Terveisiä suomentajien kesäkoulusta!

Vietin viime viikolla neljä päivää kirjallisuuden kääntäjille suunnatussa englanti–suomi-kesäkoulussa, jonka järjestivät Kirjallisuuden vientikeskus FILI, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto SKTL sekä Suomen Journalistiliiton kääntäjien ammattiosasto KAOS.

Kesäkouluun osallistui kahdeksan uraansa aloittelevaa suomentajaa, joista minä olin yksi. Lisäksi sinne saapui Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista kahdeksan suomesta englantiin työskentelevää kirjallisuuden kääntäjää, jotka niin ikään ovat uransa alkupuolella. Meitä mentoroi yhteensä neljä konkarisuomentajaa ja neljä kokenutta englannintajaa.

Olen kääntänyt urallani enemmän asiatekstejä kuin proosaa. Oli mahtavaa päästä vaihteeksi todella syventymään suomentamiseen. Odotin kesäkoulua ihan innoissani enkä suotta – se oli nimittäin oivallinen!

Lucia Berlin ja puhekielisyyden pähkinä

Meidän suomeen kääntävien kesäkoulu alkoi toukokuussa, kun saimme ennakkotehtäväksi suomentaa jo edesmenneen Lucia Berlinin novellin Carpe Diem kokoelmasta A Manual for Cleaning Women. Yksi kesäkoulun mentoreista, Kristiina Drews, suomentaa kokoelmaa parhaillaan julkaistavaksi.

Tässä katkelma novellin alusta.

Lucia Berlin:

Most of the time I feel all right about getting old. Some things give me a pang, like skaters. How free they seem, long legs gliding, hair streaming back. Other things throw me into a panic, like BART doors. A long wait before the doors open, after the train comes to a stop. Not very long, but it’s too long. There’s no time.

Oma suomennokseni:

Yleensä vanheneminen ei häiritse minua. Jotkin asiat vihlaisevat, esimerkiksi rullaluistelijat. He näyttävät niin vapailta liukuessaan eteenpäin pitkin jaloin hiukset hulmuten. Joistain asioista iskee paniikki, esimerkiksi metron ovista. Niiltä kestää kauan avautua, kun juna on pysähtynyt. Ei kovin kauan, mutta liian kauan kuitenkin. Ei minulla ole aikaa.

Tapahtumapaikka on noin 1970-luvun Kalifornia. Hahmot puhuvat puhekieltä. Sen siirtäminen englannista suomeen oli kova ja kiva pähkinä purtavaksi.

Englanniksi hahmojen puhuma kieli kertoo usein yhteiskuntaluokasta. Suomessa kieli ei erota yhteiskuntaluokkia samalla tavalla, sillä meidän murteemme ovat pääasiassa alueellisia. Ei siis ole olemassa mitään yksi yhteen -ratkaisua eikä ohjenuoraa, jonka mukaan jokin tietty englannin variantti käännettäisiin aina jollain tietyllä suomen variantilla. Yleensä murretta ei edes kannata korvata suoraan jollain suomalaisella murteella. Jos lähdetekstin hahmo puhuu Black Englishiä, on huono ajatus vääntää hahmo puhumaan vaikkapa Turun murretta. Lopputulos on todennäköisesti koominen ja epäuskottava. (Suom. huom.: Turun murre on kylläkin lähellä sydäntäni, asuinhan siellä vuosikymmenen.)

Miten puhekieltä sitten kannattaa suomentaa? Tai pikemminkin: miten itse suomentaisin? Mietin sitä kovasti esitehtävää naputellessani. Aiheesta keskusteltiin perusteellisesti myös kesäkoulussa. Loppujen lopuksi ainoa ”sääntö” lienee se, että suomentajan on muodostettava tekstistä ja hahmoista jokin näkemys ja noudatettava sitä käännöksessään. Hahmojen on oltava uskottavia ja todellisia. Novellin huonotuulinen hinausautokuski ärähtää: ”What the fuck is she crying about?” Hahmo ei voi sievistellä sanomalla suomeksi ”mitä himputtia hän itkee”, vaan kyllä sieltä tulee karskisti ”mitä helvettiä se tässä poraa”.

