Paluu tynnyristä tiedon valtatielle

Kesän alussa päätin pitää kuukauden nettiloman. Tässä tapauksessa nettiloma koski vain kotia, koska töissä netin käyttäminen on välttämätöntä. Kuukausi venyikin kahdeksi ja puoleksi.

Nyt loma on kuitenkin ohi:

Pitihän se julistaa Facebookissakin. Mutta voi verkkoyhteydettömyys sentään, käytän näköjään niin pitkiä ja polveilevia sanoja, että tuskin jaksan itsekään lukea niitä ruudulta.

Tässä pieni yhteenveto ajasta, jonka vietin tahallani tynnyrissä.

Hyviä puolia:

• Netin käytön suunnitelmallisuus. Töissä ehdin vilkaista sähköpostit ja maksaa päivän päätteeksi laskut, mutta en muuta. Mikä tahansa isompi projekti (esimerkiksi heinäkuussa ilmestyneen englanninkielisen Spinin käännökset ja oikoluvut) piti tehdä omalla koneella jossain, missä on netti. Kun pakkasin koneen reppuun ja kävelin jonnekin käyttääkseni nettiä, huomaisn olevani hyvin tehokas. Koska pääsyni tiedon valtatielle oli rajallinen, tulin suunnitelleeksi tekemiseni ja ajankäyttöni tavallista paremmin.
• Vähemmän notkumista koneella. Kutsun sitä tahallani notkumiseksi, koska jokainen, joka istuu työnsä puolesta koneella, on varmasti joskus varmasti tuntenut työnsä selässään ja harteissaan. Krunts!
•  Vähemmän ajankäyttöä koneella. Yhtäkkiä iltaisin ja viikonloppuisin oli aikaa tehdä vaikka mitä, eikä koneen pitäminen suljettuna vaatinut tippaakaan tahdonvoimaa.

Hankalia puolia:

• Tynnyri! Mitä maailmassa tapahtuu? Mitä kulttuuripääkaupungissa tapahtuu viikonloppuna? Mitä leffoja teatterissa pyörii? Ai niin, kirjaston lainatkin pitäisi uusia…
• Asioiden hoitamisen hankaluus. Niin moni asia nyt vain hoituu netin kautta niin kätevästi. Tämä kattaa kaiken vapaa-ajan käännösprojekteista arjen pyörittämiseen. En pidä paperipinoista, joten teen kaiken mahdollisen sähköisesti.
• Yhteydenpidon hidastuminen. Olen aina kirjoittanut paljon sähköpostia. Enpä kirjoittanut enää.

Kaikesta huolimatta suosittelen pientä nettilomaa tai ainakin sen käytön vähentämistä lämpimästi. Ruudun ja verkon ulkopuolella on niin paljon. Esimerkiksi tuo kaunis elokuu tuolla.

Vieraan kielen oppimisen salaisuus

(Kirjoitin tämän alunperin maanantaina 13.6. netittömän kotini rauhassa.)

Nettiloma jatkuu. Luen paljon enemmän kuin yleensä, enkä yleensäkään lue mitenkään vähän. Aloitin Tarun sormusten herrasta uudelleen.

Liu Yixia vaihtoi keskustelun kiinan kielelle. ”Englantia opitaan puhumalla. Jos ette puhu englantia, ette opi englantia. Ette saa pelätä virheiden tekemistä. Minä teen paljon virheitä. En ole koskaan pelännyt sitä.”

Se oli totta. Liu Yixia ei osannut tehdä eroa l­- ja r­-äänteiden välillä. Hän ei osannut edes sanoa sanaa pronunciation – hän sanoi sen ”pronuntion”. Toisinaan hän ei ymmärtänyt, mitä oppilaat sanoivat; joskus hän korjasi heidän puhettaan, vaikka he puhuivat oikein. Hän vastasi usein virheellisesti heidän kysymyksiinsä. Hänellä oli kuitenkin oikeanlainen ote opettamiseen, ja jossain matkan varrella hän oli ratkaissut vieraan kielen oppimisen salaisuuden: oppiminen alkoi siitä, ettei pelännyt.

