Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, olen muuttamassa. Kun tämä viesti on blogissa, asun jo uudessa osoitteessa.
”En ole vielä hankkinut nettiä”, kerroin tänään lounaalla H:lle ja M:lle. ”Ajattelin kokeilla, millaista olisi olla jonkin aikaa ilman.”
”Et kestä kolmea päivää”, M sanoi.
M on varmaan täysin oikeassa.
Englanninkielisessä blogimaailmassa tuntuu olevan muotia viettää sähköisiä sapattivapaita, digital sabbaticals. Mitä nimekkäämpi bloggaaja, sitä todennäköisemmin lukijan rss-syötteeseen napsahtaa jossain vaiheessa viesti, jossa kirjoittaja ilmoittaa ottavansa sapattivapaan, katoavansa hetkeksi blogin ja sähköpostin ja Twitterin ääreltä, keskittyvänsä oleelliseen, lähtevänsä katsomaan tähtiä tai Thaimaata.
Sapattivapaa ei tietenkään ole todellinen sapattivuosi. Internetissä kaikki tapahtuu nopeasti. Bloggaajan sapattivapaa kestää yleensä kuukauden. Lopulta bloggaaja palaa näppäimistön ääreen ja kertoo, kuinka levollista on elää kaukana Internetistä ja sähköpostista ja kuinka mukavaa on katsella tähtiä Thaimaassa.
Mistäkö tiedän?
Siitä, että minä olen se lukija, joka tarkistaa rss-syötteensä ainakin kaksi viisi liian monta kertaa päivässä. Se lukija, joka pohtii, että olisipa mukavaa viettää vähemmän aikaa koneella, mutta joka ei malta lopettaa ennen kuin on selvittänyt, miltä tähtitaivas näyttää Thaimaan leveysasteilla. Ja tarkistanut sähköpostin. Ja kurkistanut vielä kerran Facebookiin.
* * *
Minun on lyhennettävä sitä aikaa, jonka vietän koneella päivittäin.
Töiden vuoksi en voi välttää tietokoneella olemista täysin. Turhaa koneella olemista sen sijaan voin vältellä.
Montakohan tuntia viikossa käytän blogien seuraamiseen ja muiden ihmisten ajatusten lukemiseen sen sijaan, että ajattelisin itse? Montako tuntia viikosta vierähtää Facebookissa? Montako tuntia viikossa istun koneella sen sijaan, että kulkisin metsissä tai jokirannassa, lukisin kirjaa tai loisin jotain? Millaista elämäni olisi, jos en viettäisi kaikkia näitä tunteja nenä kiinni näytössä?
Tästä otan selvää. Muutto on loistava tilaisuus joutua ulos mukavuusalueelta.
Aion siis asua jonkin aikaa ilman verkkoyhteyttä. Vaikkapa (ainakin!) kuukauden, jotta sulaudun muiden bloggaajien massaan. Kirjaan muistiin ajatuksiani. (Nehän varmasti ryöstäytyvät valloilleen heti, kun sähköisen tiedon ja multimedian tulva ei pidä niitä aisoissa.) Kirjoitan muistitikulle ja lisään tekstit blogiin töiden jälkeen tai kavereiden koneilta.
Olen varma, että koneella vietetyt tunnit (sekä työ että vapaa-aika) vaikuttavat jollain tavalla siihen, miten aivoni toimivat ja miten pienet harmaat aivosoluni käsittelevät tietoa. Olen myös varma, että verkon loputtomaan tietomäärään ja tiedon jatkuvaan saatavuuteen tottuu liikaakin. Olen koukussa. Haluan aina tarkistaa kaiken. Yksi linkki johtaa toiseen linkkiin, ja taas on vierähtänyt tunti. Impulsiivista, kuritonta, levotonta. Haluanko altistaa aivoni tällaiselle?
Pian alkava netittömyyteni innoitti näin pitkän pohdiskelun. Ajatus netittömyydestä on niin kummallinen, että siitä pitää blogata oikein perusteellisesti. Tämä kertoo siitä, että Internet on haukannut aivan liian suuren palan arjestani.
* * *
Olen ehtinyt jo aikaisemmin ajastaa WordPressin julkaisemaan viestejä blogissa kesäkuun aikana. Minä en kuitenkaan ole täällä. Olen ihmiskoelaboratoriossa testaamassa, miten sähköinen sapattivapaa vaikuttaa kääntäjän elämään.
Oletko sinä karttanut koneita tai vältellyt verkkoa?
Kestitkö kauemmin kuin kolme päivää?
Kielen päällä 