Kaikki se valo, joka tästä suomennoksesta soljuu

 

Silmien sulkeminen ei riitä kertomaan mitään siitä, mitä on sokeus. Taivaan ja kasvojen ja rakennusten maailman takana on karheampi ja vanhempi maailma, jossa tasaiset pinnat hajoavat ja äänet soljuvat parvina ilmassa. Marie-Laure voi istua ullakolla korkealla kadun yläpuolella ja kuulla, miten kurjenmiekat kahahtelevat soilla kolmen kilometrin päässä. Hän kuulee, kuinka amerikkalaiset pinkovat pakoon pelloilla ja suuntaavat valtavat tykkinsä savuavaan Saint-Maloon; hän kuulee, miten perheet niiskuttavat myrskylyhtyjensä ympärillä kellareissa, varikset hyppivät rauniokasalta toiselle, kärpäset laskeutuvat ojissa lojuvien ruumiiden jäännöksiin; hän kuulee, miten tamarindit värisevät tuulessa ja närhet kirkuvat ja dyynien heinä palaa; hän tuntee maankuoren sisään vaipuneen suuren graniittinyrkin, jolla Saint-Malo sijaitsee, ja valtameren, joka kovertaa sitä kaikilta neljältä sivulta, ja ulkosaaret, jotka panevat lakkaamatta vastaan vuoroveden vyörylle; hän kuulee, miten lehmät juovat kivikaukaloista ja delfiinit nousevat Kanaalin vihreiden vesien läpi; hän kuulee, miten kuolleiden valaiden luut liikahtelevat viisi peninkulmaa alempana , ja niiden luuydin tarjoaa sadaksi vuodeksi ravintoa sellaisten eliöiden yhdyskunnille, jotka elävät niissä koko ikänsä eivätkä koskaan näe yhtä ainutta auringon lähettämää fotonia. Hän kuulee, miten hänen kotilonsa raahaavat ruumistaan luolan kivillä.

* * *

Minulla on ammattitauti. Luinpa mitä tahansa, päässäni rullaa käännös. Jos luen suomeksi, pieni ääni kuiskuttelee korvieni välissä samat asiat englanniksi. Jos luen jollain vieraalla kielellä, päähäni pulpahtelee suomennosta samaan tahtiin.

Sisäinen kääntäjäni on erityisen hanakas kommentoimaan suomennettua kaunokirjallisuutta. Paistaako alkuperäinen kieli suomennoksen läpi? Miten rikasta kieltä suomentaja käyttää? Miten olisin itse kääntänyt tuon sanaleikin? Olisinkohan selviytynyt siitä yhtä nokkelasti kuin tämä suomentaja? Mitähän verbiä kirjailija on käyttänyt tässä kohdassa? Ja onpas suomentaja muuten avannut lukijalle näppärästi tuonkin kulttuurisen viittauksen! Ja niin edelleen.

Aina en jaksaisi kuunnella loputonta kommenttiraitaa. En luopuisi kielitaidostani enkä kyllä käännöstaidostanikaan… mutta aina en jaksaisi kuunnella.

Joskus harvoin tulee vastaan kirja, joka hiljentää kommentaarin. Kirja, jonka kieli pysäyttää vieraskielisten sanojen vyöryn ja hiljentää hälyn.

Tällä kertaa siinä onnistui Hanna Tarkan suomentama Anthony Doerrin teos Kaikki se valo jota emme näe (WSOY 2015).

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, suom. Hanna Tarkka
Kaikki ne sanat, jotka näemme ja joista nautimme.

Poimin kirjasta näytteen tämän kirjoituksen alkuun. Mitä kieltä! Mitä eloisaa, rikasta, ilmeikästä, tyrmäävää ja hykerryttävää suomea! Totta kai kurjenmiekat kahahtelevat soilla. Äänet soljuvat parvina. Totta kai Saint-Malo on mereen uponnut graniittinyrkki. Mutta en minä sitä tiennyt, ennen kuin Hanna Tarkka puki sen sanoiksi juuri näin.

Suomeksi ja suomen kielessä kasvanut minäni ahmi kirjaa ja hengitti kieltä ja nautti. (Ja liikuttui ja kauhistui ja pysähtyi pohtimaan Euroopan historiaa ja nykyaikaa. Kirjan kansien välistä löytyi nimittäin kielen lisäksi itse kertomus, monisäikeinen ja ajatuksia herättävä.)

Suosittelen. Suorastaan kannustan ja yllytän. Tarttukaa tähän.

Hanna Tarkalle nostan kuvitteellista hattuani: erinomaista työtä!

* * *

Sivukommenttina vielä. Tästä postauksesta piti tulla pelkkää suomennoksen kehumista, mutta sitten menin tutkailemaan, mitä kirjasta on sanottu mediassa ja blogeissa. Huomasin harmikseni, että Hesarin viimekesäisessä arviossa kriitikko Antti Majander kutsuu kirjaa ”kesän varmaksi lukunautinnoksi”, mutta jättää suomentajan tyystin mainitsematta. Se on nolo kömmähdys ja suomentajan työn ylenkatsomista.

Suomennos ei pulpahda tyhjästä. Ilman suomentajan työtä ”kesän varma lukunautinto” olisi jäänyt kokematta. Tämä on ihan perusasia, joka suomennettua kirjallisuutta arvostelevan (ja arvostavan?) kannattaisi muistaa.

Advertisements

2 Replies to “Kaikki se valo, joka tästä suomennoksesta soljuu”

  1. Nyt on sen verran vahva suositus, että pitää laittaa kirja lukulistalle. Luen ihan liian vähän suomennettua kirjallisuutta osittain juuri siksi, etten voi lakata ajattelemasta suomentajan ratkaisuja. Se saa lukemisen tuntumaan enemmän työltä kuin soisin. Mutta sitten kun suomennos on todella hyvä, on aivan mahtavaa voida antautua tekstin vietäväksi!

    Harmi ettei suomentajan merkitystä edelleenkään nosteta enemmän esiin. Välillä tuntuu, että suomennosten kuvitellaan syntyvän automaattikirjoituksella…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s