Bloggasin kuun alussa T. S. Eliotin runosta, joka alkaa kuuluisilla sanoilla ”Huhtikuu on kuukausista julmin”.
Säettä lainataan uusimman Vares-elokuvan julisteessa:
Kun sanat irroitetaan alkuperäisestä runoyhteydestään ja liimataan tummanpuhuvaan julisteeseen, niiden tulkinta muuttuu. Julisteessa todennäköisesti puhutaan jostain aivan muusta julmuudesta kuin eliotilaisesta luonnon puhkeamisesta kukkaan. Totean jälleen kerran: asiayhteys vaikuttaa tulkintaan. Tämä on siitä loistava esimerkki.
”Huhtikuu on kuukausista julmin” on komealta kalskahtava lausahdus. Se vaeltaa kulttuurin sisällä paikasta toiseen ja saa tuulta siipiensä alle. Se alkaa elää omaa elämäänsä, joka on kovin irrallinen siitä alkuperäisestä elämästä, jonka Eliot sille antoi. Tällä tavalla vanhaa kulttuuria pureksitaan ja sille annetaan uusi merkitys ja sisältö. Jostain taka-alalta löytyy vielä vanhakin merkitys – ainakin, jos yleisö tunnistaa, että kyseessä on intertekstuaalinen viittaus.
Vanhat ja uudet merkitykset täydentävät ja värittävät toisiaan. Ehkäpä käyn katsomassa leffan ja ajattelen sen jälkeen yksityisetsiviä aina, kun luen T. S. Eliotia. Ehkä kuvittelen, että runon minäkertoja on etsivä, joka ratkoo juttua Turussa. Ehkä runon syvälliset merkitykset saavat väriä elokuvan julmista tunnelmista.
Kielen päällä 