämistä yliopistossa. Kyllä sinulla pitäisi olla asiantuntemusta (ja kanttia) tehdä tyylillisiä päätöksiä ihan omin päin.

Joulukuu. Suomentaminen sujuu paljon paremmin. Kirjoittajan tyyli alkaa käydä tutuksi, mikä helpottaa kääntämistä. Käännä jokaisena arki-iltana ja lauantaisin, vaikka kuinka väsyttäisi. (Jos et käännä, tunnet olevasi lusmu.) Pimeys antaa onneksi tekosyyn nököttää epäsosiaalisesti kotona kääntämässä.

Kirja on edelleen pitkä kuin nälkävuosi. Melkein jokaisessa luvussa soditaan. Viattomien päitä putoilee oikealla ja vasemmalla.

Ota läppäri ja muistiinpanot mukaan joululomalle, jotta voit kääntää sukulaisten nurkissa samalla, kun sulattelet jouluruokia. Julista jouluaatto lomapäiväksi äläkä käännä riviäkään. Nauti vapaapäivästä, sillä se jää ainoaksi. Joulupäivän aamuna heräät nimittäin viideltä, koska päässäsi takoo ajatus kääntämättömistä sivuista. Aamun tunnit ovat pitkät ja hiljaiset, ja puoleenpäivään mennessä ehdit hyvin tehdä kokonaisen päivän työt.

Sukulaisista on hyötyä. Kysy armeijassa uransa tehneeltä sukulaiselta esimerkiksi, mitä eroa on tykeillä ja kanuunoilla. Ja mitä niillä ammutaankaan – kuulia vai kranaatteja? Koska kranaatit kehitettiin? Mikä olisi hyvä suomenkielinen vastine termille ”paramilitary”?

Iltayöllä voit pitää tauon ja käydä lykkimässä potkukelkkaa kuun valaisemalla maantiellä. Pakkasta on vain parikymmentä astetta; oivallinen sää!

Tammikuu. Varoitus: vuodenvaihteen tällä puolella kalmanlinja eli kirjan deadline tuntuu olevan paljon lähempänä. Vedä syvään henkeä. Muista suhtautua asioihin positiivisesti: enää kaksi kuukautta jäljellä!

Joku saattaa kysyä, mitä tapahtuu, jos suomennos ei valmistu määräpäivään mennessä. Tällaisiin kysymyksiin on tietenkin vain yksi vastaus: kyllä se valmistuu, koska ei ole muuta vaihtoehtoa.

Jos tekemistä ei ole tarpeeksi, voit alkaa järjestellä muuttoa Tukholmaan.

Lähdeteosten tarve on akuutti. Käy lainaamassa kirjoja kaupunginkirjastosta. (Varo liukastumasta paluumatkalla. Painava repullinen kirjoja saattaa tehdä tepposet liukkaalla suojatiellä.) Lähikirjastollasi saattaa olla yläraja sille, miten paljon kirjoja saat lainata. Esimerkiksi viisikymmentä. Mutta ei huolta! Jos pyydät kauniisti, mukava kirjastovirkailija saattaa rajoituksesta huolimatta lainata sinulle muutaman ylimääräisen kirjan.

Suomennoksen lähdekirjallisuutta
Läjä lähteitä

Helmikuu. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa ilmoittaa ystäville ja perheenjäsenille, että et aio nähdä ketään ennen maaliskuuta. Kun sosiaalinen elämä on katkolla, voit kaikessa rauhassa istua kaikki illat kotona kääntämässä. Kirja on edelleen pitkä kuin nälkävuosi, mutta työ sujuu reippaasti. Joskus iskee flow, jolloin jo suomennoksen ensimmäinen versio on hyvää, kaunista suomea.

Ystävistä on valtavasti tukea (vaikka et ehdikään nähdä ketään, koska iltaisin olet aina kotona suomentamassa). Älä unohda olla kiitollinen!

Lue suomennos vielä kerran läpi. Todennäköisesti suomennos ei ole läheskään niin kökkö, kuin pelkäsit. Olet ehtinyt unohtaa alkupuolen luvut, joten voit lukea käännöstäsi kuin uusin silmin. Heiluta punakynää säälimättä.