Leslie T. Chang: Tehtaan tytöt. Unelmia muuttuvassa Kiinassa. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava 2009, s. 296

Lihavointi minun.

Leijat

Elisa Riera: Cometas

Netti katkesi ja kääntäjä fuskasi heti

Muutin eilen. Tänään palasin siivoamaan vanhaa kotiani. Mikä loistava tilaisuus hyödyntää kämppisteni nettiyhteyttä! Nettilomani ei siis ala kovinkaan tehokkaasti. Tässä istun ja fuskaan, minkä ehdin.

Näin kirjoitin päivällä:

* * * * *

Sunnuntai 5.6. – ensimmäinen päivä netittömässä kodissa

(Kielenhuoltajat suosittelevat Internetin kirjoittamista isolla. Käytän tässä kuitenkin puhekielistä sanaa netti, vieläpä pienellä ännällä. Sana sopii suuhuni ja näppäimistölleni paremmin kuin mahtipontinen Internet.)

Käynnistän koneen ensimmäistä kertaa uudessa kodissa oikolukeakseni loppuun yhden novellin käännöksen, joka ilmestyy seuraavassa Spinissä.

Koneeni ehdottaa useita langattomia verkkoja, joista valita. Vaikka olen päättänyt olla ilman nettiä enkä edes haluaisi surffata ilmaiseksi jonkun naapurin verkkoyhteyden siivellä, huomaan tarkistavani toiveikkaasti, olisiko jokin yhteyksistä suojaamaton. Ei ole.

Spinin on suomenkielinen lehti, mutta seuraava numero julkaistaan poikkeuksellisesti englanniksi. Se tulee painosta Finncon-Animeconin alla. (Haluaisin lisätä yllä olevaan Spin-sanaan linkin sekä Spinin että Finncon-Animeconin kotisivuille. Pitää muistaa lisätä ne siinä vaiheessa, kun siirrän tämän tekstin tikulta WordPressiin.) (Tässä: Spin ja Finncon-Animecon.)

Finncon-Animecon kokoaa scifi-, fantasia- ja animeharrastajia Turkuun 15.–17.7. (Äh, myös päivämäärät pitää muistaa tarkistaa, kunhan pääsen nettiin. Olen ihan avuton ilman ”referenssiteostani” eli kaikkea tietoa, mitä verkosta löytyy.) Finncon on lajinsa suurin tapahtuma Euroopassa.

Englanninkielinen Spin tarjoaa tapahtumakävijöille vilkaisun suomalaiseen spefin eli spekulatiivisen fiktion maailmaan. (Tähänkin haluaisin linkin! Linkittäminen on niin helppoa. Ilman linkkejä joutuisin – hui olkoon, kuinka työlästä – käyttämään aivojani, selittämään asiat itse ja kehittymään kirjoittajana. Parempi siis linkittää, jotten joudu ulos mukavuusalueeltani.) (Tässä: eräs spefin määritelmä suomeksi ja laajempi artikkeli englanniksi.)

Lehteen painetaan kaksi suomalaista novellia englanniksi käännettyinä sekä hiukan suomenkielistä sarjakuvaa, niin ikään englanniksi. Oikolukisin toista novelleista nytkin, ellen istuisi tässä ihmettelemässä netittömyyttäni. Täytyy tarttua toimeen, jotta voin lähettää valmiin tekstin päätoimittajan sähköpostiin illalla siivousreissun yhteydessä.

* * * * *

Netti katkeaa – kuinka kääntäjän käy?

Kuten jo aikaisemmin kirjoitin, olen muuttamassa. Kun tämä viesti on blogissa, asun jo uudessa osoitteessa.

”En ole vielä hankkinut nettiä”, kerroin tänään lounaalla H:lle ja M:lle. ”Ajattelin kokeilla, millaista olisi olla jonkin aikaa ilman.”

”Et kestä kolmea päivää”, M sanoi.

M on varmaan täysin oikeassa.

