Kaunokirjallinen Kulesovin koe

Tiedättekö Kulesovin kokeen (englanniksi the Kuleshov effect)? Koko ajan samana pysyvä miehen kasvokuva yhdistetään vuorotellen eri kuviin. Katsojian mielestä miehen ilme muuttuu riippuen siitä, onko edellisessä kuvassa ruokalautanen, kuollut tyttö vai elävä nainen. Pointti on se, että kuvan tulkintaan vaikuttaa edellinen kuva. Kulesovin koe on saanut nimensä venäläiseltä Lev Kulesovilta. Youtubesta näkee Kulesovin itsensä leikkaaman pikku filmin, jossa ilmiö esitellään:

Kuinka ollakaan, sama ilmiö pätee myös teksteihin!

Jelisaveta puristi kirjettä kädessään. Hän oli odottanut sitä pitkään. Nyt se oli vihdoin tullut.

Lyhyen tuokiokuvan virkkeet saavat ihan uuden sävyn, kun niiden väliin lisätään muita virkkeitä:

Sadetta oli jatkunut viikkoja. Harmaa taivas roikkui riekaleina kohti maata ja pihan itkuraidan seisoi paikallaan tummanvihreänä, vaitonaisena. Jelisaveta puristi kirjettä kädessään. Hän oli odottanut sitä pitkään. Vesinorot virtasivat pitkin ikkunan pintaa. Nyt se oli vihdoin tullut.

Jelisaveta-parka!

Mutta:

Hyväntahtoinen aurinko katseli heitä. Riehakas tuuli pullisteli postialuksen purjeita ja pyöritti hattuja pitkin satamalaituria. Jelisaveta puristi kirjettä kädessään. Hän oli odottanut sitä pitkään. Nyt se oli vihdoin tullut. Aamupäivän täytti suolan ja seikkailun tuoksu.