Helmikuun viimeinen päivä. Deadline. Lähetä suomennos kustantamoon. Send-nappulan klikkaaminen tuntuu pieneltä äänettömältä maanjäristykseltä. Istu loppuilta sohvalla ja yritä tajuta, että palautit suomennoksen.

Aluksi tunnet olosi aivan käsittämättömän hölmistyneeksi. Seuraavana päivänä iskee niin suuri huojennus, että jaloistasi tulee spagettia. Voittajafiilis ehtii paikalle vasta seuraavalla viikolla.

(Jatkuu seuraavassa numerossa…)
(…eli sitten, kun kustantamo lähettää suomennoksen takaisin viimeisteltäväksi.)

Aran tytön tossu in English

Olin viime viikolla erään gradun koekaniinina. Gradun tekijä tutkii kääntämistä vieraaseen kieleen päin. Kaikki tutkimukseen osallistujat vastasivat muutamaan taustakysymykseen ja tekivät lyhyen englanninkielisen käännösnäytteen Sofi Oksasen romaanista Puhdistus. Käännöksen lähteenä sai käyttää kaikkea mahdollista paitsi Puhdistuksen ”virallista” englanninnosta.

Julkaisen gradun tekijän luvalla oman käännökseni täällä blogissa. Toivottavasti käännösnäytteiden analysoiminen on yhtä antoisaa kuin kääntäminen. Tsemppiä graduun, K!

Lähdeteksti:

Aliide käski tytön istuutua keittiön heiluvalle tuolille. Tyttö totteli, katse harhaili ja jäi tuijottamaan ikkunalasien väliin jäänyttä viimetalvista suolapurkkia kuin suurempaakin ihmettä.

– Suola imee kosteutta. Kylmällä ikkunat eivät mene niin huuruun.

Aliide puhui hitaasti. Hän ei ollut varma, kuinka täysillä tytön pää kulki. Vaikka tyttö oli piristynyt ulkona, hänen tossunsa oli astunut sisälle hyvin varovaisesti, kuin lattia olisi jäätä jonka kantavuudesta ei voinut olla varma, ja tuolille päästyään tyttö oli vetäytynyt vielä enemmän kasaan kuin pihalla. Aliiden vaisto oli sanonut, ettei tyttöä pitäisi päästää sisälle, mutta tytön kunto oli vaikuttanut niin huonolta, ettei Aliide voinut muutakaan. Nyt tyttö hätkähti taas; hän oli nojannut taaksepäin ja keittiöverho oli sipaissut hänen paljasta käsivarttaan. Siitä säikähtäneenä tyttö kallistui eteenpäin, jolloin tuoli horjahti ja tyttö joutui tapailemaan tasapainoa.

(Oksanen: Puhdistus, 2008, s. 31)

Tällainen siitä tuli:

Aliide told the girl to sit on the wobbly chair in the kitchen. She obeyed, her eyes wandered and stopped to stare at a jar of salt, forgotten between the windowpanes from last winter, as if it was some sort of miracle.

“The salt absorbs humidity. Prevents the windows from fogging up when it’s cold.”

Aliide spoke slowly. She wasn’t sure if the girl’s head was working as it should. Although the girl had cheered up outdoors, her shoe had met the indoors floor very carefully, as if the floor were ice whose capacity to carry her couldn’t be trusted, and when she had reached the chair, she had slumped down even lower than she had out in the yard. Aliide’s instinct had told her that she shouldn’t let the girl in, but she had appeared to be in such a bad shape that Aliide couldn’t help herself. Now the girl jumped again; she had leaned back, and the kitchen curtain had brushed against her naked arm. Startled by it, she leaned forward, the chair swayed, and she had to seek for balance.

Kaunokirjallisuutta käännetään yleensä omaan äidinkieleen päin. Eikä ihme. Vieraalla kielellä on helppo saada joku lampsimaan arkisesti sisään, mutta vaikeaa saada aran tytön tossu astumaan lattialle kauniisti ja ilmeikkäästi. Täytyy pelata sävyillä ja vivahteilla.

Mitäs pidätte lopputuloksesta?