Englanninkielisessä blogimaailmassa tuntuu olevan muotia viettää sähköisiä sapattivapaita, digital sabbaticals. Mitä nimekkäämpi bloggaaja, sitä todennäköisemmin lukijan rss-syötteeseen napsahtaa jossain vaiheessa viesti, jossa kirjoittaja ilmoittaa ottavansa sapattivapaan, katoavansa hetkeksi blogin ja sähköpostin ja Twitterin ääreltä, keskittyvänsä oleelliseen, lähtevänsä katsomaan tähtiä tai Thaimaata.

Sapattivapaa ei tietenkään ole todellinen sapattivuosi. Internetissä kaikki tapahtuu nopeasti. Bloggaajan sapattivapaa kestää yleensä kuukauden. Lopulta bloggaaja palaa näppäimistön ääreen ja kertoo, kuinka levollista on elää kaukana Internetistä ja sähköpostista ja kuinka mukavaa on katsella tähtiä Thaimaassa.

Mistäkö tiedän?

Siitä, että minä olen se lukija, joka tarkistaa rss-syötteensä ainakin kaksi  viisi  liian monta kertaa päivässä. Se lukija, joka pohtii, että olisipa mukavaa viettää vähemmän aikaa koneella, mutta joka ei malta lopettaa ennen kuin on selvittänyt, miltä tähtitaivas näyttää Thaimaan leveysasteilla. Ja tarkistanut sähköpostin. Ja kurkistanut vielä kerran Facebookiin.

* * *

Minun on lyhennettävä sitä aikaa, jonka vietän koneella päivittäin.

Töiden vuoksi en voi välttää tietokoneella olemista täysin. Turhaa koneella olemista sen sijaan voin vältellä.

Montakohan tuntia viikossa käytän blogien seuraamiseen ja muiden ihmisten ajatusten lukemiseen sen sijaan, että ajattelisin itse? Montako tuntia viikosta vierähtää Facebookissa? Montako tuntia viikossa istun koneella sen sijaan, että kulkisin metsissä tai jokirannassa, lukisin kirjaa tai loisin jotain? Millaista elämäni olisi, jos en viettäisi kaikkia näitä tunteja nenä kiinni näytössä?

Tästä otan selvää. Muutto on loistava tilaisuus joutua ulos mukavuusalueelta.

Aion siis asua jonkin aikaa ilman verkkoyhteyttä. Vaikkapa (ainakin!) kuukauden, jotta sulaudun muiden bloggaajien massaan. Kirjaan muistiin ajatuksiani. (Nehän varmasti ryöstäytyvät valloilleen heti, kun sähköisen tiedon ja multimedian tulva ei pidä niitä aisoissa.) Kirjoitan muistitikulle ja lisään tekstit blogiin töiden jälkeen tai kavereiden koneilta.

Olen varma, että koneella vietetyt tunnit (sekä työ että vapaa-aika) vaikuttavat jollain tavalla siihen, miten aivoni toimivat ja miten pienet harmaat aivosoluni käsittelevät tietoa. Olen myös varma, että verkon loputtomaan tietomäärään ja tiedon jatkuvaan saatavuuteen tottuu liikaakin. Olen koukussa. Haluan aina tarkistaa kaiken. Yksi linkki johtaa toiseen linkkiin, ja taas on vierähtänyt tunti. Impulsiivista, kuritonta, levotonta. Haluanko altistaa aivoni tällaiselle?

Pian alkava netittömyyteni innoitti näin pitkän pohdiskelun. Ajatus netittömyydestä on niin kummallinen, että siitä pitää blogata oikein perusteellisesti. Tämä kertoo siitä, että Internet on haukannut aivan liian suuren palan arjestani.

* * *

Olen ehtinyt jo aikaisemmin ajastaa WordPressin julkaisemaan viestejä blogissa kesäkuun aikana. Minä en kuitenkaan ole täällä. Olen ihmiskoelaboratoriossa testaamassa, miten sähköinen sapattivapaa vaikuttaa kääntäjän elämään.

Oletko sinä karttanut koneita tai vältellyt verkkoa?

Kestitkö kauemmin kuin kolme päivää?