Kesäkoulussa oli tilaisuus lukea muiden mentoroitavien versioita samasta novellista. Sellainen on harvinaista. Useimmat tekstit käännetään vain kerran, eikä kääntäjillä ole yleensä aikaa analysoida yhtä sivua tuntikaupalla. Kesäkurssilaiset olivat keksineet mainioita suomennoksia pulmallisiinkin kohtiin.

Näissä maisemissa kelpasi olla kesäkoulussa.

Kielinikkarit Kouvolassa

Kesäkoulu alkoi Helsingistä maanantaina ja päättyi samaan paikkaan torstaina. Siinä välissä köröttelimme linja-autolla Orilammen Majalle Kouvolan kupeeseen, missä meillä oli tilaa ja aikaa paneutua novellisuomennoksiimme ja muihin kaunokirjallisuuden kääntämisen iloihin ja haasteisiin.

Tässä me istumme ja ihmettelemme:

Kesäkoulun ohjelma oli varsin intensiivinen. Sen vastapainoksi saimme maukasta ruokaa, ja iltaisin lämpeni sauna. Onnistuin myös innostamaan yhtenä iltapäivänä noin tusinan verran kääntäjäkollegoja mukaani lähimetsään geokätköä hakemaan. Paluumatkalla joukkomme hajaantui, mutta lopulta kaikki löysivät takaisin majapaikkaan enemmän tai vähemmän mutkitellen.

Kaukana siintää Repovesi.

Kesäkoulun viimeisenä päivänä palasimme Helsinkiin. FILI:n toimistolle oli kutsuttu kirjailijoita, joiden teoksia on englanninnettu. Johanna Sinisalo ja hänen teoksiaan englannintanut Lola Rogers kertoivat englanninnosten syntyprosessista ja kääntäjän ja kirjailijan yhteistyöstä.

Johanna Sinisalo ja Lola Rogers valottivat kirjailijan ja kääntäjän yhteistyötä. Heitä haastatteli englannintaja Owen Witesman.
Johanna Sinisalo ja Lola Rogers valottivat kirjailijan ja kääntäjän yhteistyötä. Heitä haastatteli englannintaja Owen Witesman.

Suomentajan rohkeudesta

Kesäkoulun arvokasta antia oli myös tutustuminen suomentajiin ja englannintajiin. Imin muilta mentoroitavilta ihan häikäilemättä innostusta kieltä, kirjallisuutta ja suomentamista kohtaan. Mentoreilta puolestaan yritin omaksua luottamusta omaan näkemykseeni ja suomennostaitooni. Sellaista asennoitumista, että minulla on lupa ottaa kaunokirjallinen teksti ja tulkita se suomeksi. Lupa tehdä siitä elävä ja hengittävä tulkinta eikä pelkästään lättänä käännöksenkömpelys.

Asiatekstejä kääntäessäni olen totta kai oppinut päästämään lähdetekstin muodosta irti ja siirtämään uudelle kielelle sisällön, ei yksittäisiä sanoja. Eihän asiatekstejäkään voi kääntää lättänästi sanasta sanaan.

Proosan suomentaminen vaatii minusta kuitenkin vielä piirun verran enemmän kanttia. Kysyy itseluottamusta ottaa taideteos ja muovailla sitä kunnioittavasti mutta päämäärätietoisesti siten, että se on kaunis katsoa myös suomeksi.

Alkuperäisteosta on lupa tulkita ja täytyykin tulkita. Siitähän suomentamisessa on lopulta kysymys. Muusikoista puhuttaessa on tavallista sanoa ”pianistin tulkinta säveltäjän teoksesta”. Suomentaminen on samanlaista. Sanoja ja nuotteja ei voi kolistella ilmoille sävyttöminä ja elottomina vaan ne on soitettava.

Kesäkoulusta muualla

J. Pekka Mäkelä oli yksi meidän suomentajien mentoreista. Hänkin bloggaa kesäkoulusta ja muun muassa kuvailee mentoroimassa olleen Ruth Urbomin erinomaista luentoa korpusten käytöstä käännöstyössä. Kannattaa kurkata! Aion itse ottaa Ruthin opit käyttöön työssäni.

FILI puolestaan kirjoitti kesäkoulusta kesäkuun uutiskirjeessään.

Nostan hattua kesäkoulun järjestäjille! Se oli erinomainen kokemus. Jos samanlainen tilaisuus tarjoutuu uudelleen, lähden ehdottomasti mukaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s